Johdanto
Tutkimus älykkäistä agenteista toteutetaan Virtuaalikirjastoprojektin puitteissa, joka on osa opetusministeriön Suomi tietoyhteiskunnaksi -ohjelmaa. Vuosi sitten osana Virtuaalikirjastoprojektia tehtiin hakukoneiden arviointi ja tutkittaessa WWW:n tiedonhaun välineitä luontevana jatkona seuraavaksi aiheeksi valittiin älykkäät tiedonhaun agentit. Älykkäiden agenttien tutkimus tehdään Oulun yliopiston kirjastossa.
Viimevuosien WWW:n tietomateriaalin räjähdysmäinen kasvu ja monipuolistuminen erilaisten multimedia -tiedostojen lisääntyessä tekee olennaisen, halutun tiedon löytämisen työlääksi ja aikaavieväksi. Usein tiedonhakuun käytetyn ajan määrä suhteessa löydettyyn tietoon koetaan kohtuuttoman suureksi. Tiedonhaun avuksi on kerätty lukemattomat määrät aiheenmukaisia hakemistoja, hakukoneita ja näiden yhdistelmiä. Jo 1950 -luvulla alkunsa saaneita tekoälyn agenttiteorioita on alettu myös soveltaa WWW:n tiedonhakuun. Teoreettisen tutkimuksen ja kokeilujen määrä on suuri, mutta laajaan käyttöön tarkoitettujen älykkäiden agenttien agenttiuden taso vaihtelee paljon. 'Älykäs agentti' -termistä on tullut hälytermi, mainoskikka jolla pyritään markkinoimaan tiedonhaun välineitä, joissa ei ole sovellettu tekoälyn teorioita kovinkaan paljon.
Älykkäät (tiedonhaun) agentit ovat tekoäly- ja tiedonhaun (IR) tutkimuksen yhteinen tutkimuskohde. Tekoälyn tutkimus on paljolti keskittynyt tutkimaan agenttien havainnointia, älykkyyden upottamista niihin ja agenttien keskinäistä kommunikointia. Tiedonhaun tutkimuksessa on hyödynnetty tekoälyn menetelmiä kehiteltäessä asiantuntijajärjestelmiä, älykkäitä käyttöliittymiä, sekä luonnollisen kielen prosessoinnin tutkimuksessa. Intelligent information retrieval -tutkimuksessa on yleensä upotettu älykkäitä piirteitä itse tietokantaan (yllä mainitut asiantuntijajärjestelmät) tai tiedonhakualgoritmeihin. Tiedonhaun tutkimuksessa on kuitenkin keskitytty suppeisiin ja suljettuihin järjestelmiin. Agentit voisivat tarjota mahdollisuuden kehittää tiedonhakua monimuotoisessa, dynaamisessa ja laajassa tietoympäristössä, kuten Internet. Agentteihinkin sovelletaan useita samoja menetelmiä joita intelligent information retrieval -tutkimuksessa (IIR) on käytetty, lisäksi tarvitaan menetelmiä mahdollistamaan agenttien sopeutuminen odottamattomiin tilanteisiin, kommunikointi toisten agenttien kanssa sekä monenlaisten ympäristöjen havainnointi ja niistä oppiminen.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää niin kutsuttujen älykkäiden agenttien toimintaa ja tuloksia WWW:n tiedonhaussa. Tutkimuksessa on yleisempi teoreettinen osio, jossa käsitellään agentteja yleensä, niiden ominaisuuksia, erilaisia agenttityyppejä ja eri tekniikoita jotka tekevät agentista "älykkään". Kokeellisessa osiossa arvioidaan erityyppisiä älykkäitä agentteja. Arvioitaviksi agenteiksi on valittu ohjelmistoja, jotka eivät ole erikoistuneet mihinkään sisältötyyppiin. Agentit on lisäksi pyritty valitsemaan niin, että niiden avulla voidaan valottaa mahdollisimman erityyppisiä tiedonhaun sovelluksia.