Erityispedagogiikka

Erityispedagogiikkaa tarvitaan, kun oppiminen on haasteellista. On tärkeää, että lasten ja nuorten oppimista voidaan tukea heti.

Oulun yliopiston erityispedagogiikan opinnoissa osallistut lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen niin teorian kuin käytännönkin osalta ohjatuissa harjoittelujaksoissa Oulun alueen oppilaitoksissa.
Lasten piirtämiä omakuvia rivissä.

Tutustu erityis-pedagogiikkaan alana

Opiskele erityispedagogiikkaa Oulussa

  • Saat laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuuden.
  • Perehdyt monipuolisesti lapsen kehitykseen ja oppimiseen sekä lapsen kehityksen ja oppimisen tukemiseen.
  • Tarvittavan teoriapohjan lisäksi opit tulevassa työssäsi tarpeellisia menetelmiä, testejä ja ohjelmia. 
  • Pääset tutustumaan laajasti erityispedagogiikan työkenttään erityisesti harjoittelussa.
  • Opiskelet tiiviissä yhteisössä.

Erityispedagogiikan tutkinto-ohjelma

Aloituspaikkoja

18

Tutkintonimike

Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri

Tutkinnon laajuus

180 + 120 opintopistettä

Hakuaika

Kevään toinen yhteishaku 13.-27.3.2024

Avoimen väylä

2 paikkaa

Avoimen väylä

Saat kokemusta tavoittelemastasi alasta ja opit samalla akateemisia taitoja. Suorittamalla vaaditut opinnot voit hakea Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Huomio kehityksen tukemisessa

Erityispedagogiikassa huomio kiinnittyy erityisesti lapsen kehitykseen ja sen tukemiseen. Alan ammattilaisena opit tunnistamaan kehityksen ja oppimisen edellytyksiä ja niissä ilmeneviä haasteita sekä suunnittelemaan opetusta erityispedagogiikan näkökulmasta.

Erityisopetuksen ammattilaiset tukevat lasten oppimista yksilöllisesti ja yhä varhaisemmassa vaiheessa.

Pääset myös syventymään ammattilaisten yhteistyöhön sekä kodin ja yhteiskunnan osuuteen lapsen kehityksessä. Erityispedagogiikan, kuten muidenkin kasvatusalojen koulutusten, keskiössä on erityisesti ihmisen kasvu ja oppiminen.

vain 1 %

työttömänä

83 %

työllistynyt kunnalle tai kuntayhtymään

Harjoitteluita ja vierailuita

Opintoihin kuuluu sekä erityispedagogiikan että kasvatustieteen opintoja, jotka sisältävät erityisopettajaopintoja ja opettajan pedagogisia opintoja. Ne sisältävät myös useita ohjattuja harjoittelujaksoja, jotka järjestetään Oulun yliopiston harjoittelukouluissa sekä muissa kouluissa, päiväkodeissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja vammaisjärjestöissä. Erityispedagogiikan kenttään pääset tutustumaan myös vierailujen kautta.

Laaja kelpoisuus erityispedagogiikan alan tehtäviin

Saat opinnot suoritettuasi laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuuden. Opinnot antavat sinulle mahdollisuudet suuntautua myös kehitystyöhön, koulutusaloille sekä hallintotöihin, joissa tarvitaan erityispedagogiikan osaamista.

Valmistuttuasi ammattinimikkeesi voi sivuaineesta riippuen olla esimerkiksi:

  • erityisopettaja
  • erityisluokanopettaja
  • koulutussuunnittelija
  • kouluttaja
  • varhaiskasvatuksen erityisopettaja.

Tutustu erityispedagogiikan opintosisältöihin

Löydät erityispedagogiikan tutkinto-ohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.

Yksilöllistä ja edistyksellistä erityisopetusta

Oulun yliopistolla erityispedagogiikassa käynnissä olevat tutkimushankkeet porautuvat muun muassa oppimisvaikeuksien tunnistamiseen, erityisopettajan työnkuvaan ja yhteisopettajuuteen.