Yliopiston opetusprosessin suorituskyvyn johtaminen

Tässä väitöstutkimuksessa selvitettiin, voidaanko yliopistojen opetusprosessin suorituskyvyn johtamista parantaa käyttämällä tuotannonohjauksen menetelmiä ja indikaattoreita.

Tutkimuksen esimerkkitapauksina toimivat Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan ja humanistisen tiedekunnan laitokset.

Aluksi selvitettiin, että opetusministeriön 2000-luvulla yliopistojen ohjaamiseen käyttämät menetelmät käsittävät pääpiirteissään ohjattavuuden kannalta keskeiset tekijät. Ohjausmalleissa painopiste on kuitenkin vahvasti prosessin loppupäässä eli tuloksissa. Syöte- ja prosessimuuttujien lisääminen malliin olisi ohjauksen kannalta eduksi.

Opintojen keskeyttäneiden lukumäärä on kasvanut 2000-luvulla merkittävästi. Tämä kuvastaa sitä, että prosessista on tullut aiempaa tehottomampi.

Humanistisen tiedekunnan rahoitus on vähentynyt tutkimusjaksolla ja tiedekunta on pyrkinyt sopeutumaan opetusministeriön rahoitusmalliin etsimällä taloudellista liikkumavaraa ja muuttamalla opetusprosessia (pienentämällä sisäänottoa, kaventamalla kurssitarjontaa ja rajoittamalla tutkinnon kokonaispistemäärää).

Teknillisen tiedekunnan lähtökohdat ovat erilaiset. Erityisesti sähkötekniikan osasto on joutunut sopeutumaan nopeaan kasvuun. Tämä näkyy ongelmina opiskelijoiden osaamistasossa, kapasiteetin puutteena ja kyvyttömyytenä päästä opetusministeriön asettamiin tutkintotavoitteisiin. Sähkötekniikan osasto päätti näistä syistä pienentää sisäänottoa. Osasto päätyi ratkaisuun eri syistä kuin humanistinen tiedekunta. Sähkötekniikan osasto ei pystynyt kasvattamaan opetusprosessin volyymia riittävälle tasolle. Humanistinen tiedekunta sen sijaan kärsi ylituotannosta. Opetusministeriö ei korvaa tavoitteet ylittäviä tutkintomääriä.