luututkimus, arkeologia

Arkeologiasta uutta tietoa eri liikuntalajien luustoa vahvistavista vaikutuksista

Lääketieteellinen tutkimus on todistanut asian ja nyt myös arkeologit vahvistavat sen: liikuntalajeista tärähtelyä sisältävät lajit vahvistavat luita eniten. Oulun yliopiston arkeologian tutkimuksessa selvisi myös, että toistuvaa tärähtelyä sisältävä liikunta yhdistettynä suurempaan lihaksen poikkipinta-alaan vahvistaa luita tehokkaimmin.

Tutkimuksessa verrattiin urheilijoiden ja liikuntaa aktiivisesti harrastavien luiden muotoa ja vahvuutta MRI-eli magneettikuvista. Esimerkiksi kolmiloikka, squash ja jalkapallo vahvistavat luita enemmän kuin painonnosto, koska niissä isona osana ovat toistuvat, voimakasta tärähtelyä sisältävät liikuntaelementit.

Toistuvaa tärähtelyä sisältävä liikunta antaa esimerkiksi pitkänmatkan juoksijoille ja korkeushyppääjille normaalia aktiiviliikuntaa harrastavaan nähden vahvemmat luut. Erityisesti vanhemmalla iällä murtumisherkkä reisiluun kaulan alue vahvistuu harrastettaessa mitä tahansa tärähtelyä sisältävää urheilua.

Asiaa on tutkinut arkeologi, FT Sirpa Niinimäki Oulun yliopistossa poikkitieteellisen ja kansainvälisen tutkijatiimin kanssa. Lääketieteen ja arkeologian näkökulmaeroa Niinimäki havainnollistaa näin: ”Lääketieteessä tutkitaan kysymystä, millaisella liikunnalla saadaan vahvemmat luut. Arkeologi kysyy, millainen liikunta on aiheuttanut erilaiset luun muodon ja vahvuuden vaihtelut.”

Niinimäen mukaan tämä tutkimus osoittaa poikkitieteellisyyden tärkeyden: sekä lääketiedettä että arkeologiaa hyödyttävät tutkimustulokset lähtivät näkökulmasta, jossa liikkeen lajit otetaan huomioon sekä lääketieteelliseltä että arkeologiselta kannalta.

Arkeologien tutkimusaineistona oli 91:n eri lajeja harrastavan naisurheilijan ja 20:n aktiiviliikuntaa harrastavan naisen lonkkien ja yläreiden alueen magneettikuvat (MRI-kuvat).

Kolmiloikka, squash ja jalkapallo tehokkaita lajeja

Tutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joista ensimmäisessä tutkittiin ison pakaralihaksen koon vaihtelua eri urheilulajien välillä verrattuna aktiiviliikkujiin. Painonnostajilla pakaralihaksen koko oli suurempi aktiiviliikunnan harrastajiin verrattuna. Tutkimuksessa havaittiin myös voimakasta tärähtelyä sisältävien urheilulajien sekä tärähtelyä että nopeita suunnanmuutoksia sisältävien urheilulajien olevan yhteydessä suurempaan pakaralihaksen kokoon.

Pitkänmatkan juoksijoilla ja uimareilla pakaralihaksen koko ei eronnut aktiiviliikkujien pakaralihaksen poikkipinta-alan koosta. Ison pakaralihaksen koolla on evolutiivisesti merkitystä kahdella jalalla kävelyn kehittymiseen, koska pystykävelyn evoluutio on yhdistetty suurempaan pakaralihaksen kokoon.

Kysymys onkin ollut, onko ihmiset luotu kävelemään vai juoksemaan. Tutkimustulos tukee sitä näkemystä, että ihminen on luotu juoksemaan, mutta ennemminkin sprinttijuoksuun kuin pitkänmatkanjuoksuun.

Tutkimuksessa selvitettiin myös reisiluun varren poikkileikkausvahvuuden vaihtelua eri urheilulajien välillä. Vahvimmat reisiluut havaittiin voimakasta tärähtelyä sisältävää liikuntaa harrastavilla, kuten kolmiloikkaajilla, sekä useasta suunnasta tulevaa kuormitusta harrastavilla, kuten squashin ja jalkapallon pelaajilla. Aktiiviliikkujiin verrattuna myös pitkänmatkan juoksu ja painonnosto vahvistivat reisiluuta.

Tutkimuksen perusteella lähes samat urheilulajit ja liikunnan elementit olivat urheilijoilla yhteydessä sekä suurempaan lihaskokoon että vahvempiin reisiluihin aktiiviliikkujiin verrattuna.

Tutkimuksessa selvitettiin myös lihaksen koon ja tärähtelyn osuutta luiden vahvistamisessa. Näistä tärkeämmäksi havaittiin voimakasta tärähtelyä sisältävien urheilulajien merkitys luun vahvuuteen: kun painonnostajien lihaksen koon vaikutus luun vahvuuteen huomioitiin, ei jäljelle jäänyt luun vahvuus ollut aktiiviliikkujien luun vahvuutta suurempi.

Tutkimukseen ovat osallistuneet Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen lisäksi Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, UKK-instituutti, Bordeaux`n yliopisto ja PACEA-tutkimusyksikkö (Ranska).

Tutkimus on julkaistu American Journal of Human Biologyssä.

Viimeksi päivitetty: 19.6.2019