Englannin kieli

Englannin kielen asiantuntijuus auttaa ymmärtämään monikulttuurisen vuorovaikutuksen kompleksisuutta sekä ihmisen roolia muuttuvassa maailmassa. Kieli on paljon muutakin kuin vain puhutun ja kirjoitetun kielen vivahteita. Se on ihmisten välistä kanssakäymistä, jolla on monipuolisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Oulun yliopistossa englannin kielen opiskelijana käsittelet monivivahteisesti niin kirjallisuuden, kulttuurin kuin myös teknologiankin haasteita osana kielten oppimista.

Tutustu englannin kieleen alana

Opiskele englannin kieltä Oulussa

  • Sinulla on erinomaiset työllistymisnäkymät muun muassa kielten opettajana, kansainvälisten asioiden konsulttina, sosiaalisen median asiantuntijana, tutkijana, tuottajana tai tiedottajana.
  • Ymmärrät, miten kieltä käytetään niin ihmisten välisessä monikielisessä vuorovaikutuksessa kuin eri medioissa tai populaarikulttuurissa.
  • Voit opiskella oman mielenkiintosi ja ammatillisten tavoitteittesi mukaisesti ja valita sivuaineeksi esimerkiksi kasvatustiedettä, tietojenkäsittelytiedettä, psykologiaa, kauppatieteitä tai muita kieliä.
  • Opiskelet pienryhmissä ja saat henkilökohtaista tukea ja ohjausta opintoihisi.
  • Olet osa kansainvälistä ja monikulttuurista yhteisöä, jossa on henkilöstöä ja opiskelijoita eri maista.

Englannin kieli, Kielten ja kirjallisuuden tutkinto-ohjelma

Aloituspaikkoja

38

Tutkintonimike

Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri

Tutkinnon laajuus

180 +120 opintopistettä

Hakuaika

Kevään toinen yhteishaku 13.-27.3.2024
Yliopistojen avoimen väylän haku 13.-27.3.2024

Avoimen väylä

4 paikkaa

Avoimen väylä

Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta ja opit samalla akateemisia taitoja. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Ratkaisuja monikulttuurisen vuorovaikutuksen ja kielenoppimisen haasteisiin

Oppiaineen opetus- ja opiskelukieli on englanti. Opintosi koostuvat kieleen, kielenoppimiseen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyvistä kursseista, jotka toteutetaan yleissivistävällä otteella työelämän tarpeita silmällä pitäen.

Teknologia on keskeisessä roolissa kielen asiantuntijoiden työssä. Kursseilla pääset käsittelemään teknologian käyttöä ja soveltamista osana asiantuntijan tai opettajan työtä. Voit myös osallistua erilaisiin teknologiahankkeisiin opetusvierailujen ja tutkimusyhteistyön kautta. Opit siis ratkaisemaan laaja-alaisesti erilaisia kielen oppimiseen ja teknologian käyttöön liittyviä haasteita.

246

eri työnimikettä

180 op

sivuaineopintoja ja muita valinnaisia opintoja

Kasva monitaitoiseksi vuorovaikutuksen asiantuntijaksi

Saat tutkinto-ohjelmasta kirjon ammatillisia valmiuksia, joita voit laajentaa sivuainevalintojen, opiskeluaikaisen harjoittelun sekä koulutuksen työelämäyhteyksien avulla. Ammatillinen kehityspolkusi ei rajoitu kapeille urille, vaan saat perustan osaamisesi elinikäiselle kehittämiselle ja joustaville urapoluille muuttuvassa maailmassa. Kieliasiantuntijana tai kieltenopettajana voit työskennellä monenlaisissa yhteisöissä sekä vuorovaikutuksessa erilaisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Valmistuttuasi ammattinimikkeesi voi olla esimerkiksi:

  • opettaja
  • kieliasiantuntija
  • toimittaja
  • suunnittelija
  • kouluttaja.

Tutustu englannin kielen opintosisältöihin

Löydät englannin kielen opintojen rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.

Englannin kieli avaa ymmärryksen kulttuurien välillä

Ymmärrämmekö todella toisiamme ja eri kulttuureja vai luulemmeko vain? Yhteiskunta ja yritysmaailma tarvitsevat todellisia kielten ja kulttuurien huippuosaajia nyt enemmän kuin koskaan.