University of Oulu, 2016

Digitaalinen työkalupakki mikroyritysten kehittämisen tueksi

Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyskeskus kokoaa yhteistyössä julkisten yrityspalveluorganisaatioiden ja yritysten kanssa mikro- ja yksinyrittäjien yritystoiminnan tueksi uudentyyppisen mikroyrittäjyyden palvelukokonaisuuden.

Liiketoimintansa kasvattamiseen tähtäävien yrittäjien on omaksuttava uusia teknologioita ja liiketoimintamalleja. He tarvitsevat myös kasvunhallintaan ja liiketoimintansa arviointiin liittyviä tukipalveluja. SoloENTRE- hankkeeseen pyritään saamaan mukaan n. 70 yrittäjää kokeilemaan, kehittämään ja tuotteistamaan sähköisiä palveluja ja mikroyrittäjyyden palvelukokonaisuutta.

Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE:n va. tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemen mukaan sähköisten työkalujen avulla voidaan arvioida yrityksen nykyistä kasvuvaihetta, valmistautua tuleviin johtamisen haasteisiin ja selvittää yrityksen digitaalisten toimintojen kypsyyttä.

”Tavoitteemme on, että hankkeessa kehitettävät uudet palvelut ovat skaalattavissa mahdollisimman monen yrittäjän ja yrityspalveluorganisaation käyttöön. Tärkeintä on, että tarjottavat yrityspalvelut ovat yrittäjän käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta, jopa 24/7”, Simunaniemi kertoo.

Avoimien uusien digitaalisten palvelujen lisäksi SoloENTRE:n muita osatavoitteita ovat yrittäjyysilmaston kehittäminen sekä vertaisverkostojen vahvistaminen ja kehittäminen.  

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johdolla käynnistetyn ja Pohjois-Pohjanmaan liiton Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) kautta rahoittavan hankkeen kokonaisbudjetti on 967 081 euroa ajalle 1.8.2018-31.12.2020. Osatoteuttajina hankkeessa ovat Nivala-Haapajärven seutu Nihak ry, Raahen seudun yrityspalvelut ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

Viimeksi päivitetty: 11.12.2018