Kansainvälinen Oulun yliopisto

Oulun yliopistossa opiskelee ja työskentelee lähes 100 eri kansallisuutta. Olemmekin yksi arktisen alueen ja Pohjois-Euroopan kansainvälisimmistä organisaatioista. Panostamme jatkuvasti kansainvälistymiseen ja osallistumme maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseen kohdennetulla tutkimuksella, koulutuksella ja innovaatioilla yhteistyössä kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Vaalimme kansainvälistä yhteisöämme

90+

kansallisuutta

2000+

kansainvälistä opiskelijaa ja työntekijää

Kulttuurien moninaisuus näkyy meillä virallisissa ja epävirallisissa yhteyksissä niin akateemisessa elämässä kuin kampuksella. Kaikilla yliopistoyhteisömme jäsenillä on mahdollisuus olla mukana kansainvälisissä aktiviteeteissa, kehittää kulttuurienvälisiä taitoja, rakentaa kansainvälisiä verkostoja ja tutustua eri maihin.

Oulun yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu kumppani koulutuksen ja tutkimuksen edelläkävijäverkostoissa. Vahvojen kansainvälisten kumppanuuksien myötä yhteistyöverkostomme laajenenee jatkuvasti.

Kansainvälisten asioiden toimisto palvelee

Kansainvälisten asioiden toimisto koordinoi Oulun yliopiston kansainvälistymiseen liittyviä toimintoja ja toimii kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme yhteystahona. Haluamme edistää rajat ylittävää yhteistyötä, tapahtumia ja muita yhteistyömuotoja. Katso kansainvälisten asioiden toimiston yhteystiedot englanninkieliseltä sivulta

Sinua voisi kiinnostaa myös