Ikiroudan sulaminen uhkaa arktisia kaupunkeja ja teollisuutta

Pohjoisten alueiden rakennettu ympäristö on vaarassa ilmastonmuutoksen seurauksena. Ilmaston lämmetessä jopa 70 prosenttia pohjoisten ikirouta-alueiden infrastruktuurista sijaitsee riskialueilla, selviää suomalaisten maantieteilijöiden johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa.

Ikiroudan sulaminen ja siitä johtuva maaperän vettyminen ja painuminen voivat tutkijoiden mukaan uhata arktisten alueiden kestävää kehitystä ja luonnonvarojen hyödyntämistä tulevina vuosikymmeninä. Riskialueilla asuu kolme neljäsosaa pohjoisen pallonpuoliskon ikirouta-alueiden väestöstä, noin neljä miljoonaa ihmistä.

Arktisiin alueisiin kohdistuu yhä enemmän taloudellista toimintaa, joka edellyttää tehokasta infrastruktuuria. ”Kaasu- ja öljyteollisuuteen liittyvän infrastruktuurin suuri määrä herkästi sulavan ikiroudan alueilla on kieltämättä huolestuttavaa”, toteaa tutkimuksen toinen päätekijä, professori Jan Hjort Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksiköstä.

Tutkimuksen tulosten perusteella korkeimman riskin alueella sijaitsee noin kolmasosa kaikesta infrastruktuurista ja 45 prosenttia Venäjän arktisten alueiden öljy- ja kaasukentistä.

”Luonnonvarojen kestävä käyttö on jo nykyisessä arktisessa ympäristössä hyvin haastavaa. Tutkimuksemme osoittaa, että rakennettuun arktiseen ympäristöön kohdistuu laajoja vaikutuksia jo kahden asteen lämpötilan nousulla”, tarkentaa professori Miska Luoto Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastosta.

Ikirouta-alueiden infrastruktuurin rakentamisessa ei ole aina huomioitu sitä, että maaperä voi vettyä tai vajota lisäten ympäristövahinkojen riskiä. Ikiroudan sulamiseen ja maaperän kantavuuden heikkenemiseen voidaan varautua, mutta rakennustekniset ratkaisut ovat usein kalliita.

”Tekemämme kartoitukset paljastavat erityisesti ne alueet, joilla paikalliset riskikartoitukset ja varautuminen ikiroudan sulamisesta johtuviin ongelmiin ovat ensiarvoisen tärkeitä”, toteaa professori Hjort. Esimerkiksi teollisuuslaitosten tai öljyputkistojen vaurioilla voi olla kauaskantoisia paikallisia, mutta myös laajoja alueellisia ympäristövaikutuksia koko Jäämeren alueella. 

Infrastruktuurin vaara- eli hasardialueet pohjoisen pallonpuoliskon ikirouta-alueilla vuoteen 2050 mennessä.

 

Päästöjen vähentäminen ja infrastruktuuririskit

Riskiä rakennetulle ympäristölle tutkimuksessa arvioitiin kolmella usein käytetyllä ilmastoskenaariolla (RCP2.6, RCP4.5 ja RCP8.5). ”On huomioitava, että tuloksissa on laajan tarkastelualueen ja monimutkaisten vuorovaikutusten takia kohtalaisen paljon epävarmuutta, vaikka tulosten pääviesti onkin selkeä”, toteaa professori Luoto.

Tulosten mukaan ilmastonmuutoksen nopeasta hillitsemisestä huolimatta vaarassa olevan infrastruktuurin määrä säilyy suunnilleen samalla tasolla tämän vuosisadan puoliväliin mennessä. Toisaalta kasvihuonekaasupäästöjen nopea vähentäminen pienentäisi etenkin korkeimman riskin alueella sijaitsevien teollisuusinfrastruktuurien määrää vuoden 2050 jälkeen.

Tutkimus kuuluu Suomen Akatemian ARKTIKO-akatemiaohjelmassa rahoitettuun INFRAHAZARD-hankkeeseen. Hankkeessa tutkitaan arktisen alueen maanpinnan prosesseja muuttuvassa ilmastossa sekä arvioidaan niiden aiheuttamia riskejä ihmistoiminnalle.

Tutkimus julkaistiin 11.12.2018 arvostetussa Nature Communications -julkaisusarjassa.

Artikkeli verkossa

Pääkuva: Trans-Alaskan öljyputki on pituudeltaan 1288 kilometriä ja se kulkee koko Alaskan läpi Jäämereltä Tyynelle valtamerelle. Kuva: Jan Hjort

Viimeksi päivitetty: 21.1.2019