Hoitajien työnjaossa epäselvyyksiä – alle puolet työajasta potilaan välittömään hoitoon

Sairaaloissa työskentelevien hoitajien työajasta valtaosa kuluu muuhun kuin potilaan välittömään hoitoon. Hoitajien aikaa syö esimerkiksi kirjaaminen, joka vie työajasta noin viidenneksen. Työnjaon epäselvyydet vievät työstä tehoa, eivätkä edes esimiehet ole aina selvillä alaistensa työnkuvasta. Tiedot käyvät ilmi Oulun yliopistossa tarkastettavasta TtM Päivi Lavanderin väitöskirjasta.

Lavander tutki hoitohenkilökunnan välistä työnjakoa kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Lisäksi hän selvitti lähi- ja perushoitajien sekä sairaanhoitajien ja kätilöiden välistä työnjakoa kyselytutkimuksella yhdessä suomalaisessa yliopistosairaalassa. Kysely kohdistettiin sairaalan somaattisiin aikuisyksiköihin, joita ovat esimerkiksi syöpäosastot, kirurgiset osastot, synnytysosastot ja sisätautien osastot.

Kyselytutkimus osoitti puutteita osastojen hoitotyöntekijöiden työnkuvissa ja työnjaossa. Niin hoitajat kuin heidän esimiehensä kokivat työnajon epäselväksi. ”Epäselvyyden kokemukset olivat yhteisiä kaikille ammattiryhmille”, kertoo Lavander.

Työnjaon kehittämisen haasteet ja esteet liittyivät kaikkien vastaajien mielestä asenteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin, tiedon puutteeseen sekä työnjaon häilyviin rajoihin ja epäselvyyteen.

Erityisen huolestuttavana Lavander pitää sitä, että esimiehet eivät olleet perillä lähi- ja perushoitajien koulutukseen perustuvasta tehtävänkuvasta.

Kyselyyn vastanneiden lähi- ja perushoitajien työnkuva oli monipuolinen, mutta se sisälsi paljon ei-hoidollisia tehtäviä kuten tarviketilauksia ja hyllytyksiä. ”He kokivat, etteivät saaneet tehdä niitä tehtäviä, joihin ovat saaneet koulutuksen”, Lavander havainnollistaa. ”Tämä puolestaan on omiaan aiheuttamaan arvottomuuden tunnetta, joka tuli vahvasti esiin tutkimuksessa”.

Työnjakoa järkeistämällä ja selkiyttämällä saataisiin aikaa myös tärkeälle kehittämistyölle.

”Terveydenhuollossa tehdään paljon erilaista kehittämistyötä, mutta suunnitelmat jäävät liian usein toteuttamatta, koska niiden viemiseen käytännön työhön ei tahdo riittää aikaa eikä resursseja. Sairaanhoitajilla on koulutuksensa puolesta valmiudet kokonaisvaltaiseen hoitotyöhön, ja heidän osaamistaan tulisi hyödyntää nimenomaan kehittämistyössä”, Lavander pohtii.

TtM Päivi Lavanderin väitöskirja tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 20.10.2017.

Viimeksi päivitetty: 18.10.2017