29.11.2017

Läppärilainaamot

Voit lainata kannettavan tietokoneen itsepalveluautomaatilta. Läppärilainaamoita on sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksilla. Suurin osa niistä on kuitenkin suljettuina pandemian takia.

6.7.2012

Itseopiskelutyöasemat

Itseopiskelutyöasemat ja läppärilainaamot molemmilla kampuksilla ovat käytössäsi tilojen aukioloaikojen mukaisesti.

23.5.2016

Mikroluokat

ICT-palvelun ylläpitämät yhteiskäyttöiset mikroluokat on tarkoitettu ensisijaisesti opetuskäyttöön. Joidenkin luokkien koneita voit käyttää myös itseopiskeluun opetuksen ulkopuolella aukioloaikojen puitteissa. Koronaepidemia takia osa tiloista on suljettu toukokuun loppuun saakka.

22.9.2014

Tulostuslaitteet

Canon-tulostuspalvelun laitteita on joka puolella yliopistoa ja ammattikorkeakoulua, ne kaikki ovat käytössäsi. Lähinnä opiskelijoiden käyttöön tarkoitetut laitteet on merkitty myös ICT-palvelun karttoihin.

30.4.2012

Langaton verkkoyhteys

Voit omilla päätelaitteillasi hyödyntää yliopiston langattomia wlan-yhteyksiä. Suojattu eduroam ja avoin panOULU ovat käytössäsi kampusalueilla.

13.8.2012

ICT-palvelun kartat

Campus ICT -palvelupiste, itseopiskelutyöasemat, mikroluokat, videostudio, läppärilainaamot sekä opiskelijoiden käytössä olevat tulostuslaitteet on merkitty karttoihin.