Sitran vastinraha lisää vaikuttavuutta 2020–2022

Yliopiston toimintaan yleisesti 15.6.2020–30.6.2022 välisenä aikana tehdyt lahjoitukset oikeuttavat valtion vastinrahaan, joka kasvattaa merkittävästi lahjoitusten vaikuttavuutta.

Valtion vastinrahoitus lahjoituksille vuosina 2020–2022

Oulu yliopisto on käynnistänyt 15.6.2020 valtion vastinrahaan oikeuttavan keräyksen, jonka aikana lahjoitettu euro voi tuottaa yliopistolle valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Keräysaika jatkuu 30.6.2022 asti.

Valtion vastinrahaan oikeuttavan lahjoituksen tulee olla annettu yliopiston toimintaan yleisesti ilman lahjan käyttötarkoitusta rajoittavia ehtoja. Kuitenkin vähintään 10 000 euron yksittäinen lahjoitus voidaan lahjakirjan määräyksellä kohdentaa yliopiston koulutusalalle. Oulun yliopiston koulutusalat ovat:

  • humanistinen koulutusala

  • kasvatustieteellinen koulutusala ja opettajankoulutus

  • kauppatieteellinen koulutusala

  • luonnontieteellinen koulutusala

  • lääketieteiden koulutusala

  • psykologian koulutusala

  • tekniikan koulutusala ja

  • terveystieteiden koulutusala

Lahjoittaja ei voi lahjoituksellaan sitoa yliopiston muiden varojen käyttöä. Valtion vastinrahaan oikeuttavaksi hyväksytään ainoastaan vastikkeettomat rahalahjoitukset. Osake-, kiinteistö- tai muut esinelahjat tai aineettomat oikeudet eivät oikeuta valtion vastinrahaan. Testamenttilahjoitus ei oikeuta valtion vastinrahaan.

Lahjoituksen vastinrahakelpoisuuden ratkaisee valtioneuvosto. Yliopistoja pääomitetaan 2,5-kertaisesti yliopistojen keräämään yksityiseen pääomaa nähden kuitenkin enintään 67 miljoonalla eurolla. Valtion vastinrahoitus kohdennetaan eri yliopistojen kesken suhteessa yliopistojen keräämään yksityiseen pääomaan kuitenkin siten, että yksittäisen yliopiston valtionvastinrahoituksen määrä ei voi ylittää 11 miljoonaa euroa.

Mikäli yliopistot eivät saa kerättyä valtion vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia yhteensä 26,8 miljoonaa euroa tai osa jää kohdentamatta vastinrahoituksen enimmäismäärän rajauksen perusteella, jaetaan jäljelle jäävä pääomittamiserä yliopistojen kesken tutkimuksen vaikuttavuuden mukaisin kriteerein.

Tee lahjoitus!

Lahjoita tästä verkkopankkitunnuksillasi tai luottokortilla

+