Digiohjausta kaikille

Oulun yliopisto on mukana oppilaitosten yhteisessä Digiohjausta kaikille! -ESR-hankkeessa.

Yliopiston ohjaustoimijoille kuten omaopettajille, opintoneuvojille, harjoittelun ohjaajille ja pienryhmäohjaajille hanke tarjoaa välineitä ja vaihtoehtoja ohjaukseen. Ohjaushenkilöstölle järjestetään työpajoja, koulutuksia, webinaareja sekä kokeillaan verkko-ohjauksen MOOCia. Lisäksi selvitetään oppimisanalytiikan tuottaman datan soveltamisen käytäntöjä ja mahdollisuuksia ohjauksen tukena.

Opiskelijoille ja hakijoille järjestetään digiohjauksen kokeiluja, joissa mm. kehitetään verkkopohjaisen ryhmäytymisen menetelmiä. Lisäksi hakijoille kokeillaan korkeakouluopintoihin valmentavaa MOOC-konseptia. Valmistuville opiskelijoille konseptoidaan valmistumisvaiheen teemoihin kytkeytyvä MOOC.

Hankkeen tavoitteena on laajentaa digiohjauksen toimintamallien jalkauttamista ja valtavirtaistamista ”oppaasta käytännön prosessiksi” Pohjois-Pohjanmaan alueella eri koulutusasteilla. Hankkeessa kehitetään digitaalisten ohjauspalveluiden saavutettavuutta ja sitä kautta ohjauksen vaikuttavuutta maakunnan korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten välisenä tiiviinä yhteistyönä. Digiohjausta kaikille! -hanke on jatkoa Oulun ammattikorkeakoulun Verkko-ohjaajahankkeelle.

Hankkeen tavoitteena on lisäksi jalostaa käytäntöön opintojen ohjauksen sekä tieto- ja neuvontatyön digitalisaatiota tukevia toimintamalleja. Erityisenä tavoitteena on tehostaa ja sujuvoittaa koulutukseen ja työelämään siirtymisen nivelvaiheita viemällä käytäntöön digiohjauksen toimintamalleja sekä parantaa koulutuksellista tasa-arvoa huomioimalla myös erilaisten oppijoiden ohjauksen tarpeet digitaalisten sovellusten käyttöönoton avulla.

Hanketta koordinoi Oulun ammattikorkeakoulu. Oulun yliopiston lisäksi osatoteuttajia ovat Oulun seudun ammattiopisto ja Centria ammattikorkeakoulu. Mukana ovat myös Oulun lukioverkosto ja Erilaisten oppijoiden liitto ry. Hanke toteutuu ajalla 1.1.2018-30.6.2020.

 

Digiohjausta kaikille! -hankkeen nettisivut

Facebook: Digiohjausta kaikille

Twitter: @Digiohjaus

#digiohjaus

Viimeksi päivitetty: 21.2.2019