Yhteisrahoitteinen tutkimusyhteistyö

Yhteisrahoitteinen tutkimusyhteistyö mahdollistaa tulevaisuuteen suuntaavan tutkimuksen tekemisen oman yrityksesi strategian mukaisesti. Tutkimus voi kohdistua esimerkiksi uuden teknologian kehittämiseen, sen soveltamiseen ja kaupallistamiseen. Pääset käsiksi uusimpaan tutkimustietoon ja olet osana isoa kokonaisuutta, joka voi avata uusia kumppanuuksia ja asiakkuuksia.

Tulevaisuuden mahdollisuuksia riskejä ja kustannuksia jakaen

Yhteisrahoitteinen tutkimus on pitkäjänteistä yhteistä ponnistelua, jossa tarkoituksena on ratkaista elinkeinoelämän ja myös yhteiskunnan haasteita. Näihin hankkeisiin osallistuu useita eri toimijoita.

Hankkeet rahoitetaan osittain esimerkiksi Business Finlandin, Suomen Akatemian tai EU:n rahoituksella. Loppurahoitus tulee korkeakouluilta ja yrityksiltä. Tutkimuksen kustannukset ja niihin liittyvät riskit jaetaan.

Myös korkeakoulun ja yrityksen/yritysten yhdessä rahoittamat hankkeet katsotaan yhteisrahoitteiseksi tutkimusyhteistyöksi.

Yhteisrahoitteisissa hankkeissa tieteelliset tavoitteet ovat keskeisiä. Niiltä odotetaan niin akateemisia tuloksia, kuten julkaisuja, kuin tulosten soveltamista.

Tulokset julkaistaan huomioiden se, että liikesalaisuudet eivät paljastu ja patentoitavat tulokset eivät julkistu ennenaikaisesti.

Tulosten hyödyntämistä maksettavista korvauksista sovitaan erikseen. Yhteisrahoitteisissa hankkeissa yritykset saavat yleensä ensisijaisen neuvotteluoikeuden syntyvien tulosten hyödyntämiseksi.

Tuloksellista yhteistyötä

"Olemme valtavan innostuneita alkaneesta yhteistyöstä ja sen avaamista kehitysmahdollisuuksista", Joisto Group Oy:n CTO Jani Partanen kertoo.

"PILCCU-projekti on vahvasti kytköksissä pyrkimykseemme vähentää hiilidioksidipäästöjä Porvoon jalostamollamme, jotta voisimme kehittää siitä Euroopan kestävimmän jalostamon vuoteen 2030 mennessä”, Outi Ervasti, Nesteen Vice President, Renewable Hydrogen sanoo.

Mistä yhteisrahoitteinen tutkimus voi koostua?

  • Paikallisesta, kansallisista tai kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä
  • Yliopiston laiteympäristöjen käytöstä (testaukset ja kokeilut)
  • Tutkimuslaitteisiin ja -ympäristöihin liittyvistä laite- ja laboratoriopalveluista
  • Asiantuntijan konsultoivasta palvelusta
  • Opinnäytetöistä

Ota yhteyttä!

Asiantuntijamme apunasi:

Maria Juurikka, yritysasiantuntija, maria.juurikka(at)oulu.fi, +358294487646

Petri Leukkunen, asiakkuuspäällikkö, petri.leukkunen(at)oulu.fi, +358294481162

Kaisa Still, asiakkuuspäällikkö, kaisa.still(at)oulu.fi, +358294488030

Tutustu myös