Koko vuosikurssi lahjoittaa

Eva Maria Raudasoja
Kasvatustieteen tohtori, ekonomi.
Nyt: Täydentävien opintojen keskuksen johtaja, Oulun yliopisto

Oulun yliopistossa tehdään paljon hyvää tutkimusta ja työtä arktisella asenteella. Täältä ponnistetaan maailmalle monella alalla. Kampusaluetta on pystytty hienosti kehittämään ja täällä vallitsevan dynaamisen tekemisen meiningin saan ilokseni aistia päivittäin omassa työssäni. Tellus Arena on yksi hieno esimerkki siitä, miten eri tieteenalat ja yliopistoyhteisön kumppanit kokoontuvat yliopistossamme saman katon alle.

Tunnekokemus on tärkein

Meillä on tapana kokoontua vuosikurssini kanssa viiden vuoden välein. Kun viimeksi suunnittelimme vuosikurssitapaamista, aloin miettiä, että toisin opiskelukollegani omalle työpaikalleni. Opiskelimme opettajiksi 30 vuotta sitten, ja tuolloin opinnot sijoittuivat keskustaan Kasarmintielle. Monelle Linnanmaa jäi opiskeluaikoina etäiseksi. Tellus Arena on yliopiston uusi, kaikkien yhteinen olohuone ja kohtaamispaikka. Oli heti selvää, että näihin tiloihin haluan vuosikurssini kutsua tutustumaan.

Aika pian syntyi myös ajatus, että voisimme esitellä lahjoittajatoimintaa. Se otettiin yhdeksi tapaamisen ohjelmanumeroista. Moni ei tiennytkään, että meillä on yliopistossa tällaista toimintaa. Ja mikä parasta, kaikki halusivat lahjoittaa! Summien ei tarvinnut olla suuria, mielestäni tunnekokemus on lahjoittamisessa tärkeämpää. Se, että tuntee laittavansa oman panoksensa likoon. Lahjoittajina saimme myös nimemme Telluksen aulassa sijaitsevaan lahjoittajatauluun.

Tieteen tekemisen äärelle

Vuosikurssitapaamisen yhteydessä kuulimme myös yliopiston uutisia: mikä on uusinta uutta, mitä Oulun yliopisto tekee ja missä tiede menee. Vuosikurssitapaamista ei kannata kapeuttaa omaan alaan, sillä Oulun yliopiston vahvuus on sen monialaisuus ja ihmisiä kiinnostaa tiede ja menestys siinä myös oman alan ulkopuolella. Maailma on monitieteinen ja jatkuva oppiminen haastaa meitä jokaista.

Heitän tässä ilmaan valmiin konseptin muillekin Oulun yliopiston työntekijöille yhdeksi toimintamalliksi vuosikurssitapaamisen järjestämiseen. Tämä on myös yksi hyvä tapa aktivoida alumniverkostoa yliopistoyhteisöön, tieteen tekemisen äärelle.

Suomen voimavara on henkinen pääoma

Toimin itse lahjoittajana siksi, että mielestäni on tärkeää, että Suomi ja suomalainen korkeakoulutus, erityisesti tutkimus, pysyy jatkossakin maailmankartalla. Suomen voimavara on henkinen pääoma ja sitä kautta kilpailukyvyn ylläpito. Monialaisessa tiedeyliopistossa mahdollistuvat uudenlaiset innovaatiot, kun tieteitä yhdistetään.

Lahjoittamista voi jatkaa oman innostuksensa mukaan. Itse lahjoitan säännöllisin väliajoin sopivaksi katsomani summan. Ajatukseni on, että viimeistään seuraavan tapaamisen yhteydessä voisimme taas tehdä vuosikurssini kanssa uuden lahjoituksen.

Viimeksi päivitetty: 20.11.2018