"Täällä sai puhua sen, mitä kenties muualla ei". Opettajien vertaisryhmä kerronnallisena ympäristönä

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Linnanmaa, Kaljusensali (KTK 112)

Väitöksen aihe

"Täällä sai puhua sen, mitä kenties muualla ei". Opettajien vertaisryhmä kerronnallisena ympäristönä

Väittelijä

Kasvatustieteen maisteri Saara-Leena Kaunisto

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, kasvatustiede

Oppiaine

Kasvatustiede

Vastaväittäjä

Professori Eero Ropo, Tampereen yliopisto

Kustos

Professori Eila Estola, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Opettajan työn vaiettu puoli

Väitöstutkimus nostaa esiin opettajan työn vaietun puolen: ristiriitaiset suhteet oppilaiden vanhempiin ja kollegoihin kuormittavat opettajia ja vaikeuttavat jaksamista työssä. Turhautumista aiheuttavat erityisesti tilanteet, joissa opettajan ja vanhempien käsitys lapsen parhaasta on ristiriidassa. Tämä tuli esiin väitöstutkimuksessa, jossa tutkittiin opettajien vertaisryhmän kerrontaa työn haasteista sekä ryhmässä kertomisen merkitystä. Vaikka opettajien pahoinvointi puhuttaa julkisuudessa, opettajat itse harvemmin kertovat työstään. Vertaisryhmä näyttäytyi paikkana puhua siitä, mistä koulussa vaietaan.

Opettajan päivä on täynnä erilaisia kohtaamisia. Tutkimuksessa tuli esiin, kuinka moninaisia ja ristiriitaisia nämä kohtaamiset palkitsevuudessaan ja kuluttavuudessaan voivat olla. Koulun kiireisessä arjessa opettajilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia purkaa työnsä kuormitusta. Siksi opettajat tarvitsevat paikkoja pysähtyä. Tutkimus osoittaa, että vertaisryhmät avaavat mahdollisuuksia pysähtymiseen, jakamiseen ja kohtaamiseen. Vertaisryhmässä opettajat pohtivat kertomalla omaa jaksamistaan: käsittelivät ristiriitatilanteita, vaikutusmahdollisuuksia ja rajoja työssä sekä purkivat pahaa oloa. Ryhmässä kertomisesta ei kuitenkaan automaattisesti tule rakentavaa eikä se aina takaa työssä uusiutumista – ammattitaitoinen ohjaus ja ryhmäläisten oma motivaatio ovat ratkaisevia tekijöitä.

Opettajat tekevät tänä päivänä työtään lisääntyvien haasteiden ja vaatimusten keskellä. Siksi myös opettajaksi valmistuvat tarvitsevat enemmän opastusta ja tukea ihmissuhdetaitoihin sekä haastavissa kohtaamisissa toimimiseen. Tämän tulisi näkyä selkeästi myös opettajankoulutuksessa.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024