Koulutustarjonta 2013-2014, ARKISTO

Oulun yliopisto tarjoaa monenlaisia opiskeluvaihtoehtoja. Perus- ja jatkotutkintoon tähtäävät koulutukset sekä eri maisteriohjelmat tuottavat työelämässä arvostetun yliopistotutkinnon. Lisäksi osaamisen päivittämiseen tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia mm. avoimen yliopiston koulutustarjonnan, täydennyskoulutuksen ja tiedekuntien täydentävien opintokokonaisuuksien kautta.

Koulutusohjelmat ja oppiaineet (5-6-vuotiset)

FM, pääaine eläinfysiologia

Tutkinnon kuvaus ja profiili: 

Eläinfysiologia tutkii eläinten elintoimintoja solujen, kudosten, elinten ja koko organismin tasolla. Fysiologian teoreettisia viitekehyksiä ovat elintoimintojen sopeutuminen, säätely ja evoluutio. Tutkittavan järjestelmän mukaan jaoteltuna eläinfysiologian aloja ovat muun muassa solufysiologia, hermo- ja sähköfysiologia, endokrinologia, aineenvaihdunnan fysiologia, hengitys- ja verenkiertofysiologia ja lihasfysiologia. Evolutiivinen fysiologia ja ekofysiologia pyrkivät selittämään populaatioiden ja lajien elintoimintojen sopeutumista.

Eläinfysiologin tutkimusmenetelmien kirjo on ehkä laajin biologian alalla. Perinteiset menetelmät ovat biokemiallisia, mikroskooppisia tai fysikaalisia, mutta yhä enemmän niiden rinnalle on tullut molekyylibiologisia menetelmiä. Tutkimus- tai analyysikohteena voi olla soluviljelmä, verinäyte, eristetty kudos tai elin tai kokonainen eläin. Tutkimuksen mallilajeina eläinfysiologi voi käyttää paitsi tavallisia laboratorion koe-eläinlajeja myös luonnonvaraisia eläimiä. Eläinfysiologit osallistuvat myös ihmisen fysiologian tutkimukseen. Eläinfysiologian maisteriohjelma tarjoaa opetusta, joka sivuaa kaikkia näitä aiheita. Pro gradu -työt ohjataan jaoston tutkimusryhmien aiheista. Näitä ovat mm.: ruumiinpainon molekulaariset säätelymekanismit, lintujen ja nisäkkäiden energia-aineenvaihdunta, tasalämpöisyyden ja lämmöntuoton mekanismit, rasvavarastojen hormonaalinen säätely, kylmään sopeutumisen fysiologia ja erilaiset horrosmuodot, hermoston valoherkkyys ja vuorokausirytmiikka.

Tutkintoon vaadittavat opinnot: 

BIOLOGIA: FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTO

Suuntautumisvaihtoehto biotiede, pääaine eläinfysiologia

FM-tutkintoon (120 op) sisältyy vähintään 80 opintopisteen laajuiset eläinfysiologian syventävät pääaineopinnot. Tutkintoon ei kuulu pakollisia sivuaineopintoja, vaan 40 op voi sisältää valinnaisia syventäviä pääaineopintoja, sivuainekokonaisuuksia ja yksittäisiä, henkilökohtaisen opintosuunnitelman kannalta tärkeitä opintojaksoja.

Tarkempi kuvaus tutkinnon rakenteesta käy ilmi kurssidiagrammista.

Osaamistavoitteet: 

Yleiset osaamistavoitteet

FM-tutkinnon suorittanut biologi

  • Osaa soveltaa teoriaa käytäntöön: tuottamaan uutta biologista tutkimustietoa ja tekemään johtopäätöksiä
  • Osaa kommentoida ja osallistua tieteelliseen keskusteluun ja pystyy perustelemaan omat näkemyksensä tieteellisissä kysymyksissä
  • Osaa suhtautua kriittisesti ja analyyttisesti olemassa olevaan tietoon
  • Pystyy monipuolisten menetelmällisten taitojen ja hyvän tietopohjan avulla analysoimaan, esittämään, tekemään johtopäätöksiä ja soveltamaan oppimaansa omalla erikoisalallaan
  • On läpikotaisin kansainvälinen työssään ja tavoitteissaan

Pääainekohtaiset osaamistavoitteet

FM-tutkinnon suorittanut eläinfysiologi

  • Pystyy kuvailemaan fysiologiset järjestelmät solujen, elinten ja elinjärjestelmän tasolla eri eläinryhmissä. Tuntee fysiologisen säätelyn, adaptaation ja homeostaasin käsitteet ja osaa soveltaa niitä fysiologisten järjestelmien kuvauksessa.
  • Osaa käyttää solu- ja kudospreparaatteja tai koe-eläintä tutkimuksen koemallina ja tuntee kunkin mallin edut ja haitat.
  • Osaa käyttää eläinfysiologiaan kuuluvia tärkeimpiä biokemiallisia, molekyylibiologisia, mikroskooppisia, fysikaalisia ja tilastotieteellisiä menetelmiä.
  • Tuntee koe-eläinten käytön käytännölliset ja eettiset periaatteet ja osaa tehdä pienimuotoisia eläinoperaatioita.
  • Omaa syvällisen näkemyksen jostain eläinfysiologian erityisalasta. Tähän kuuluu alan tutkimuskirjallisuuden ja teoriataustan tuntemus ja alan erikoismenetelmien hallinta.
  • Pystyy itsenäisesti suunnittelemaan johonkin eläinfysiologiseen ongelman ratkaisuun tai hypoteesin testaukseen vaadittavan koesarjan ja raportoimaan sen tieteellisen käytännön mukaisesti.
Aiemman osaamisen tunnustaminen: 

Aiemmin suoritettujen opintojen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen tapahtuu opintojen alkaessa. Mikäli opiskelijalla on tutkinto yliopistosta, ammattikorkeakoulusta tai muusta oppilaitoksesta ja mikäli hän haluaa hyödyntää aiemmin hankittua osaamista, niin hänen on otettava yhteys laitoksen amanuenssiin.

Oulun yliopistossa on määritelty pääperiaatteet, joita kaikki noudattavat osaamisen tunnustamisessa, mutta kullakin alalla voi olla omat erityispiirteensä: http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/opintopolku/ahot

Opintojen toteutus: 

Biologian opiskelu on kokopäiväistä ja vastaa 60 opintopistettä vuodessa. Tämä tarkoittaa 1 600 tuntia lukuvuodessa opiskelijan opiskelutyönä. FM-tutkinto (120 op) suoritetaan kahdessa vuodessa täysipäiväisesti opiskellen. Opinnot toteutetaan ensisijaisesti lähi- eli kontaktiopetuksena. Opinnot koostuvat luennoista, harjoituksista, laboratoriotöistä ja kenttäopetuksesta. Myös laskuharjoitukset, ryhmätyöt ja seminaarit ovat tyypillisiä opiskelutyötapoja, omatoimista opiskelua unohtamatta. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti päivittäin klo 8-18 välisenä aikana.

Opetuskieli: 

Opetus on pääosin suomen kielellä. Osa opintojaksoista järjestetään englanniksi.

Opintojen suoritustavat, arviointikäytänteet ja -asteikko: 

Opiskelija tekee opintonsa opetussuunnitelman mukaisesti. FM-tutkintoon sisältyvien pääaineopintojen on oltava tasoltaan syventäviä. Sivuaine ja muut opinnot voivat olla yleis-, perus-, aineopintotasoisia tai syventäviä. Opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) opintojensa alkuvaiheessa. HOPS sisältää suunnitelman tutkintoon suoritettavista opintokokonaisuuksista ja aikataulun niiden suorittamiseen. Siinä on kuvattu pakolliset ja valinnaiset opintojaksot, niiden määrät ja laajuudet. Opintosuunnitelma tukee opiskelun edistymistä ja auttaa opiskelijaa muodostamaan mielekkään, omannäköisen tutkinnon.

Laskennallisesti 1 opintopiste (op) vastaa noin 27 tuntia opiskelua ja opintovuoden aikana suoritetaan 60 op (1 600 tuntia opiskelua). Luentokursseille osallistuminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa. Harjoituksia sisältävillä kursseilla on täydellinen paikallaolovelvollisuus.

Opintojaksot suoritetaan pääsääntöisesti tenttimällä ja arvioinnin suorittaa opintojakson vastuuhenkilö. Kursseista järjestetään tyypillisesti kolme tenttiä lukuvuoden aikana. Opintojaksoille ja tentteihin tulee ilmoittautua weboodissa. Arviointi perustuu usein loppu- tai välitenttiarvosanoihin. Arviointimenetelminä voidaan käyttää myös lajintuntemustenttiä, maastotenttiä, suullista tenttiä, raporttia, työselostuksia, harjoitustöitä, seminaariesityksiä ja oppimispäiväkirjaa. Opintojaksojen suorittamisesta on tarkemmin kerrottu opintojaksokuvauksissa.

Tutkintoon sisältyvät opintojaksot arvostellaan käyttämällä sanallista arvostelua hyväksytty/hylätty tai numeerista asteikkoa 0-5, jossa 5 = erinomainen, 4 = kiitettävä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä ja 0=hylätty. Opintojaksokohtainen arviointikäytäntö on ilmoitettu opinto-oppaassa. Ks. myös Koulutuksen johtosääntö pykälä 17. Tutkinnon lopputyönä oleva pro gradu —tutkielma arvostellaan numeerisella asteikolla 0-5. Opintokokonaisuuden arvosanan laskemisessa noudatetaan opintopistemäärillä painotettua keskiarvoa. Pro gradu —tutkielman arvosanaa ei oteta huomioon syventävien opintojen keskiarvoa laskettaessa.

Tutkinnon ammatillinen profiili: 

Eläinfysiologit ovat sijoittuneet yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten palvelukseen, ammattikorkeakouluihin, lääkeyritysten ja muiden bioalan yritysten palvelukseen ja viime aikoina myös yhä enemmän biologian opettajiksi.

Jatko-opintokelpoisuuden saavuttaminen: 

Filosofian maisterin tutkinto antaa kelpoisuuden suorittaa tieteellisiä jatko-opintoja ja tehdä filosofian lisensiaatin (FL) tai filosofian tohtorin (FT) tutkinto.

Valmistumisen edellytykset: 

Opiskelijan on anottava luonnontieteelliseltä tiedekunnalta filosofian maisterintutkintoa siinä vaiheessa kun kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot on suoritettu hyväksytysti. Tutkinnon anomisen yhteydessä hän esittää hyväksytyn henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). FM-tutkintoon sisältyvät pakolliset ja valinnaiset opinnot on kuvattu opintojen rakenne kohdassa.

Tutkinnon antama kelpoisuus: 

Filosofian maisterin tutkinto (FM) on ylempi korkeakoulututkinto, joka antaa mahdollisuuden moniin työtehtäviin. FM-tutkinto syventää opiskelijan tietoja valitsemallaan biologian tieteenalalla. Tutkinnon sisältöön voi vaikuttaa ottamalla tutkintoon valinnaisia pää- ja/tai sivuaineiden opintoja sekä harjoittelupaikan oman kiinnostuksensa mukaisesti.

Tutkinto antaa kielitaidon puolesta kelpoisuuden valtion virkoihin kielitaitopykälän 6 mukaisesti: Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnosta (2004/794), Kielitaitopykälä 6§

Perustiedot

Tutkinnon taso: 
Maisterin tutkinto
Opintojen kesto: 
2 vuotta
Laajuus: 
120 op
Opetuskieli: 
suomi
Valmistuneiden ammattinimikkeitä: 
Tutkija
Asiantuntija
+358 (0)294 481239
esa.hohtola (at) oulu.fi

Hakeminen ja valintaperusteet

Hakeminen: 
Tutkinto on osa viisivuotista koulutusohjelmaa, johon haetaan valtakunnallisessa sähköisessä yhteishaussa http://yliopistohaku.fi