Koulutustarjonta 2013-2014, ARKISTO

Oulun yliopisto tarjoaa monenlaisia opiskeluvaihtoehtoja. Perus- ja jatkotutkintoon tähtäävät koulutukset sekä eri maisteriohjelmat tuottavat työelämässä arvostetun yliopistotutkinnon. Lisäksi osaamisen päivittämiseen tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia mm. avoimen yliopiston koulutustarjonnan, täydennyskoulutuksen ja tiedekuntien täydentävien opintokokonaisuuksien kautta.

Koulutusohjelmat ja oppiaineet (5-6-vuotiset)

Kasvatustieteellinen koulutusala

Kasvatustieteellisen koulutusalan keskiössä on ihmisen koko elinkaaren kattava kasvatus ja koulutus varhaiskasvatuksesta perusopetusikäisten lasten ja nuorten oppimiseen ja opettamiseen ja edelleen koulutuksen suunnitteluun sekä muihin asiantuntijatehtäviin. Koulutus antaa valmiudet kasvatusalan tehtäviin moninaistuvassa maailmassa sekä edellytykset tieteelliseen jatkokoulutukseen.

Erikoisuutena Oulun kasvatustieteiden tiedekunnassa ovat eri tavoin painottuneet luokanopettajan koulutukset: normaalin luokanopettajan koulutuksen lisäksi tarjolla on taide- ja taitoaineisiin, teknologiaan ja kansainvälisyyteen painottuvat luokanopettajan koulutukset. Lisäksi järjestetään lastentarhanopettajan ja musiikin aineenopettajan kelpoisuuden tuottavaa koulutusta. Kasvatustieteiden koulutuksessa painottuu kasvatusfilosofinen tutkimus ja opetus. Joukossamme on myös psykologian, sosiologian, koulutusteknologian, naistutkimuksen ja monikulttuurisuuden asiantuntijuutta ja siihen perustuvaa opetusta.

Opetuksessa teoria ja käytäntö kulkevat käsi kädessä, jolloin teoreettiset opinnot nivoutuvat harjoittelujaksoihin. Käytettävät työtavat ovat monipuolisia. Kaikissa koulutusohjelmissa suoritetaan kasvatustieteen maisterin tutkinto, jonka pääaine voi olla kasvatustiede, kasvatuspsykologia, musiikkikasvatus tai kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus. Sivuaineet opiskelija voi valita omasta tiedekunnasta, mutta niitä voi hakea myös muista tiedekunnista ja siten suunnata tutkintoaan omannäköisekseen.

Kuva:
Kati Leinonen

Perustiedot

+358 (0)294 483704
marko.kielinen (at) oulu.fi
+358 (0)294 483724
helena.seppala (at) oulu.fi

Hakeminen ja valintaperusteet

Seuraava yhteishaku: 
4.3.2013 - 3.4.2013 klo 16:15
Hae opiskelijaksi: 

Kasvatustieteellisen koulutusalan koulutusohjelmiin haetaan valtakunnallisessa sähköisessä yhteishaussa yliopistohaku.fi. Yksityiskohtaiset hakuohjeet ja valintaperusteet löydät kunkin koulutusohjelman kuvauksen yhteydestä.