Tietojenkäsittelytiede

Tekoälyn ja digitalisaation vaikutuksia on vaikea olla havaitsematta, sillä käytämme kaikki informaatioteknologiaa, ohjelmistoja ja digitaalisia palveluita arjessamme.

Tietojenkäsittelytieteen asiantuntijana autat eri-ikäisiä käyttäjiä saamaan heidän tarpeisiinsa suunniteltuja digitaalisia tuotteita. Tietojärjestelmien ja sovelluskehityksen lisäksi opit myös esimerkiksi kryptovaluutoista ja virtuaaliteknologioista.

Tutustu tietojenkäsittely-tieteeseen alana

Opiskele tietojenkäsittelytiedettä Oulussa

  • Pääset vaikuttamaan osaamisellasi siihen, millaiseksi maailma muuttuu digitalisaation edetessä.
  • Saat erinomaisen pohjan käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun ja ohjelmistojen tai tietojärjestelmien kehittämiseen ihmisten tarpeita ymmärtäen.
  • Opintosi ovat käytännönläheisiä ja ne sisältävät projektikursseja sekä toimeksiantoja ja yhteistyötä yritysten kanssa.
  • Työllistymismahdollisuutesi ovat hyvät jo opintojen aikana.
  • Opiskeluyhteisö tukee sinua opiskelijaelämässä ja verkostoitumisessa työnantajien kanssa.

Tietojenkäsittelytiede, Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma

Aloituspaikkoja

150

Tutkintonimike

Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri

Tutkinnon laajuus

180 + 120 opintopistettä

Hakuaika

Kevään toinen yhteishaku 15.-30.3.2023

Avoimen väylä

35 aloituspaikkaa

Avoimen väylä

Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta ja opit samalla akateemisia taitoja. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Tutustu tietojenkäsittely-tieteeseen kurssilla

Oulun yliopisto tarjoaa maksuttomia opintojaksoja toisen asteen opiskelijoille. Pääset tutustumaan sinua kiinnostavaan alaan ja yliopisto-opiskeluun. Näillä verkkokursseilla voit kurkistaa ICT-alaan ja oppia ohjelmoimaan.

Lisäarvoa ohjelmia käyttäville ihmisille

Opiskeltuasi tietojenkäsittelytiedettä teknologia ei ole sinulle enää vain sähköisiä laitteita tai koodia. Tavoitteesi on kestävä kehitys huomioiden luoda lisäarvoa ohjelmistoja käyttäville ihmisille ja organisaatioille, jotka hyödyntävät eri tietojärjestelmiä. Osaamisesi karttuu design-ajattelussa, tuotekehityksessä ja liiketoimintamahdollisuuksien havaitsemisessa.

Tietojenkäsittelytieteen ammattilaisena voit tuottaa palveluita jakamistalouteen kestävällä tavalla. Moni aineellinen hyödyke tai fyysistä liikkumista aiemmin vaatinut toiminto voidaan muuttaa digitaaliseen muotoon, ja näin vaikuttaa ilmastonmuutokseen sekä palveluiden saatavuuteen ja hintaan.

4 770 €

mediaanipalkka

2

suuntautumisvaihtoehtoa: ohjelmistotuotanto tai tietojärjestelmät

Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa voit tulla asiantuntijaksi tietokoneohjelmistojen kehittämisessä tai suuntautua ohjaamaan informaatioteknologian hyödyntämistä ihmisten arjessa ja organisaatioissa.

Voit valita suuntautumisvaihtoehdoksesi ohjelmistotuotannon tai tietojärjestelmät.

Ohjelmistotuotannon suuntautumisvaihtoehdossa sovelletaan järjestelmällistä lähestymistä ohjelmistojen kehittämiseen, kun taas tietojärjestelmien suuntautumisvaihtoehdossa tarkastellaan informaatioteknologian hyödyllisyyttä, käyttöä sekä vaikutusta ihmisten toimintaan.

Uutena vaihtoehtona voit myös hakea autonomisten ja kestävien järjestelmien maisteriohjelmaan.

Työelämälähtöistä opiskelua

Suoritat opintosi työelämälähtöisesti, sillä harjoitus- ja projektityöt tehdään usein yhteistyössä yritysten tai julkisten organisaatioiden kanssa. Ala on erittäin kansainvälinen, mikä näkyy myös koulutuksessa.

Informaatioteknologia kehittyy nopeasti, joten alan asiantuntijoille on suurta kysyntää. Työmarkkinat ovat murroksessa digitalisaation ja automaation voimistuessa, ja lähes kaikki alat muuttuvat ohjelmisto- ja palvelukeskeisiksi.

Valmistuttuasi työllistyt todennäköisimmin informaatioteknologia-alan yritykseen, palvelu- ja teollisuusyritykseen, julkiselle sektorille tai koulutusorganisaatioon, mutta työpaikka voi löytyä mistä tahansa organisaatiosta, sillä ohjelmistot ovat levinneet kaikkialle.

Ammattinimikkesi valmistuttuasi voi olla esimerkiksi:

  • ohjelmisto- tai sovellusarkkitehti
  • ohjelmisto- tai käyttöliittymäsuunnittelija
  • Lead Developer
  • Senior Software Engineer
  • Full-stack Developer
  • järjestelmäanalyytikko
  • IT-konsultti
  • tiiminvetäjä
  • projekti-, tuotekehitys- tai tietohallintopäällikkö.

Tutustu tietojenkäsittelytieteen opintosisältöihin

Löydät tietojenkäsittelytieteen tutkinto-ohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.

Haluatko olla käyttäjä-keskeisen suunnittelun mestari?

Oulussa on vahvat digiosaamisen perinteet, ja moni maailmaa muuttanut innovaatio on lähtöisin Oulun yliopiston alumneilta. Tietojenkäsittelytiedettä opiskelleilla on Oulun alueella hyvä maine ja tarjolla on paljon mielenkiintoisia uramahdollisuuksia.

Tarvitsetko apua alan valintaan?