Varhaiskasvatus

Oletko kiinnostunut varhaislapsuuteen ja opettamiseen liittyvistä opinnoista ja urapoluista? Oulun yliopistossa saat monipuolisen koulutuksen varhaiskasvatuksen erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Varhaiskasvatuksen asiantuntijat luovat tärkeän perustan ihmisen elinikäiselle oppimiselle.
Pehmoeläimiä ja kirjoja hyllyssä.

Tutustu varhaiskasvatukseen alana

Opiskele varhaiskasvatusta Oulussa

  • Perehdyt pienen lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen tutkimustiedon ja käytännön työssäoppimisen avulla.
  • Saat valmiuden toimia kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja tutkimuksen tehtävissä.
  • Koulutuksen jälkeen voit toimia muun muassa varhaiskasvatuksen opettajana päiväkotiryhmissä ja esiopetuksessa.
  • Varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa koko Suomessa, joten työllistyt erittäin hyvin.
  • Opiskelun aikana sinulla on mahdollisuus valita erilaisia sivuaineita laajasta valikoimasta. Voit opiskella esimerkiksi taito- ja taideaineita, kieliä ja erityispedagogiikkaa.

Varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelma

Aloituspaikkoja

96

Tutkintonimike

Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri

Tutkinnon laajuus

180 + 120 opintopistettä

Hakuaika

Kevään toinen yhteishaku 13.-27.3.2024

Avoimen väylä

4 paikkaa

Avoimen väylä

Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta ja opit samalla akateemisia taitoja. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Lasten kasvun ja kehityksen asiantuntijaksi

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena työskentelet tehtävissä, joissa vaaditaan varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan asiantuntijuutta.

Opintojen aikana kehityt asiantuntijaksi, joka osaa toimia eettisesti ja yhteistyössä lasten, heidän vanhempiensa ja muiden yhteistyöverkostojen kanssa.

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, dokumentoinnista ja arvioinnista yhdessä muiden kanssa.

Varhaiskasvatuksen työtehtävissä olet vaikuttamassa osana paikallisia ja kansallisia koulutusjärjestelmiä sekä kasvatuksen yhteiskunnallisia ilmiöitä.

99 %

työllistyneenä

60 op

opettajan pedagogisia opintoja

Kandidaatin tutkinto pätevöittää varhaiskasvatuksen opettajaksi

Suoritettuasi kandidaatin tutkinnon saat kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opettajana sekä opettajana esiopetuksessa.

Koulutus ohjaa tutkivaan ja kehittävään työotteeseen. Osana koulutusta teet tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen erilaisten toimintaympäristöjen kanssa, esimerkiksi suorittamalla työssäoppimisjaksoja päiväkodeissa.

Valmistuttuasi ammattinimikkeesi voi olla esimerkiksi:

  • varhaiskasvatuksen opettaja
  • koulutussuunnittelija
  • koulutusasiantuntija
  • kouluttaja.

Maisterin tutkinnolla päiväkodin johtajaksi

Kandidaatin tutkinnon jälkeen sinulla on mahdollisuus jatkaa maisteriopintoihin ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinto, erityisalana varhaiskasvatus.

Osana maisterin tutkintoa voit opiskella opettajan pedagogiset opinnot.

Kasvatustieteen maisterin tutkinnolla voit toimia laajasti erilaisissa kehittämisen ja tutkimuksen tehtävissä sekä päiväkodin johtajana.

Tutustu varhaiskasvatuksen opintosisältöihin

Löydät varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.

Miksi varhais-kasvatusta Oulussa?

Voit suorittaa opintoihisi kuuluvia harjoittelu- ja työssäoppimisjaksoja myös muualla kuin Oulussa, esimerkiksi kotipaikkakunnallasi.

Onko sinulla jo tutkinto?

Jos olet jo opiskellut kasvatustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon, voit hakea suoraan erillisiin varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antaviin opintoihin ja saada näin kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan ja esiopettajan tehtäviin.