Tennistä ja opintoja parhailla arvosanoilla USA:ssa

Kuka olet?

Olen oululainen Joona Rahko. Aloitin tietotekniikan DI-koulutusohjelmassa vuonna 2009.

Kerro ulkomaanjaksostasi?

Christopher Newport University (CNU) on yksi osavaltion tukemista julkisista yliopistoista Virginiassa Yhdysvalloissa. Aloitin siellä liiketalouden Bachelor-opinnot urheilustipendiaattina vuonna 2013.

Pelasin opintojeni aikana tennistä yliopiston joukkueessa ja pääsin siinä roolissa matkustelemaan ympäri maata.

Valmistuin CNU:sta parhaimmalla mahdollisella keskiarvolla. Sijoituin myös valmistuville taloustieteen kandeille tarkoitetussa ETS:n major field -testissä parhaan kahden prosentin joukkoon.

Mitä nyt, kun olet palannut Ouluun?

Valmistun helmi-maaliskuussa 2015 tekniikan kandidaatiksi ja myöhemmin tänä vuonna tietotekniikan diplomi-insinööriksi.

Entä jatkossa?

Aion suorittaa MBA-tutkinnon ulkomailla.

 

Viimeksi päivitetty: 10.2.2015