Nokian Säätiön tunnustuspalkinto Matti Latva-aholle

Nokian Säätiö on myöntänyt vuoden 2015 tunnustuspalkinnon Oulun yliopiston tietoliikennetekniikan professorille Matti Latva-aholle hänen huomattavista saavutuksistaan langattoman tietoliikenteen alalla. Latva-ahon työllä on ollut merkittävä vaikutus radioteknologian alan kehitykseen ja langattomiin standardeihin.

Latva-aho tunnetaan edelläkävijänä langattomien verkkoteknologioiden kehittämisessä ja niiden soveltamisessa 3G- ja 4G-järjestelmiin sekä kehitteillä olevaan 5G-standardiin.

”Nokian Säätiön hallitus päätti myöntää Nokia Foundation Award -tunnustuspalkinnon professori Matti Latva-aholle siitä ansiokkaasta työstä, jota hän on tehnyt liikkuvan tietoliikenteen, erityisesti radioverkkoteknologioiden tutkimuksen ja opetuksen eteen. Nokian menestys viimeisen 20 vuoden aikana on keskeiseltä osin perustunut juuri tämän alueen huippuosaamiseen”, totesi Nokian Säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas säätiön 20-vuotisjuhlassa.

Aiempina vuosina Nokian Säätiön tunnustus on myönnetty mm. Linus Torvaldsille ja Osmo A. Wiiolle.

Langaton tietoliikenne näyttää tietä digitalisaatiolle

Professori Matti Latva-aho työskentelee tällä hetkellä Radio Teknologiat -tutkimusryhmän johtajana Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) -tutkimusyksikössä. CWC on maailman johtavia langattoman tietoliikenteen tutkimusyksiköitä.

”Henkilökohtaisesti tunnustus tuntuu tietysti kivalta, mutta katson että tämä on tunnustus koko CWC-tutkimusyksikölle sen 20 vuoden työstä”, Latva-aho sanoo.

Matti Latva-aho on tunnettu erityisesti solukkojärjestelmien fyysisen ja radiolinkkikerrosten vaatimien teknologioiden kehittämisestä tietoliikenneverkkoihin. Tällä hetkellä Latva-ahon ja hänen ryhmänsä työ keskittyy radiojärjestelmien ja niissä käytettävien signaaliaaltomuotojen tarkasteluun ja sovellusmahdollisuuksiin erityisesti tulevaisuuden 5G:ssä ja sen jälkeen tulevissa järjestelmissä.

Latva-ahon mukaan langattomien tekniikoiden kehittäminen ja hyödyntäminen korostuu entisestään lähitulevaisuudessa yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä.

”Langaton tiedonsiirto ja niihin liittyvät palvelut mahdollistavat mm. tulevaisuuden etäterveydenhuollon, hajautetun energiantuotannon, älykkään liikenteen ja etäkoulutuksen ratkaisut. Tällöin myös vaatimukset käytettävän teknologian tehokkuudesta, luotettavuudesta ja turvallisuudesta ovat nousseet aivan uudelle tasolle”, Latva-aho painottaa.

Latva-ahon mukaan Oulussa parhaillaan kehitettävälle 5G-teknologialle ja rakennettavalle koeverkolle on asetettu myös muita tavoitteita. Yhteistyössä yrityselämän kanssa pyritään löytämään uuden teknologian avulla aivan uusia liiketoimintamalleja ja jopa vientituotteita. Työtä siis riittää.    

Matti Latva-ahon puhe Nokia Foundationin 20-vuotisjuhlassa

www.nokiafoundation.com

CWC

 

Matti Latva-aho

Matti Latva-aho was born in Kuivaniemi, Finland in 1968. He received the M.Sc., Lic.Tech. and Dr. Tech (Hons.) degrees in Electrical Engineering from the University of Oulu, Finland in 1992, 1996 and 1998, respectively. From 1992 to 1993, he was a Research Engineer at Nokia Mobile Phones, Oulu, Finland.

During the years 1994 - 1998 he was a Research Scientist at Telecommunication Laboratory and Centre for Wireless Communications (CWC) at the University of Oulu. Prof. Latva-aho was Director of Centre for Wireless Communications (CWC) at the University of Oulu during the years 1998-2006. He is Professor of Digital Transmission Techniques at the University of Oulu since 2000 and currently Director of CWC Radio Technologies research unit. His research interests are related to mobile broadband communication systems and currently his group focuses on 5G systems research.

Prof. Latva-aho has published 300+ conference or journal papers in the field of wireless communications. He has been TPC Chairman for PIMRC’06, TPC Co-Chairman for ChinaCom’07 and General Chairman for WPMC’08, CROWNCOM’14 and will be organizer for EUCNC’17 in Oulu. He acted as the Chairman and vice-chairman of IEEE Communications Finland Chapter in 2000 – 2003.

Prof. Latva-aho has received the following prizes: 2015 Nokia Foundation Award, 2003 IEE Mountbatten Premium Award, 2000 Electrical Engineering Foundation Finland (EIS) Award, 1998 Best doctoral thesis prize of technical sciences in Finland. Prof. Latva-aho is a member of Finnish Academy of Technology since 2011.

 

Tapio Mäkinen/viestintäpalvelut

Viimeksi päivitetty: 25.11.2015