Kontinkankaan Telluksessa järjestetään paljon mielenkiintoisia tapahtumia

Pian aukeava Kontinkankaan Tellus tuo Kontinkankaan kampukselle paljon uudenlaisia tapahtumia. Telluksessa järjestetään säännöllisesti muun muassa aamujoogaa, uraohjauksen ja opintopsykologin työpajoja, alumnitarinoita, lounasseminaareja, vuorovaikutusvalmennusta sekä tutkimusinstituuttien aamupalatilaisuuksia.

 

Yksittäisiä käymisen arvoisia tapahtumia ovat varsinkin Telluksen avajaiset 17.9. ja kansainvälinen teemapäivä 3.10. Toistuvien tapahtumien aikataulu on seuraava: Vuorovaikutusvalmennus järjestetään aina kuun toisena maanantaina klo 16, työelämäpalveluiden työpaja ja vastaanotto kuun viimeisenä maanantaina. Joka kuun ensimmäisenä maanantaina opintopsykologi pitää työpajoja ja antaa ohjausta opintoihin. Aamujooga järjestetään aina kuun kolmantena tiistaina klo 8 - 9. Yrittäjyysklinikka ja yrittäjyysvalmennus on aina kuun ensimmäisenä keskiviikkona. Keskiviikkoisin järjestetään myös Story time, jossa terveydenhuoltoalalla pitkän ja merkittävän uran tehneet henkilöt kertovat uratarinansa. Aikataulussa on muutamia poikkeuksia. Pysyt perillä tarkoista tapahtuma-ajoista seuraamalla Telluksen nettisivuja ja tiedotusta sekä pian aukeavan Kontinkankaan Telluksen infonäyttöjä.

 

Telluksen henkilökunnan järjestämien tapahtumien lisäksi kuka vain voi järjestää erilaisia tapahtumia Telluksen tiloissa. Ryhmätyötiloissa on hyvä pitää esimerkiksi järjestöjen ja tutkimusryhmien kokouksia ja lavalla voi järjestää vaikkapa keikkoja, esityksiä, seminaareja ja yleisöluentoja. Voit varata tiloja Outlookin kalenterista, lähettämällä sähköpostia Anu Rytivaaralle (@oulu.fi) tai käymällä Telluksen palvelupisteellä tilojen aukeamisen jälkeen.

 

Autamme mielellämme, mikäli mielessäsi on pyörinyt jokin yliopistolla täysin uudenlainen toimintatapa tai muu kokeilu. Telluksessa kehitetään koko yliopiston toimintaa kokeilemalla rohkeasti asioita, joita ei ole ennen tehty.

 

Parhaiten pääset kärryille uudesta Telluksesta osallistumalla avajaisiin, muista siis saapua paikalle 17.9. Päivällä voit tutustua tiloihin ja alueen toimijoihin järjestötorilla ja illalla vietetään virallista avajaisseremoniaa. 

Viimeksi päivitetty: 13.9.2019