Pedot ja saaliit -ikuinen kilpailu

Varsinaiset petoeläimet eivät ole kovin selviä saalistaja-spesialisteja, vaan monet syövät, mitä tavoittavat. Kuitenkin esim lumikko syö Suomessa pääasiassa vain peltomyyriä. Tosin metsämyyräkin sille kelpaisi, jos sen saisi sen kiinni. Mutta metsämyyrä kiipeää lumikon sitä uhatessa puuhun, jonne peltomyyrä ei osaa paeta, vaan menee pakotunneliin, josta lumikko sen helposti saa kiinni.

Peto-saalis -suhteissa saattaa ajan myötä tapahtua monenlaisia muutoksia, evoluutiotakin (esim. peto saattaa lisätä saalistustehokkuuttaan ja/tai saalis vähentää riskiään joutua saaliiksi. Jos sammakon toukkia uhkaavat pedot, kehittyy toukille leveä ja korkea pyrstö, jonka turvin ne voivat paeta (uusi pyrstö muoto ei sinänsä ole evoluutioita, vaan kyky kasvattaa uusi pyrstö on ehkä pitkänkin evoluution seuraus). Ympäristömyrkyistä (esim. kasvinsuojeluaineista) kärsivät toukat eivät kykene kasvattamaan isoa pyrstöä. Kasvien eräät ns. elintoimintojen jäteaineet saattavat muuttua kasvien puolustuskeinoksi herbivoriaa vastaan (esim. eräät myrkylliset alkaloidit, vrt. tunturimittari!).

Saalis-peto-vuorovaikutussuhteet, jotka vaikuttavat peto- ja/tai saalis-populaatioiden tiheyteen, ovat usein varsin monimutkaisia. Ehkä parhaiten tunnettuja ja selvitettyjä ovat meillä myyrien (mukaanlukien tunturisopulin) kannanvaihtelut Lapissa. Tämän kannanvaihelun keskeisin olisi - paitsi myyrien oman tiheyden vaikutus myyräpopulaation kasvunopeuteen ja kasvunpeuden vuodeaikaisuuteen - myös lumikko- ja kärppäpopulaatioiden tiheys ja matemaattinen saalistusmalli. Monet myyriä syövät pedot (mm. kettu) syövät myyriä paljon vain silloin kun niitä on riittävästi saatavissa, muulloin ne syövät muita eläimiä, ja myyriä syövät petolinnut (esim. pöllöt ja Lapissa piekana) puolestaan siirtyvät muualle myyrien käydessä vähiin. Mitä enemmän yleispetoja (kuten Etelä-Suomessa on), sitä vakaampana myyräkanta pysyy, mutta kanta vaihtelee paljon, jos spesialistit ovat keskeisiä myyräpopulaatioiden syöjiä (kuten Lapissa varsinkin lumikko).

Yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtana eläinten välisestä kilpailusta voisi mainita, että eräät linnunpesien rakennusmateriaalit saattavat pitää pesiä hygienisinä ja suojata poikasia taudeilta.

Kasvit kilpailevat erityisesti maaperän ravinteista, valosta ja tilasta. Jos kaksi eri lajia kilpailee samasta ravinteesta, voittaa yleensä se, joka pystyy kilpailemaan ja saavuttamaan riittävän populaatiotiheyden vähimmällä ravinnemäärällä. Jos kilpailua syntyy useammasta eri ravinteesta, tai ravinnemäärä vaihtelee maastossa hyvin pienialaisesti, tai kilpailijoita on useampia kuin kaksi, saattaa kilpailutilanne muodostua hyvinkin monimutkaiseksi. Lisää: kasvien ekologiaa!