Pentti Leppänen, Teemu Leppänen

Isä ja poika osallistuvat molemmat toukokuun tohtoripromootioon

Pentti Leppänen vihitään Oulun yliopiston kunniatohtoriksi toukokuussa järjestettävässä tohtoripromootiossa. Samassa tilaisuudessa promovoidaan myös hänen poikansa Teemu Leppänen. 

Yhteiseen promootiotilaisuuteen päätyminen on enemmänkin hassu sattuma kuin parivaljakon tietoinen tavoite. Teemun lapsuudessa akateemisuus ei juuri näkynyt maanläheisen perheen arjessa.

”Oulun yliopisto oli kuitenkin aika nuori. Akateemisuudella ei ollut sillä lailla vanhaa ja arvostettua asemaa. Halusimme vain tehdä asioita, auttaa pohjoista ja nostaa Oulu maailmankartalle”, Pentti kertoo.

Isän ammatin myötä kotoa on aina löytynyt tietotekniikkaa, joten sinänsä on luonnollista, että Teemu harrastuksen myötä myös hakeutui tekniikan alalle opiskelemaan. Yliopistokin oli paikkana tuttu: Teemu on viettänyt lapsuutensa siskonsa kanssa luentosaleissa leikkien, vahtimestarien pyörillä käytävillä ajaen ja ulkona olevalla shakkilaudalla pelaten.

”Vaikka lapset ovat saaneet itsenäisesti valita alansa, vanhempana olen tyytyväinen, että he löysivät oman tiensä Oulun yliopistosta”, Pentti sanoo.

Tekemisen meininkiä yliopistolla

Pentti oli töissä yliopistolla, kun Teemu aloitti omat yliopisto-opintonsa. Opintojen aikana Teemu osallistui isänsä vetämälle kurssille vain kerran. Silloin tentin laati ja arvosteli kollega. Samassa tiedekunnassa opiskelu ja työskentely ei herättänyt erityistä huomiota kummankaan ystäväpiirissä.

”Isän näkeminen tiedekunnan tilaisuuksissa on normaalia. Ainut ero opiskelukavereihin verrattuna oli, että oma suhtautumiseni professoreihin oli paljon rennompi”, Teemu sanoo.

Vaikka kumpikin on tehnyt uraa yliopistomaailmassa, on heillä vahva käytännön ote työhön. Pentti otti aikoinaan yritykset vahvasti mukaan tutkimukseen ja näki yritykset kantavana voimana. Teemu puolestaan työskenteli vuosikymmenen yksityisellä sektorilla, ennen kuin päätyi tutkijaksi.

”Yrityksessä pyritään myytävään tuotteeseen, sieltä opin käytännönläheistä ymmärrystä. Yliopistossa voi ideoida vapaammin. Pidän erityisesti siitä, että täällä tapahtuu ja oppii jatkuvasti uutta”, Teemu kertoo.

Promootiota odotetaan innolla

Pentti ottaa kunniatohtorin tittelin vastaan erittäin mielellään. 50-vuotisen työuransa aikana hän on ollut ehdottamassa kahta eri kunniatohtoria, eikä hän osannut silloin aavistaa, että omakin vuoro koittaisi vielä.

”Olin yllättynyt kunnianosoituksesta. Yleensä kukin tiedekunta on valinnut yliopiston ulkopuolisia ihmisiä”, Pentti sanoo.

Promootioperinteet ovat Pentille siltä osin tuttuja, että hän on isäntänä ollut mukaan promootioaktissa. Seremoniallisuus ei tule häneltä aivan luonnostaan, vaikka juhlallisuuksia onkin hienoa seurata. Myös Teemua hieman jännittää, sillä promootiossa kaikilla on ennalta käsikirjoitettu rooli. Suhtautuminen on silti selkeästi innostunutta.

”Vuosisatoja vanha akateeminen perinne, jonka kokee vain kerran elämässään. Pitäähän sellaiseen osallistua!” Teemu naurahtaa.

 

Oulun yliopistosta valmistuneet tohtorit, joita ei ole promovoitu, voivat ilmoittautua promootioon 31.1. mennessä.

Lisätietoja promootiosta

Teksti: Iia Paloheimo
Kuva: Juha Sarkkinen

Viimeksi päivitetty: 27.1.2020