Paneelikeskustelu “Covid-19: sustainable opportunities and challenges for higher education”

Tiistai, lokakuu 6, 2020

Oulun yliopisto järjestää yhdessä OAMKin, OYYn ja OSAKOn kanssa kestävän kehityksen tapahtumaviikon lokakuun alussa. Tapahtumaviikon yksi kohokohdista on tiistaina 6.10. klo 14.30-16.00 järjestettävä paneelikeskustelu teemalla Covid-19: sustainable opportunities and challenges for higher education”

 

Keskustelun tarkoituksena on pohtia, miten koronavirusepidemia on haastanut kestävän kehityksen tavoitteiden edistämistä korkeakouluyhteisöissä ja miten se on toisaalta lisännyt kestävyyttä edistäviä mahdollisuuksia korkeakouluissa. Keskustelun aikana tullaan myös pohtimaan olisiko koronavirusepidemian aikana opittuja käytäntöjä mahdollista hyödyntää myös korkeakoulujen muuttamisessa kestävämpään suuntaan.

 

Keskustelun asiantuntijapanelisteina toimivat

Vastaava asiantuntija Anni Kallio (Erasmus+ Global Mobility, Opetushallitus),

Opiskelija Clément Masse (Ecology and Population Genetics -koulutusohjelma, Oulun yliopisto), 

Professori Elina Lehtomäki (Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto) sekä

Professori Jouni Jaakkola (Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto). 

 

Paneelikeskustelua moderoivat Simo Kekäläinen (Strategian ja tiedepolitiikan yksikkö, Oulun yliopisto) ja Jarkko Impola (OYY).

 

Paneelikeskustelu lähetetään suorana Oulun yliopiston Tiedepuutarhalta Virtuaalitellukseen (https://www.oulu.fi/virtualtellus), ja yleisö voi seurata keskustelua ainoastaan etäyhteyden välityksellä. Huom! Tapahtuma järjestetään englanniksi.

 

Mitä

Paneelikeskustelu teemalla “Covid-19: sustainable opportunities and challenges for higher education

 

Missä

Virtuaalitelluksessa (https://www.oulu.fi/virtualtellus)

 

Milloin

Tiistaina 6.10.2020 klo 14.30-16.00 

 

Miten voin osallistua tapahtumaan?

Tapahtuma on kaikille avoin! Voit liittyä tapahtumaan ja tulla seuraamaan keskustelua osoitteessa: https://www.oulu.fi/virtualtellus

 

 

 

Lisää kalenteriin

Takaisin tapahtumiin

Viimeksi päivitetty: 1.10.2020