Euraasian arktisten jääkenttien muutokset – vaikutukset ilmastoon, ympäristöön ja merivirtoihin

Väitöstutkimuksessa tutkittiin sedimenttikairanäytteitä keskeiseltä Jäämereltä ja Lounais- Barentsinmereltä sekä tarkasteltiin sedimenttiseurantoja Kuolan niemimaalla tarkoituksena selvittää myöhäisen keskipleistoseeni- ja myöhäispleistoseeniajan arktisten jääkenttien keskinäiset vuorovaikutukset erityisesti merellisten isotooppivaiheiden 6 ja 1 (MIS 6 ja MIS 1) välillä.

Väitöstyön yhtenä päätavoitteena oli määritellä sedimenttien lähdealueet keskeisellä Arktiksella, lounaisella Barentsinmerellä ja Kuolan niemimaalla, sedimenttien kuljetusmekanismit ja näiden perusteella riippuvuudet arktisiin jäätiköihin ja Kuolan niemimaalla tapahtuneeseen myöhäiskeski- ja myöhäispleistoseenin kehitykseen.

Mineraloginen ja geokemiallinen tieto Lomonosovin harjanteen kairauksesta 96/12-1pc keskeisellä Jäämerellä on perusta arvioitaessa jääkuljetusmekanismeja ympäröiviltä sirkum-arktisilta jäätiköiltä ja arvioitaessa valuma-alueiden osuutta suhteessa näiden jäätiköiden häviämiseen. Lounaisen Barentsinmeren sedimentit sisältävät tärkeätä tietoja viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheen ja holoseeni-ajan sedimenttien lähdealueista ja suhteista jäävirtauksiin ja jääkuljetukseen eri aluesektoreilta.

Tutkitut Lounais-Barentsinmeren sedimentit osoittavat, että sedimentit olivat todennäköisimmin peräisin suhteellisen kaukaisilta Fennoscandian lähdealueilta, paikallisista mesotsooisista merenpohjan kerrostumista ja merijään kuljettamasta materiaalista. Kuolan niemimaalla tehty tutkimus osoittaa, että Eemkauden (MIS 5e) meriympäristö Vienanmeren altaassa ja rannikkoalueilla vähitellen muuttui glaciolakustriseksi ympäristöksi MIS 5d:n ja MIS 5a:n välisenä aikana. Sen jälkeen Skandinavian jääkenttä (SIS) peitti Kuolan niemimaan, todennäköisimmin koko MIS:n 4 ajanjakson. SIS:n lopullinen deglasiaatio alkoi Kuolan niemimaalla kuitenkin myöhäisen Veiksel-jääkauden (MIS 2) aikana noin 16 000–12 000 vuotta sitten.