AIKOPA muutti uusiin tiloihin

Syksyn aikana on Kajaanin kaupungin tilakeskus (Vilake) remontoinut Kajaanin ammattikorkeakoulun kampuksella Tieto2:n ensimmäisen kerroksen luokkatilaa AIKOPAn käyttöön. Hyvässä yhteistyössä suunniteltu tila sai mm. AIKOPAlaisten oman värimaailman. Muutamia muuttolaatikkoja tarvittiin ja nekin lähinnä muille tavaroille kuin mapeille. Viherkasvien siirtäminen on hoidettu jo ennen pakkaspäiviä.

Avokonttoritilaan henkilökunta on jo tottunut aiemmissa tiloissa ja kokenut avotilan hyvät ja huonot puolet. AIKOPAlaisten työskentelytavalle avotila mahdollistaa ajatustenvaihdon, sujuvan tiimityöskentelyn ja pikapalavereiden järjestelyn. Toisaalta kaikilla on oikeus myös rauhalliseen työskentelyyn, joka onnistuu pelisäännöistä sopien.

Vietämme tupaantuliaisia myöhemmin, kun olemme päässeet asettautumaan uusiin tiloihin.

Viimeksi päivitetty: 31.10.2019