Fab Labien pohjoismainen yhteistyö tiivistyy

Pohjoismaiden Fab Labit ovat vahvistaneet yhteistyötään perustamalla yhdistyksen. Yhdistyksen puheenjohtajuus kiertää pohjoismaita ja pohjoismaihin kuuluvia itsehallintoalueita niin, että kukin vuorollaan vastaa yhdistyksen vetämisestä. Hallituksessa on jäsen kaikista pohjoismaista.

Yhdistyksen jäseniä eivät ole henkilöt vaan eri maiden Fab Labit. Tarkoituksena on pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen, tietojen vaihtamisen lisääminen ja avun tarjoaminen uusien Fab Labien avaamiselle eri maissa. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimii Jani Ylioja, Oulun yliopistossa toimivan Fab Lab Oulun johtaja.

Yhdistys toimii alueellisena äänenä maailman Fab Labien järjestön suuntaan. Samalla mahdollistuu projektirahoituksen hakeminen. Maailmassa on noin 2000 Fab Labia. Fab Lab Oulu on pieni digitaalisen valmistuksen laboratorio, joka noudattaa MIT: n Yhdysvalloissa kehittämää avointa innovaatiokonseptia.

Alueellinen järjestö voi olla yksittäisiä toimijoita huomattavasti vahvempi toimija esimerkiksi muiden alueellisten järjestöjen tai eräänlaisena kattojärjestönä toimivan, Bostonissa majaa pitävän Fab Foundationin suuntaan. Tällä hetkellä on jäseniä 26 eli kaikki suomalaiset ja lähes kaikki muutkin pohjoismaiset Fab Labit ovat liittyneet yhdistykseen.

Fab Lab (fabrication laboratory) on yhteistoiminnallinen paikka, jossa on käytettävissä vakiosarja tiettyjä koneita ja samat perusprosessit kuin muissakin samalla formaatilla toimivissa tiloissa. Tämä ominaisuus tekee Fab Labeista poikkeuksellisen tehokkaan innovaatio- ja tiedonjakoverkoston. Yhdessä Fab Labissa suunniteltu tuote voidaan toteuttaa ympäri maapalloa paikallisista materiaaleista ilmaan vahvaa riippuvuutta globaaleista toimitusketjuista. Koronaviruksen aikana esimerkiksi Tanskassa on onnistuttu CE-merkitsemään suojamaski, jota valmistettiin hajautetusti 3D-tulostimilla ja joita jaettiin noin 100 000 niitä tarvitseville. Open Source Medical Supplies on dokumentoinut yli 16 miljoonaa tuotetta maailmanlaajuisesti samassa ajassa.

 
Koronavirukseen liittyvä kilpailu päättyi

COVID-19 STEAM Innovator Challenge oli suunnattu kouluille ja koululaisille. Tavoitteena oli haastaa oppilaat ideoimaan erilaisia asioita ja apuvälineitä koronatilanteen hillitsemiseksi ja ratkaisuehdotuksiksi. Kuinka voimme pitää sopivan etäisyyden ihmisten välillä koulussa ja muilla julkisilla paikoilla? Haaste oli siis periaatteessa yksinkertainen mutta ratkaisut eivät. Kahden osallistuneen ryhmän kanssa edetään niin, että tammikuussa he esittävät Oulun Fab Labin henkilöstölle ideansa ja pääsevät heidän kanssaan kokeilemaan toteuttaa ratkaisut.

Fab Labin omaan koulutukseen ehtii vielä hakea. Viiden kuukauden kurssin aikana oppii tekemään melkein mitä tahansa digitaaliseen valmistukseen ja prototypointiin liittyen. Katso lisää ja toimi nopeasti, sillä haku sulkeutuu ihan pian!

Lue lisää uutisista ja tapahtumista Fab Lab Oulun sivulta.
 

 

Viimeksi päivitetty: 22.12.2020