Luontoympäristöt ja arjen sirpaleisuus muokkaavat vuorovaikutusta

Professori Pentti Haddington ja yliopistonlehtori Tiina Keisanen hyödyntävät pienikokoista videokuvauskalustoa englantilaisen filologian vuorovaikutustutkimuksen aineiston keruussa.

 

Alansa huippua edustava Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan vuorovaikutustutkimus jalkautuu seuraavaksi tarkastelemaan kommunikoinnin käytänteitä luonnossa. Englantilaisen filologian toisessa uudessa hankkeessa tutkitaan puolestaan sitä, miten puheen ja eleiden avulla mahdollistetaan vuorovaikutuksen eteneminen tilanteissa, joissa tehdään montaa asiaa yhtä aikaa.

Suomen Akatemian rahoittamassa HANS – Human activity in natural settings -hankkeessa keskitytään vuorovaikutukseen luontoympäristöissä ja ei-rakennetuissa ympäristöissä.

“Käytännössä voimme tutkia esimerkiksi sitä, kun ihmiset menevät marjaan, sienestämään tai vaeltamaan. Siihen voi liittyä monenlaisia käytänteitä, joita ei ole aiemmin tutkittu luonnossa tapahtuvassa toiminnassa. Olemme kiinnostuneita ihan arkisista tilanteista, eli ihmisistä ja perheistä luonnossa, ja vaikkapa siitä, miten ihmiset etsivät ja löytävät esimerkiksi marjoja, tai miten tehdään nuotio. Näitä tilanteita sitten videokuvaamme”, yliopistonlehtori Tiina Keisanen kertoo.

Hankkeessa tutkitaan myös näiden käytänteiden omaksumista. Samalla tarkastellaan luontoon liittyvien arvojen muodostumista arkisten tilanteiden kautta.

Professori Pentti Haddingtonin johtamassa iTask: Linguistic and embodied features of interactional multitasking -hankkeessa tarkastellaan vuorovaikutuksen näkökulmasta moniajoa, eli käytännössä sitä, miten ihmiset tekevät montaa asiaa yhtä aikaa.

”Tutkimme, miten sitä tilannetta voidaan vuorovaikutuksen avulla helpottaa käyttämällä kieltä, eleitä tai kehoa. Ja miten tätä multitasking-tilannetta jäsennetään esimerkiksi puheen avulla. Toisaalta tutkimme myös sitä, miten tilanne, jossa tehdään montaa asiaa yhtä aikaa vaikuttaa vuorovaikutukseen sekä kieleen ja eleisiin.”

Haddingtonin mukaan tutkimuksen kohteena ovat myös multitaskingissa käytettävät rutiininomaiset kielelliset rakenteet.

Yhdessä hankkeet mahdollistavat useamman tutkijan täysipäiväisen työn tutkimusten parissa, mikä osaltaan vahvistaa myös oppiaineen Coact-tutkimusyhteisöä.

 

Tietotaito jakoon ja ilmiö tutuksi

Millaisia hyötyjä HANS-projektista on nähtävissä luonnossa liikkuville?

”Monelle luonto on hyvin tärkeä asia, ja siihen liittyy paljon tunteita. Ihmisillä on varmasti hallussaan paljon arvokasta tietoa, ja toivottavasti he oppisivat arvostamaan enemmän niitä taitoja, joita luonnossa liikkumiseen liittyy. Toisaalta voi olla hyödyllistä tietää, miten jokin taito tai aktiviteetti opitaan ihan käytännössä”, Keisanen toteaa.

iTask-tutkimuksen pyrkimyksenä on tieteellisten tavoitteiden ohella multitasking-ilmiön demystifiointi. Haddingtonin mielestä on tärkeää tunnistaa ja kuvata keinoja, joiden avulla ihmiset selviävät multitasking-tilanteista.

”Ne voivat olla hyvin arkisia juttuja, joita ihmiset osaavat varmasti automaattisestikin, mutta niitä ei ole kuvattu, eikä niitä tunneta. Tavallaan se on nykymaailman kuvaamista. Meillä on hirveästi erilaisia teknologioita, työelämästä on tullut kiireisempää ja sirpaleisempaa, ja kaikki tämä hajauttaa huomion eri paikkoihin. Sen ilmiön selkeyttäminen voi olla sellainen asia, joka on ihan yleisesti kiinnostavaa.”

Hankkeissa kerätään aineistoa videokameroiden avulla.

”Videokamerat alkavat onneksi olla sellaisia, että ne voi ottaa mukaan helposti. GoPro-kamerat ovat niin pieniä, että ne voidaan kiinnittää oikeastaan mihin tahansa ihmisen kehossa”, Keisanen kertoo.

Aineiston kuvaamisessa huomioidaan hänen mukaansa luonnollisesti eettiset näkökulmat, kuten kuvattavien henkilöiden suostumus. Videoaineistossa mielenkiinnon kohteina ovat myös kehollinen toiminta ja liike.

Haddingtonin vetämässä hankkeessa aineistoa on jo tallennettuna melko paljon.

”Meillä on aineistoa edellisestä hankkeesta, ja siitä löytyy varmasti tutkittavaa myös tässä hankkeessa. Tarkoituksena on myös kerätä lisää aineistoa. Tavoitteena on löytää sellaisia paikkoja, joissa tapahtuu monia asioita. Keräämme englanninkielistä aineistoa, mikä on tietysti luontevaa. Suomen kieli on mukana tavalla tai toisella. Hankkeeseen on tulossa myös ranskankielistä aineistoa.”

Keisasen hankkeessa aineiston kerääminen on vasta käynnistymässä.

”Meillä kielinä ovat suomi ja englanti. Englanninkielistä aineistoa on jo olemassa jonkin verran, ja sitä on mahdollista kerätä lisää. Englanninkielen tutkimuksen kautta yhtenä tarkastelukohteena voisi olla ulkomaalaisten vuorovaikutus suomalaisten kanssa.”

 

Taustalla vahva verkosto

Professuuria vuodesta 2014 hoitanut Haddington väitteli vuonna 2005 brittiläisistä ja amerikkalaisista uutishaastatteluista sekä asennoitumisesta niissä.

”Pääsin Elise Kärkkäisen hankkeeseen, jossa käytettiin keskustelunanalyysin menetelmiä, ja tein siitä väitöskirjan. Sinä aikana kiinnostuin eleistä ja kehollisuudesta, joiden tutkimus alkoi silloin nousta. Väitöksen loppuvaiheessa aloin miettiä vuorovaikutusta autossa, jota oli tutkittu vähän. Tuona aikana tutkimukseni alkoi siirtyä kohti keskustelun, vuorovaikutuksen ja eleiden tutkimusta.”

Tutkijanuraltaan hän nostaa esiin myös kiinnostuksen kielen rakenteisiin, jotka yhdistettynä vuorovaikutukseen, keskusteluun ja eleisiin ovat muodostaneet ”mielenkiintoisen kombinaation”.

Keisasen väitöstutkimus vuonna 2006 käsitteli puolestaan amerikanenglannin interrogatiivirakenteita ja niiden käyttöä vuorovaikutuksessa.

”Olemme Pentin kanssa molemmat väitelleet samassa hankkeessa, asennoitumiseen liittyvistä käytänteistä. Minulla oli aiheessani vuorovaikutuslingvistinen lähestymistapa, ja siinä keskustelunanalyysi oli vahvassa roolissa. Halu tehdä tutkimusta on ollut sittemmin koko ajan taustalla.”

Vuorovaikutuksen tutkimiseen multimodaalisena ilmiönä Keisanen syventyi toiminnan kiteytyneitä rakenteita selvittäneessä tutkimushankkeessa. Nykyisessä tehtävässään yliopistonlehtorina hän aloitti vuonna 2013.

Nykyisin englantilaisen filologian oppiaine Oulun yliopistossa edustaa tutkimuksineen alansa kansainvälistä huippua. Menestys on Haddingtonin mukaan pitkälti vuorovaikutuksen- ja keskusteluntutkimuksen Oulussa käynnistäneen professori Elise Kärkkäisen ansiota.

Molemmat tuoreet hankkeet ovat nekin kansainvälisesti erittäin verkostoituneita. HANSin yhteistyökumppaneita tällä hetkellä Linköpingin yliopistosta Ruotsista sekä Aalborgin yliopistosta Tanskasta.

”Baselin yliopisto Sveitsissä on yksi yhteistyökumppanimme, ja sitten on Kalifornian yliopisto Santa Barbarassa, ja myös Loughboroughin yliopisto Isossa-Britanniassa. Kutsumme professoreita tänne työpajoihin ja pitämään esityksiä, ja tavoitteena on vastaavasti mennä eri paikkoihin vähäksi aikaa. Loughboroughin yliopiston kohdalla on tarkoitus, että tutkijat menevät sinne hieman pidemmäksi aikaa. Siellä on iso keskustelunanalyysin keskittymä, jossa saa hyvää koulutusta”, Haddington jatkaa.

 

Haasteena metodien yhdistäminen

Tieteessä vuorovaikutuksellisuus tarkoittaa Keisasen ja Haddingtonin mukaan ennen kaikkea ideoiden testaamista ryhmässä. Vuoropuhelua käydään yhä enemmän myös yhteisjulkaisujen merkeissä.

”Yhteisjulkaisut ovat olleet tässä vuosien varrella yksi konkreettinen keino edistää vuorovaikutusta myös kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa”, Keisanen sanoo.

Heille tieteen tekeminen on myös säännöllistä ryhmätyöskentelyä. Hyvänä esimerkkinä vuorovaikutuksesta englantilaisessa filologiassa Keisanen pitää datasessioita.

”Toiminta on erittäin yhteisöllistä. Myyttejä siitä, että täällä istuttaisiin yksin jossakin homeisessa kammiossa pölyn keskellä, saa kyllä murskata täysillä. Yhdessä tehdessä ja testatessa ryhmä toimii tavallaan sensorina koko ajan, ja hyvät ideat lähtevät lentoon”, Haddington vahvistaa.

Tutkijoiden vuorovaikutuksessa voi hänen mukaansa olla toisinaan haastavaa se, että ymmärtääkö yksi oikein mitä toinen sanoo.

”Haastavaa voi olla päästä tilanteeseen, jossa ymmärrämme jonkin asian samalla tavalla. Mielestäni se on kuitenkin enemmänkin positiivinen kuin negatiivinen haaste. Tieteen tekemiseen kuuluu osaltaan se, että sen vuorovaikutuksen tulee olla haasteellista.”

”HANS-projektin sisällä on metodologinen haaste siinä, että yhdistämme keskusteluntutkimusta ja esimerkiksi neksusanalyysia, jossa taas on hieman erilainen näkökulma vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen toimintaan, eli se pyrkii ottamaan mukaan laajemmat tilanteisiin liittyvät diskurssit. Itse asiassa yksi hankkeen tavoitteistakin on pohtia näitä eri metodologioita, ja niiden yhdistämistä hedelmällisesti”, Keisanen toteaa.

Antoisimmillaan tieteen tekeminen on Haddingtonin mukaan välillä isojenkin riskien ottamista.

”Tällä hetkellähän rahoittajatkin katsovat, että jos hankkeeseen sisältyy isoja riskejä, niin myös tulokset voivat olla hyvin merkittäviä. Menetelmällinen eri tieteiden, ja tieteen alueiden välinen vuorovaikutus on sinällään haasteellista.”

Teksti ja kuva Matti Heinineva

 

Viimeksi päivitetty: 3.11.2016