Kestävä kehitys x Korona: Kestävä kuluttaminen

Keskiviikko, huhtikuu 29, 2020

Kestävä kehitys x korona -keskustelusarjan toinen osa järjestetään 29.4. klo 13 Virtuaalitelluksessa. Keskustelusarja koostuu noin 15–20 minuutin mittaisista informatiivista asiantuntijahaastatteluista. Keskusteluissa käsittelemme koronapandemian vaikutusta ja yhteyttä kestävään kehitykseen.

Toisella keskustelukerralla puhutaan kestävästä kuluttamisesta ja siitä, mitä se oikeastaan on. Vieraaksemme saapuu Eetti Ry:n vastuullisuusasiantuntija Maija Lumme. Koronapandemia on herättänyt toiveita siitä, että tästä tulisi ihmiskunnalle opetuskokemus, jonka seurauksena kulutus vähenisi pysyvästi. Käyttäytymistieteilijät ovat toisaalta esittäneet vastaväitteen, jonka mukaan kulutustottumukset eivät koe syvällistä muutosta ja ihmiset palaavat vanhoihin tapoihinsa nopeasti. Pitäisikö tässä olla ilmastopolitiikan näkökulmasta lannistunut vai toiveikas? Puimme myös sitä, miten korona vaikuttaa esimerkiksi vaateteollisuuden työntekijöihin ja miten tunnistaa viherpesun tai eettisen designin.

Maija Lumme työskentelee Eettisen kaupan puolesta ry:ssä vastuullisuusasiantuntijana. Työssään hän perehtyy erityisesti suomalaisten vaateyritysten vastuullisuustyöhön ja -viestintään. Lisäksi Maijan työnkuvaan kuuluu kouluttamista, yritysten vastuullisuustyön arviointia ja viestintää. Maijaa juontaa myös Maijan yritysvastuukoulu -podcastia, jossa käsitellään ajankohtaisia ja mielenkiintoisia yritysvastuukysymyksiä. Aiemmin Maija on työskennellyt elektroniikan vastuullisuuden, solidaarisuustalouden ja reilun kaupan parissa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Osallistu täällä: www.oulu.fi/virtualtellus

Koronapandemia on pysäyttänyt hetkeksi maailman ja ihmiset ovat äkillisesti vähentäneet kulutusta ja hidastaneet elämäänsä. Voisivatko tämänhetkiset poikkeusolot toimia uutena alkuna ilmastotoimille ja -ajattelulle? Tule mukaan keskustelemaan koronan ja kestävän kehityksen yhteydestä.

Lisää kalenteriin

Tapahtuman sijainti

www.oulu.fi/virtualtellus

Takaisin tapahtumiin

Viimeksi päivitetty: 28.4.2020