Ensimmäinen eurooppalainen konferenssi oppimisen prosessien tutkimuksesta Oulussa 29.11.–1.12.2016

Oulussa järjestetään 29.11.–1.12.2016 ensimmäistä kertaa Euroopassa kansainvälinen tieteellinen konferenssi, jonka aiheina ovat teknologian hyödyntäminen oppimisen tutkimuksessa ja uudet keinot ja menetelmät havainnoida, arvioida ja ymmärtää oppimisprosesseja reaaliajassa.

”Konferenssin aihe on poikkeuksellisen innovatiivinen, sillä se yhdistää monitieteistä tutkimusosaamista ihmistieteiden ja teknologian aloilta. Konferenssi on jo herättänyt tutkijoiden keskuudessa suurta huomiota ja saamme alan parhaat kansainväliset asiantuntijat Ouluun”, kertoo kasvatustieteiden professori Sanna Järvelä, joka johtaa tapahtuman pääjärjestäjänä toimivaa Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikköä (LET) Oulun yliopistossa.

Suomi ja Oulun yliopisto tunnetaan kansainvälisesti korkeatasoisesta oppimisen tutkimuksesta ja teknologiasta. Konferenssi tarjoaa mahdollisuuden esitellä teknologian hyödyntämisestä kiinnostuneille oppimisen tutkijoille myös oululaisia teknologisia tutkimusinnovaatioita, muun muassa konenäön sovelluksia ihmisen ja teknologian välisestä luonnollisesta kommunikaatiosta oppimisen tutkimuksessa.

Konferenssin ohjelma koostuu tieteellisistä esityksistä, kahdesta keynote-puheenvuorosta sekä sponsoreiden ja osallistujien demoesityksistä. Konferenssipaikka on Oulun yliopisto ja mukaan odotetaan yli sataa osallistujaa Euroopasta ja Yhdysvalloista. ”Uuden konferenssin suosio on yllättänyt positiivisesti ja kertoo paljon sen teeman ajankohtaisuudesta”, sanoo Sanna Järvelä.

SIG27 – Online Measures of Learning Processes -konferenssin taustalla on European Association for Research on Learning and Instruction (EARLI) -järjestö, joka on toiminut oppimistutkimuksen kansainvälisen keskustelun foorumina yli 30 vuoden ajan. Professori Sanna Järvelä toimii järjestön toisena johtajana.

Konferenssin www-sivut

Viimeksi päivitetty: 8.12.2016