University of Oulu, 2019

Oppimispelit ja vierailupolut yliopistolla

Oulun yliopistoon voi tutustua myös pelaamalla.   Tällä hetkellä käytössä on kaksi Seppo.io-suunnistuspeliä, joita opettaja voi tulla pelaamaan ryhmänsä kanssa myös omatoimisesti. Lisää pelejä tulossa!

Seikkaile ja suunnista yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla ja kasvihuoneilla!

Pelit toimivat Seppo-oppimispelialustalla ja niiden pelaamiseen tarvitaan yksi mobiililaite/ryhmä sekä yksi laite pelin ohjaajalle. Lisäksi on suositeltavaa, että mobiililaitteessa on oma verkkoyhteys sujuvan pelikokemuksen varmistamiseksi etenkin ulkopuutarhan alueella. Ulkopuutarhan ja kasvihuoneiden pelejä voi vapaasti hyödyntää minkä tahansa vierailun yhteydessä, mutta niiden sisällöt soveltuvat parhaiten yläkoulun maantiedon ja biologian aiheisiin.

Mikäli sinulla on omat Seppo-tunnukset, voit tulla pelaaman pelejä omatoimisesti ryhmäsi kanssa, tutustua peliin jo ennen vierailua, muokata tehtäviä tarpeidesi mukaan ja toimia pelin ohjaajana. Mikäli sinulla ei ole omia Seppo-tunnuksia, mutta haluaisit pelata pelejä ryhmäsi kanssa, otathan yhteyttä sähköpostilla vähintään kaksi viikkoa ennen suunniteltua vierailuajankohtaa.

Yhteydenotot: kouluyhteistyo@oulu.fi

Huom! Vaikka vierailisit ryhmäsi kanssa itsenäisesti kasvihuoneilla ilman opastusta, muistathan varata vierailuajan ennakkoon ruuhkien välttämiseksi.

 

PELATTAVAT PELIT

Oppimismatka ulkopuutarhalla

Oulun yliopiston Kasvitieteellisessä ulkopuutarhassa pelattava Oppimismatka puutarhalla-pelin tavoitteet on laadittu peruskoulun maantiedon opetussuunnitelman mukaisesti, ja tehtävät on suunniteltu huomioiden jokaisen vuosikurssin (7-9) teemoja.

Tavoitteiden sisältöalueet: karttojen tulkitseminen, paikkatieto, geomedia, kartat ja mittakaava. Parhaiten peli toimii näiden aihealueiden kertauksessa ja soveltamisessa. Lisäksi tehtäviin sisältyy tietoa puutarhan lajistosta.

Peli sisältää yhteensä 15 tehtävää. Kuusi ensimmäistä tehtävää ovat ulkopuutarhan sisäänkäynnin läheisyydessä. Kun nämä tehtävät on suoritettu, loput tehtävät avautuvat, ja niitä voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Pelin pelaamiseen on hyvä varata 1,5-2h riippuen oppilasryhmän koosta.

 

Kasvihuoneseikkailu

Oulun yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneisiin Romeoon ja Juliaan sijoittuva Kasvihuoneseikkailu perustuu peruskoulun maantiedon opetussuunnitelmaan (2004).

Tavoitealueet: ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet, karttojen lukeminen ja tulkitseminen, ihmisen toiminnan vaikutukset luontoon ja ympäristön tilaan, kestävä kehitys, hyöty- raha- ja ravintokasvit.

Pelissä on yhteensä kolmetoista tehtäväsarjaa, joista jokainen sisältää yhdestä viiteen pienempää tehtävää. Tehtävät voi suorittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä. Pelin pelaamiseen on hyvä varata aikaa n. 1 h ryhmän koosta riippuen.

Viimeksi päivitetty: 16.11.2020