Oppimistieteet

Opiskele oppimisen, ohjaamisen ja johtamisen sekä tiimityön asiantuntijaksi muuttuvassa työelämässä. Oppimistieteiden tutkinto-ohjelma on ainutlaatuinen, opiskeltavissa ainoastaan Oulun yliopistossa.
Oppimistieteiden opiskelija kokeilee oppimisen ja vuorovaikutuksen tutkimukseen tarkoitettua laitteistoa Oulun yliopiston LeaForumissa.

Tutustu oppimistieteisiin alana

Opiskele oppimistieteitä Oulussa

  • Opiskelet oppimisen, ohjaamisen ja johtamisen sekä tiimityön asiantuntijaksi muuttuvassa työelämässä. 
  • Pääaineesi on kasvatuspsykologia ja tutkintoosi kuuluu myös koulutusteknologian opintoja. Opit menetelmiä, joilla voit tarttua monitieteisiin haasteisiin. 
  • Pääset mukaan kehittämään ihmiskeskeistä ja tutkimusperustaista teknologian hyödyntämistä yksilön, ryhmän ja organisaation oppimisessa.  
  • Oppimistieteet ovat alana kansainvälinen, ja opiskelijoille on tarjolla yhteisiä kursseja kumppaniyliopistojen kanssa. 
  • Opiskelet yhteisöllisesti, osana asiantuntijayhteisöä ja tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. 

Oppimistieteiden tutkinto-ohjelma

Aloituspaikkoja

25

Tutkintonimike

Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri

Tutkinnon laajuus

180 + 120 opintopistettä

Hakuaika

Kevään toinen yhteishaku 13.-27.3.2024

Avoimen väylä

7 paikkaa

Avoimen väylä

Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Kasvava tarve oppimisen asiantuntijoille

Oppiminen on keskeistä kaikessa ihmisen toiminnassa ja vuorovaikutuksessa: oman osaamisen kehittämisessä, jatkuvassa oppimisessa, tiimityössä, ongelmanratkaisussa, luovassa ajattelussa ja uusien ideoiden kehittämisessä. Digitalisoituvissa, alati muuttuvissa toimintaympäristöissä on kasvava tarve oppimisen asiantuntijoille.

Ainutlaatuinen

vain Oulussa

2.

kertaa yhteishaussa

Osaajana monialaisessa yhteistyössä

Oppimistieteiden tutkinto-ohjelma antaa valmiudet toimia oppimisen ja vuorovaikutuksen asiantuntijana erilaisissa organisaatioissa.

Opit tukemaan yksilöitä ja yhteisöjä digitalisoituvan arjen käytänteissä. Valmistuttuasi voit toimia mm. monipuolisissa oppimisen ja koulutuksen toimintaympäristöissä, ihmisen ja teknologian toiminnan rajapinnoilla tai konsulttina erilaisissa valmennus-, muutos- ja siirtymätilanteissa.

Voit edistää jatkuvan oppimisen valmiuksia, kehittää opetus- ja oppimisteknologiaa sekä oppimisen analytiikan hyödyntämistä ihmistieteiden näkökulmasta.

Oppimistieteiden opintoihin sisältyy muun muassa:

  • Teoriaa ja tutkimusta ihmisen oppimisesta ja vuorovaikutuksesta.
  • Muuttuva teknologia osana ihmisen toimintaympäristöjä.
  • Yhteisöllisen oppimisen välineet ja työtavat.
  • Oppimisen prosesseihin liittyvät tutkimusperustaiset menetelmät.
  • Monialaiset, työelämälähtöiset projektit.

Tulevaisuuden määrittää ihminen

Oppimistieteitä opiskelemalla voit vaikuttaa maailmaan ja sen tilaan ihmisen älykkään toiminnan syvällisen ymmärryksen kautta. Opit, miten ihminen oppii, työskentelee yhdessä ja miten teknologia voi tukea ihmisen älykästä toimintaa.

Oppimistieteiden tutkinto-ohjelma on mukana Oulun yliopiston monitieteisessä Generation Z –tutkimuksessa, jossa keskitytään ihmisten ja älykkäiden teknologioiden yhteisevoluutioon - katso video GenZ – Human sciences shaping digitalisation. Tavoitteena on vahvistaa ja uudistaa ihmisten kykyä ja osaamista toimia tulevaisuudessa eri elämänalueilla.

Tärkeitä tutkimuskysymyksiä oppimistieteiden näkökulmasta ovat esimerkiksi:

  • Miten vahvistaa oppimisen ja yhteistyön taitoja muuttuvassa maailmassa?
  • Miten kehittää ja soveltaa teknologiaa ihmisen toiminnan tueksi?
  • Miten hyödyntää isoja tutkimusaineistoja (big data) ihmislähtöisesti tukemaan oppimista ja ryhmien toimintaa?

Tukena oppimisen ja vuorovaikutuksen tutkimuksessa on Oulun yliopiston monipuolinen LeaForum-ympäristö, jonka laitteet ja menetelmällinen osaaminen soveltuvat ihmisen käyttäytymisen laaja-alaiseen tutkimiseen.

Oppimistieteiden tutkinto-ohjelma tekee yhteistyötä Oulun yliopiston englanninkielisen Learning, Education and Technology –maisteriohjelman kanssa.

Oppimistieteet tulevaisuuden työelämässä

Uutta tutkinto-ohjelmaa kehitetään tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän edustajien kanssa.

Mahdollisia työnkuvia valmistumisen jälkeen ovat esimerkiksi:

  • pedagoginen kehittäjä
  • verkko-oppimisen asiantuntija
  • koulutussuunnittelija
  • tutkija
  • henkilöstöasiantuntija
  • yrittäjä
  • projektipäällikkö.

Tutustu oppimistieteiden opintosisältöihin

Löydät oppimistieteiden tutkinto-ohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.

Uusi ohjelma, vahva perinne

Oppimistieteiden ohjelmassa on pääaineena kasvatuspsykologia, jota on Oulun yliopistossa tutkittu ja opetettu jo pitkään.