Keskusteluntutkija elää suomen ja viron rajapinnassa

Suomen ja viron kielen yliopistonlehtori Maria Frick vastaanotti säilytykseen Lennart Meren valokuvista koostuvan näyttelyn teokset. Valokuvanäyttely Vesilinnun kansa – Lennart Meren suomalaisugrilaiset filmivaellukset 1968–1988 avataan kongressin yhteydessä elokuussa.

 

Suomen kieltä ja viroa opettavalle Maria Frickille yliopistonlehtorin työ on sekä opettamista että tutkimusta, ja tietysti opiskelijoiden ohjausta.

”Näen tutkimuksen roolin painavana. Minulle se on olennainen osa yliopiston toimintaa ja lehtorin työtä.”

Frick on keskusteluntutkija. Oulussa tutkimusala on suomen kielen puolella vielä varsin nuori. Keskusteluntutkimuksessa perusajatuksena on hänen mukaansa se, että arkinen keskustelu sekä muodollisemmat keskustelutilanteet ovat ihmistenvälistä sosiaalisuutta aidoimmillaan.

”Siinä pyritään pääsemään kiinni ihmistenväliseen vuorovaikutukseen nauhoittamalla arkisia keskusteluja. Nauhuri laitetaan johonkin nurkkaan ja nykyään videokamerakin, ja kehotetaan ihmisiä olemaan kuten normaalisti.”

Frick lisää metodin yleistyneen kielitieteessä melko nopeasti.

”Kielentutkijat tutkivat keskustelusta oikeastaan kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin voidaan tutkia itse keskustelun rakennetta, sillä vapaamuotoisellakin keskustelulla on jäsentynyt rakenne. Keskustelulla on tavallaan oma kielioppinsa. Jo lapsena opitaan, että nyt on minun vuoro vastata tai minun vuoro puhua. Keskustelun vuorossa voi olla yksi tai useampi toiminto. Tutkimme miten ihmiset näitä toimintoja rakentavat ja tunnistavat.”

Toisen näkökulman mukaan keskustelussa voidaan tutkia myös perinteistä kielioppia sinällään.

”Oma tutkimukseni on oikeastaan enemmän tätä vuorovaikutuslingvistiikkaa, ja se menee pikkuisen myös sosiolingvistiikan puolelle. Tutkin monikielisiä keskusteluja, suomalaista ja pääasiassa Virossa asuvien suomalaisten keskustelua ja miten siinä käytetään viroa ja suomea.”

Tällä hetkellä Frick on aloittamassa yhteistyössä helsinkiläisen jatko-opiskelijan kanssa tutkimusta, jossa tarkastellaan sanaleikkien käyttöä.

”Ilmiö, joissa sana kuulostaa viroksi ja suomeksi samalta, mutta tarkoittaa eri asiaa, on varmaan tuttu kaikille, jotka vähänkään viroa ovat kuulleet. Näitä sanoja on valtavasti, ja tutkimme, miten ne palvelevat keskustelua. Vitsikkäitä vuoroja käytetään esimerkiksi silloin, kun aiheena on jotain kiusallista tai hankalaa, tai ei oikein olla täysin yhteisymmärryksessä.”

 

Uusia puhujayhteisöjä

Keskusteluntutkimuksessa Frick kokee haastavaksi etenkin yksityiskohtaisen metodin.

”Tutkittavaa on valtavasti, ja metodi on hidas, koska keskustelut täytyy kirjata paperille ja tarkastella hyvin yksityiskohtaisesti. Yksittäisellä hengähdyksellä tai tauolla saattaa olla paljon merkitystä. Nythän on alettu tutkimaan samalla myös eleitä ja kasvonilmeitä sekä liikettä ja erilaisia objekteja, joita ihmiset käsittelevät. Tämän kokonaisuuden hahmottaminen vaatii paljon työtä.”

Taustalla oleva syvä kysymys Frickin mukaan on se, miten ihmiset ymmärtävät toisiaan ja osaavat toimia yhdessä. Virolaisten ja suomalaisten vuorovaikutusta ei ole hänen mukaansa toistaiseksi paljoa tutkittu.

”Muuttoliike puolin ja toisin on satoja vuosia vanha, mutta neuvostoaika katkaisi sen kokonaan ja pitkään ei ollut kuin vähäistä turistiliikennettä. Nyt virolaiset käyvät massiivisesti Suomessa töissä ja asuvat täällä osa-aikaisesti ja suomalaiset puolestaan opiskelevat Virossa ja myös työskentelevät siellä. Näin syntyy uusia puhujayhteisöjä, jotka ovat uudella tavalla kaksikielisiä.”

Häntä kiinnostaa toisaalta, minkälaisia uusia kieliopillisia rakenteita kahden kielen vuorovaikutuksessa syntyy.

”Etenkin siinä rajapinnassa, jossa ei voi selkeästi sanoa onko jokin suomea vai viroa. Niin kuin juuri nämä sanat, joissa sama muoto on olemassa molemmissa kielissä, mutta merkitys on eri. Nehän ovat juuri sellaista rajapintaa, että ne ovat tavallaan molempia kieliä samaan aikaan”, Frick naurahtaa.

Keskusteluntutkijaa kiehtoo juuri se, miten kielet eivät ole sikäli tarkkarajaisia, että voisi sanoa että tästä alkaa suomi, tästä viro ja tässä on raja niiden välillä.

”Kielet eivät ole tarkkarajaisia myöskään siinä mielessä, että ne muuttuvat koko ajan. Ajatellaan vaikka Viroon muuttaneita suomalaisia. Hehän lähtevät omalla tavallaan muokkaamaan sitä kieltään, ja yhdistävät mielikuvituksellisesti sekä viron että suomen resursseja.”

 

Tutkijanäkökulma välittyy opetuksessa

Lehtorin työnsä Frick arvelee keskittyvän viron kielessä lähitulevaisuudessakin lähinnä kielitaito-opetukseen. Suomen puolella opiskellaan sitten taas eri lähtökohdilla ja tavoitteilla.

”Pidän tärkeänä että kun kieltä oppii, ei oppisi vain kirjakielioppia, vaan myös sitä miten kieltä oikeasti käytetään, ja siinä tuo keskusteluntutkimus tulee avuksi. Suomen puolella levittäisin mielelläni periaatteita keskusteluntutkimuksesta ja ymmärrystä siitä, millainen kieli on arkikeskustelussa ja millaista suomen kieli on puhuttuna.”

Kieliopissa Suomi on Frickin mukaan poikkeuksellisen edistynyt maa.

”Suomen kieliopissa huomioidaan myös puhekielen kielioppia, ja siinä mielessä keskusteluntutkijamme ovat globaalisti edistyksellisiä. Monet muut maat ottavat meistä mallia.”

Kieltenopetuksen tulee hänen mielestä kehittyä tutkimuksen kautta.

”Tutkimukseen pohjautuva näkemys kieleen välittyy kaikessa opetuksessa. On olennaista, että yliopistoissa tutkitaan, koska maailma muuttuu koko ajan. Jos vain mentäisiin ja opetettaisiin sitä samaa kielioppia, mikä on joskus johonkin kirjattu ja sitä samaa ajatusmaailmaa normeista joita pitää noudattaa, niin ei kauhean pitkälle pötkittäisi. On pysyttävä ajan tasalla siinä, miten kieltä käytetään ja tutkimus on oikeastaan sitä, että pysähdytään tarkastelemaan, miten kieltämme käytetään ja millainen se on.”

Työnsä kautta Frick toivoo avaavansa opiskelijoille uuden näkökulman kielten tutkimiseen.

”Mielelläni näkisin opiskelijat myös tutkijoina, eli haluan ajatella niin, että opiskelijat alkaisivat tutkia heti kun he aloittavat opintonsa. Pyrin ohjaamaan opiskelijoita selvittämään asioita itse, tekemään pienoistutkielmia ja käymään keskustelua olemassa olevan tutkimuksen kanssa.”

Viron kielen opinnoissa pääsee Frickin mukaan nopeasti alkuun. Opintojen syventyessä riittää yksityiskohtien parissa kuitenkin haastetta vuosikausiksi.

”Viro on läheisimpiä naapurikieliämme, jonka käytännön merkitys kasvaa muuttoliikkeen myötä. Se ei siis ole enää pelkästään teoreettinen kuriositeetti ja sukulaiskieli, vaan myös käyttökieli.”

 

Koodinvaihto yhdistää kielten resurssit

Vuonna 2013 väitellyt Frick valmistui aikoinaan Helsingin yliopistosta suomen kielen puolelta, opiskeltuaan viroa sivuaineena.

”Minulla oli taukoa opinnoissa maisterintutkinnon jälkeen. Asuin pitkään Virossa ja työskentelin siellä suomen opettajana. Sen jälkeen päädyin tutkimaan sitä kieliyhteisöä. Koska olin vironsuomalainen, niin se oli luonteva tutkimuskohde.”

Väitöskirjassaan hän tutki Tartossa asuvien suomalaisten keskusteluja.

”Tutkin miten he käyttävät viron resursseja, silloinkin kun he keskustelevat keskenään. Vaikka keskustelun pääkieli on suomi, niin se viro tulee sinne kuitenkin mukaan. Koodinvaihto on siinä avainsana. Minun tutkimuksessa se tarkoittaa kahden eri kielen resurssien käyttämistä samassa tekstissä tai tilanteessa.”

Kielitieteessä ja keskusteluntutkimuksessa hän toteaa motivoituvansa etenkin runsasta empiiristä aineistoa tutkiessaan.

”Keskusteluntutkijoilla on myös sellainen hauska perinne kuin datasessiot. Niissä otetaan satunnainen nauhoitus, tai joskus myös tarkkaan valittu aineistonpätkä, jota kuunnellaan ja josta keskustellaan tutkijoiden kesken. Se on ensinnäkin kauhean hauskaa, mutta se on myös tutkimusta validoiva menetelmä. Kun aineistoa tulkitsee monta kymmentäkin muuta ihmistä, tarkentaa se keskustelunanalyysiä ja tuo siihen tutkimukseen myös yhteisöllisyyttä.”

Teksti ja kuva Matti Heinineva

Viimeksi päivitetty: 3.11.2016