Arkkitehti Pekka Laatiosta Vuoden Alumni 2014

Oulun yliopistoseura on nimennyt arkkitehti Pekka Laation Oulun yliopiston Vuoden Alumniksi 2014. Nimeämisen perusteena on hänen menestyksekäs yli 40 vuoden mittainen uransa arkkitehtina, tähän liittyvä merkittävä työ taiteen ja kulttuurin piirissä sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen kotimaassa ja ulkomailla.

Pekka Laatio on Oulun yliopiston 16:s Vuoden Alumni.

Oulun yliopiston Vuoden Opiskelijaksi 2014 on nimetty filosofian ylioppilas Tapio Hansson luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Hansson on esimerkillinen opiskelija, joka on osallistunut aktiivisesti toisten opiskelijoiden auttamiseen ja oman oppiaineensa kehittämiseen.

Nimeämiset julkistettiin Oulun yliopistopäivän alumnijuhlassa Linnanmaalla 12.5.2014.

Rehtori Lauri Lajunen ojensi tilaisuudessa Oulun yliopistoseuran lahjoittaman Vuoden Urheilijaopiskelija-stipendin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijalle Jenni Kukkoselle.

Merkittävä valtakunnallinen vaikuttaja

Pekka Laatio on valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1972. Vuosina 1969–71 hän toimi arkkitehtuurin osastossa rakennustaiteen historian ja nykyarkkitehtuurin tuntiopettajana ja myöhemmin nykyarkkitehtuurin assistenttina.

Laatio on johtanut vaimonsa Marjan kanssa jo 40 vuotta arkkitehtitoimisto Laatio Oy:tä, jonka hallituksen puheenjohtaja hän on.

Pekka Laatio on osallistunut yli 500 projektiin pääsuunnittelijana. Oulun yliopiston rakentamisvaiheissa hän on ollut mukana useaan otteeseen. Tällä haavaa Laation arkkitehtitoimiston jälki näkyy Oulun keskustan suurimman liikekeskittymän kaavoitustyössä. Laatio on vaikuttanut merkittävällä tavalla myös monien muiden kaupunkien keskustojen kehittämiseen.

Arkkitehtitoimisto Laatio on saanut lukuisia tunnustuksia, esimerkiksi Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan myöntämän Rakentamisen Ruusu -tunnustuksen ja Oulun Etta -arvonimen.

Pekka Laatio on esitelmöinyt laajasti niin kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista ja teollisuus- ja rakentamiskohteista kuin rakentamisesta ja rakennustaiteesta.

Laatio on ollut puheenjohtajana Valtion rakennustaidetoimikunnassa ja jäsenenä Taiteen keskustoimikunnassa. Hän oli laatimassa kansallista arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa, joka hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 1998.

Pekka Laatio on ollut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen, Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan varapuheenjohtaja, Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n Pohjois-Suomen alaosaston puheenjohtaja ja Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n hallituksen varapuheenjohtaja.

Pekka Laatio on Kreikan kunniakonsuli. Hän on aktiivisesti mukana Ateenan Parthenonin veistosten palauttamiskomiteassa.

Viestintäpalvelut

Viimeksi päivitetty: 12.5.2014