Opiskelijan sisällöt yhteen paikkaan yliopiston verkkosivuilla

Kaikille opiskelijoille suunnattu sisältö löytyy verkossa 3.9. alkaen keskitetysti yhdestä paikasta. Uuden sivuston nimi on ytimekkäästi Opiskelijalle, ja linkki siihen löytyy jatkossa yliopiston verkkosivuston yläpalkista.

Uudistuksessa päällekkäisiä sisältöjä ja toistoa vähennetään ja sisältöjen esittämistapaa yhdenmukaistetaan ja muokataan opiskelijalähtöisemmäksi. Samalla sivuston käyttökokemus paranee.

Uudistus etenee vaiheittain. Ensimmäisessä versiossa sivustolle on kerätty yleinen kaikkia opiskelijoita koskeva tieto, teemoittain järjestettynä. Tämän lisäksi sivustolta löytyvät kaikkia opiskelijoita koskevat ajankohtaissisällöt sekä pikalinkit opiskelijan keskeisiin verkkotyökaluihin.

Syksyn aikana sivustolle lisätään sisältöjä, jotka tarjoavat opiskelijalle juuri häntä koskevaa, tutkinto-ohjelmakohtaista syventävää tietoa.

Uusi Opiskelijalle-sisältökokonaisuus tulee korvaamaan nykyisen Opiskelu-osion. Opiskelu-osio poistuu yliopiston päävalikosta syksyn aikana.

Uudistuksen jälkeen tavoitteena on, että opiskelijan kokemus on entistä yhtenäisempi ja laadukkaampi. Opiskeluun liittyvät ohjeet ja yleiset tukimateriaalit löytyvät helposti, ja opiskelija löytää vastauksia opintoihin liittyvissä asioissa joko verkkomateriaaleista tai selkeiden yhteydenottokanavien kautta. Opiskelijaa koskevat ajankohtaissisällöt löytyvät myös kootusti yhdestä paikasta, Opiskelijalle-osion etusivulta.

Kaikki uudistusta koskeva palaute ja kehitystoiveet ovat erittäin tervetulleita!

Viimeksi päivitetty: 30.8.2018