Aineiden annostelu

 

Nahanalainen (sc. eli subkutaaninen) injektio

Hiiri

Niskanahkaotteessa on mahdollista pistää nahan alle joko edestäpäin peukalon ja etusormen välisen nahkateltan tyveen sormia varoen tai kylkinahan alle takajalan etupuolelle. Kylkinahan alle pistetään hyvin viistosti ja oikean paikan varmistamiseksi neulalla voi sivuttaisella liikkeellä hieman nostaa nahkaa ennen ruiskuttamista.

Alustalla olevaa hiirtä voidaan myös pistää lantion päälle. Hiirtä vedetään hännästä kevyesti taaksepäin niin, että se pysyy paikallaan. Häntä otetaan toisen käden muiden sormien väliin ja etusormella ja peukalolla nostetaan nahka lantion päältä teltaksi, johon neula edestäpäin pistetään. Tämä tekniikka vaatii hieman enemmän harjoitusta ja voi olla hankala kovin vastustelevalla hiirellä.

Kun injisoitava aine menee oikeaan paikkaan, ei männässä tunnu vastusta ja ihoon voi jäädä injektiopaikasta ja -määrästä riippuen kohouma.

Rotta

Yleensä rottaa pistetään niska- tai selkänahan alle, mutta se on mahdollista myös kylki- tai vatsanahan alle. Rauhoittamattoman rotan pistäminen on helpointa, jos avustaja pitää rottaa. Nahka nostetaan ”teltaksi” ja neula pistetään teltan tyvitaskuun 20–30° kulmassa. Neulan painamisen sijasta voi myös vetää nahan neulan kärjen yli.

Lihaksensisäinen (im. eli intramuskulaarinen) injektio

Hiirille ei ole suositeltavaa antaa lihaksensisäisiä injektioita lihasten pienen koon takia, ellei se tutkimuksellisista syistä ole aivan pakollista.

Rotallekaan im-injektiota ei suositella, mutta niillä lihakset ovat isommat, ja jos on erityistarve lihasinjektioon, voidaan käyttää reiden etupuolen lihaksia (Musculus quadriceps femoris). Reiden takapuolella on riski osua suuriin suoneen tai hermoon. Avustaja pitää rottaa, ja pistäjä pitää reisilihasta toisella kädellä peukalon ja etusormen välissä. Ennen injisointia vedetään hieman männästä sen varmistamiseksi, ettei neula ole suonessa.

Vatsaontelonsisäinen (ip. eli intraperitoneaalinen) injektio

IP-injektio tehdään vatsaontelon oikeaan takaneljännekseen. Kirjallisuudessa on suositeltu, että eläintä pidetään pää alaviistoon, jolloin elimet painuisivat enemmän vatsaontelon etuosaan, ”pois tieltä”. Käytännössä sillä ei liene oleellista merkitystä, kunhan suoritus on muuten oikea. Neula pistetään kaudaalisuunnasta, loivassa kulmassa vatsan seinämään nähden, nopealla ja varmalla liikkeellä, mutta vain niin pitkälle, että kärki menee juuri vatsaontelon seinämän läpi. Ennen injektiota on hyvä vetää hieman männästä: jos ruiskuun tulee mitä tahansa nestettä, on pistettävä uudestaan puhtaalla neulalla ja ruiskulla.

Suorituksen taidokkuudesta riippumatta ip-injektioissa on tietty epäonnistumisriski, minkä takia muut injektioreitit ovat suositeltavampia, ellei ole erityistä tarvetta pistää juuri vatsaonteloon.

Ihonsisäinen (id. eli intradermaalinen) injektio

ID-injektiota ei suositella, ellei se ole tutkimuksellisista syistä välttämätön. Ihonsisäisiä injektioita voidaan antaa selän tai niskan päälle tai vatsan alle. Eläin on nukutettava injektiota varten. Pistokohdasta ajetaan karvat. Neulan on oltava hyvin ohut ja nestemäärän pieni. Toisella kädellä venytetään nahka tiukaksi ja neula pistetään hyvin loivassa kulmassa aivan ihon pintakerroksen alle. Sekä neulaa pistettäessä että injisoitaessa tuntuu selvä vastus, ja pistokohtaan nousee kova pallukka.

Laskimonsisäinen (iv. eli intravenoosinen injektio)

Annostelu häntälaskimoon

Tavallisin iv-injektiopaikka on hännän lateraalilaskimo. Varsinkin hiirellä pisto on vaikea suonen pienen koon takia ja edellyttää harjoittelua. Hännän tai koko eläimen lämmittäminen laajentaa häntäsuonia ja helpottaa toimenpidettä merkittävästi. Hyvä valaistus on tärkeä. Hereillä olevan eläimen injisointi vaatii jonkin immobilisointilaitteen.

Häntä vedetään suoraksi niin, että se on poikittain olevan etusormen päällä, ja peukalo painaa hännän kärjen etusormen taakse. Häntä voi myös olla pöydän reunalla. Neula pidetään suonen suuntaisena ja viedään suonen sisään juuri siitä kohtaa, missä häntä alkaa taipua alaspäin. Neulan kärkiviisteen tulee olla ylöspäin. Neulaa viedään 2-4 mm suonen sisään. Jos neula on oikein suonen sisällä, männässä ei tunnu injisoitaessa mitään vastusta ja ihon läpi näkyy, miten injisoitava aine etenee suonessa. Injektion päätyttyä suonen normaali väri taas palautuu veren kiertäessä. Neulaa pois vedettäessä ja hetken ajan sen jälkeen pitää painaa sormella pistokohtaa, ettei se jää vuotamaan.

Muita mahdollisia iv-injektiopaikkoja ovat dorsaalinen metetarsaalilaskimo (kintereen dorsaalipuolella), kaula-, reisi-, kielenalus- ja penislaskimo.

Mahalaukunsisäinen annostelu eli letkutus

Letkutusta varten hiiri otetaan hyvään niska-häntä-otteeseen niin, että erityisesti pää on mahdollisimman liikkumaton. Kaulan pitäisi olla aivan suorana siten, että suu, nielu ja ruokatorvi muodostavat suoran linjan. Oikean asennon saamista voi helpottaa, jos niskaote on peukalolla ja keskisormella, jolloin etusormella voidaan kääntää päätä päälaen nahasta taaksepäin.

Hiiri pidetään pystysuorassa asennossa. Pallopääsondi viedään varovasti suuhun, kärki suun takaosaan ja ruisku pidetään suorassa linjassa ruokatorven kanssa. Kun sondin kärki on saatu suun takaosaan, sitä ei saa työntää nielusta alas. Kun hiiren asento on oikea ja sondin kärki oikeassa paikassa, se menee hiiren nielaistessa kevyesti omalla painollaan alas.

Rottaa pidetään rintakehän ympäriltä niin, että peukalolla tai etusormella voidaan painaa alaleukaa, tai vaihtoehtoisesti niska- ja selkänahasta. Sondi viedään suuhun hammaslomasta ja kielen yli nieluun.

Suoritusta helpottaa ja nopeuttaa sondin dippaaminen sokeriveteen juuri ennen letkutusta. Eläin vastustelee vähemmän ja nielaisee sondin helpommin, kun se on makea.

Mahdollisia komplikaatioita ovat letkutus keuhkoihin, ruokatorven repeämä ja nieluvauriot. Toimenpiteessä ei saa käyttää tarpeetonta voimaa. Eläimen on annettava nielaista sondin kärki yrittämättä pakottaa sitä alas. Sondin ollessa sopivan kokoinen se menee helposti tyveä myöten alas, kärki mahaan asti; henkitorvessa sondi ei pääse niin syvälle. Sondin mennessä henkitorveen sormissa saattaa tuntua henkitorven rustorenkaiden aiheuttama ”tärinä”. Jos sondi ei mene helposti riittävän syvälle tai eläin alkaa voimakkaasti yskiä, kakoa tai muuten vastustella kun kärki on mennyt nielun ohi, sondi on vedettävä pois. Onnistuneen letkutuksen jälkeen eläin käyttäytyy normaalisti.

Viimeksi päivitetty: 4.1.2017