Testamentit Oulun yliopistolle

Oulun yliopistolle osoitetun testamentin voi osoittaa joko yleisesti Oulun yliopiston toimintaan tai valitun tieteenalan tutkimus- ja koulutustoiminnan kehittämiseen.  Testamentatut varat voidaan liittää yliopiston sijoituspääomaan, jolloin pääoma säilyy koskemattomana ja vain pääoman tuottoa käytetään testamenttiin kirjatun toiveen mukaisesti.  Näin testamenttilahjoitus vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.  Testamentatut varat voidaan ohjata
myös suoraan valittuun kohteeseen. Tällöin lahjoitussumma käytetään kokonaisuudessaan lahjoittajan tahtoa toteuttaen.

Oulun yliopisto testamenttilahjoituksen vastaanottajana

Yleishyödyllisenä toimijana yliopisto ei maksa perintö- eikä lahjaveroa. Tämän vuoksi voimme käyttää testamenttilahjoitukset täysimääräisesti lahjoittajan toiveen mukaan. Oulun yliopistolle osoitetun testamentin voi laatia yhdessä yliopiston lakimiehen kanssa. Yliopisto hoitaa tarvittaessa myös todistajat testamentin allekirjoitustilaisuuteen.  Jokainen Oulun yliopistolle jätetty testamenttilahjoitus käsitellään luottamuksella ja ammattimaisesti.

Mikäli harkitset tukevasi tai olet jo tehnyt päätöksen tukea Oulun yliopiston tutkimusta ja koulutusta testamenttilahjoituksella, voit ottaa suoraan yhteyttä testamenttiasioista vastaaviin yhteyshenkilöihimme.  


Yhteystiedot:

Yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka, sakari.jussi-pekka(a)oulu.fi
puh. 0294 484026


Testamentin laatiminen ja juridiset kysymykset:

Lakimies Jarmo Leinonen, jarmo.leinonen(a)oulu.fi
puh. 0294 484196

Viimeksi päivitetty: 10.7.2019