Arktisten lajien suojelussa tarvitaan tutkimustietoa

Äärimmäisen uhanalaisen kiljuhanhien tilanne on vaihdellut Suomessa ja Pohjolassa suuntaan ja toiseen viimeisten vuosikymmenien aikana. Välillä sen arveltiin jo kokonaan kadonneen pesimälajistostamme, mutta viime hetkellä Pohjolan kanta kääntyi kasvuun ja kasvoi varsin lupaavastikin vuosina 2005-2017. Viime vuosina kanta on kuitenkin uudestaan kääntynyt hälyttävään laskuun useiden peräkkäisten heikkojen pesintävuosien takia.

”Kun kiljuhanhien seuranta ja suojelutyö aloitettiin Suomessa 1980-luvulla, ei lajin tilanteesta ja muuttoreiteistä tiedetty paljoakaan. Vuosikymmenten kuluessa on monia asia selvinnyt, mutta tietoa tarvitaan edelleen lisää. Kiljuhanhi on ainoa hanhemme, joka muuttaa talveksi kaakkoon Kreikan ja Kaspianmeren suuntaan. Siellä sitä metsästetään paljon. Lisäksi kiljuhanhi tarvitsee muuttolevähdysalueikseen luonnonniittyjä eikä oikein ole sopeutunut ruokailemaan viljelysalueilla. Muuttoreittien varsilla kiljuhanhelle tärkeitä elinympäristöjä on hävitetty, mikä on vaikuttanut kantaan”, kertoo WWF:n suomalaisen luonnon ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen. Hän on seurannut kiljuhanhia 1990-luvun alusta lähtien.

Tolvanen on Oulun yliopiston vetämän Arctic Interactions -ohjelman monitieteellisen neuvonantajaryhmän jäsen. Ryhmä on kokoontunut säännöllisen epäsäännöllisesti ohjelmakauden aikana. Tapaamisissa vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia sekä nostetaan keskusteluun arktisen alueen tutkimuskysymyksiä erilaisista ajankohtaisista aiheista ja teemoista.

Kiljuhanhien osalta merkittävät riskit liittyvät lajin muuttomatkoihin ja epäonnistuneen pesinnän jälkeiseen sulkasatomuuttoon Siperian suuntaan. Jos pesintä ei onnistu, siirtyvät hanhet Pohjolasta kauas itään uusimaan sulkiaan ennen syysmuuttomatkaansa. Näin ne tulevat valinneeksi paljon pidemmän ja vaarallisemman reitin kuin pesinnässä onnistuneet linnut.

Kiljuhanhien pesinnän onnistumiseen vaikuttavat myös naaleille tärkeiden myyrä- ja sopulikantojen vaihtelut. Kun myyriä ja sopuleita on tunturialueella paljon, saavat kiljuhanhet pesiä pedoilta rauhassa. Naalit ja muut pohjoisen petoeläimet ovat silloin lähinnä jyrsijöiden perässä. Huonoina myyrä- ja sopulivuosina myös kiljuhanhet ja niiden pesät kiinnostavat petoja enemmän, kun pedoilla ravinnosta on pulaa.

”Myyrä- ja sopulikannat ovat tyypillisesti vaihdelleet syklisesti ja noin 4-5 vuoden välein on ollut huippuvuosi. Tämä kierto meni sekaisin 1980- ja 1990-luvuilla pitkäksi aikaa tuntemattomasta syystä, mahdollisesti ilmastollisista syistä johtuen. Hyviä jyrsijävuosia ei tullut useampaan vuosikymmeneen. 2005 hyvä sopulivuosi taas onneksi tuli. Siitä alkoi myös jo häviämisen partaalla olleen kiljuhanhikannan toipuminen, joka jatkui aina vuoteen 2017 saakka. Kesästä 2023 on povattu hyvää myyräkesää, joten toivotaan parasta”, sanoo Tolvanen.

Luonnossa monet asiat vaikuttavat toisiinsa, joten selittävien muuttujien ja syy-yhteyksien löytäminen on aina välillä hankalaa. Siihen tarvitaan jatkuvaa tutkimusta ja pitkiä aikasarjoja.

Helsingissä syntynyt Tolvanen on biologi, joka on aina tuntenut omimmiksi alueikseen ulkosaariston ja tunturi-Lapin. Kiljuhanhissa ja naalissa Tolvasta ovat kiinnostaneet lajien harvinaisuus ja suojelutarve. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on myös WWF:n päätavoite.

”Kiljuhanhi ja naali ovat monien muiden arktisten lajien tapaan akuutisti ilmastonmuutoksen uhkaamia. Tunturien ja arktisen alueen lajien määrä on luontaisestikin melko vähäinen ja nyt suuri uhka kohdistuu juuri näihin lajeihin. Ihmisen olisi hyvä muistaa, että luonnon monimuotoisuus on myös ihmisten oman elämän ja olemassaolon perusta. Jos luonto ei voi hyvin, niin pidemmän päälle ongelmat kasaantuvat myös ihmiskunnan ongelmiksi”, muistuttaa Tolvanen.

WWF on kansalaisjärjestö, joka perustaa toimintansa tutkimustietoon ja sen hyödyntämiseen. Siksi Tolvanen on ollut tyytyväinen, että ARCI-ohjelman tapaisia laaja-alaisia tutkimushankkeita on olemassa. Monitieteelliset keskustelut avaavat silmiä ja tuovat mukanaan aivan uusia ajatuksia. Omiin ajatuksiin ja toimintamalleihin urautuminen vähenee, jolloin ratkaisuja ongelmiin saattaa löytyä yllättävistä paikoista.

”Tutkijat ovat usein liikaa omassa kapeassa tutkimusaiheessaan ja samalla lailla ajattelevien ihmisten keskuudessa. Monet tutkijat ovat myös hyvin varovaisia tutkimustuloksiaan ja johtopäätöksiään esittäessään. Tutkimustietoa olisi saatava paremmin popularisoitua ja sitä kautta helpommin päätöksentekijöiden käyttöön. Tällaisessa ARCI-ohjelma on hyvä työkalu. Pelkkä uusi tieto ei yksistään riitä. Tarvitaan myös näkemyksiä siitä, mitä tiedon avulla voidaan tehdä ja saavuttaa”, painottaa Tolvanen.

Kuvat: AdobeStock, Petteri Tolvanen, Erkki Alasaarela