Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa?
Valitse mitä sinä haluat tehdä tulevaisuudessa:
Valitsemallasi urapolulla sinulle voisi sopia
Psykologian opinnot antavat laaja-alaiset valmiudet toimia erilaisissa psykologin tehtävissä, esimerkiksi mielenterveyden, työhyvinvoinnin ja henkilöstön parissa. Opintoja voi painottaa lasten ja nuorten sosioemotionaaliseen kehitykseen ja sen tukemiseen.
Varhaiskasvatuksessa perehdytään pienen lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Varhaiskasvattajat työskentelevät yleensä päiväkodeissa ja peruskoulun alaluokilla kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen työtehtävissä.
Logopediassa perehdytään puheen, kielen, äänen ja kommunikoinnin häiriöihin sekä niiden puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Painopiste on lasten kommunikoinnin kehityksessä sekä siihen liittyvissä häiriöissä. Valmistuttuaan voit toimia puheterapeuttina.
Luokanopettajakoulutus antaa valmiudet 0-6 -luokkien opettamiseen tulevaisuuden koulussa. Koulutuksessa perehdytään monipuolisesti kouluikäisen lapsen kehitykseen ja oppimiseen. Voit myös hankkia yläkoulun aineenopettajan kelpoisuuden.
Musiikkikasvatuksen opinnoissa tutustutaan musiikkiin laulaen, soittaen, sovittaen ja johtaen. Musiikin aineenopettajan pätevyyden lisäksi tutkintoon voi sisällyttää laajan sivuaineen, joka antaa kelpoisuuden toiseenkin opetettavaan aineeseen.
Erityispedagogiikan opinnoissa perehdytään lapsen kehitykseen ja oppimisvaikeuksiin sekä opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Erityispedagogiikasta valmistuttuaan saa laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuuden.
Lääketieteen tutkinto-ohjelmaan kuuluvan lastentautien perusopetuksen tavoitteena on antaa valmius hoitaa lapsia ja nuoria. Lisäksi Oulun yliopistossa voidaan suorittaa erikoislääkärin tutkinto 47 lääketieteen erikoisalalla, joista yhtenä lastentaudit.