Kolme Platooning-rekkaa

Rekkojen Platooning-ajamista Suomessa selvitetään

Platooning-ajossa ensimmäistä johtorekkaa seuraa 1–4 automaattisesti tai puoliautomaattisesti kulkevaa rekka-autoa. Oulun yliopiston rakenteet ja rakentamisteknologia-tutkimusyksikkö osallistuu projektiin, jossa menetelmän soveltuvuutta ja hyödyntämistä Suomessa selvitetään parhaillaan testiajoilla Lapissa.

Platooning-ajamisen hyödyntämistä selvitetään ensimmäistä kertaa Suomessa vuoden pituisessa tutkimusprojektissa. Linnanmaan kampuksella oli torstaina 28.3. nähtävissä kolmen rekka-auton jono, jolla Platooning-ajomenetelmää esiteltiin kiinnostuneille.

Tutkimusprojektiin osallistuvan tohtorikoulutettava Veikko Pekkalan mukaan tutkimuksen tavoitteina on selvittää useiden tekijöiden, kuten infran eli teiden ja ajotilanteiden vaikutuksia ajoon.

”Rekkojen liikkumista ohjaavia tietojärjestelmiä kehitetään parhaillaan ja niillä muun muassa ohjataan rekkojen etäisyyttä toisistaan”, kertoi Pekkala. Tällä hetkellä Platooning-rekat ajavat useiden kymmenien metrien etäisyydellä toisistaan. Tulevaisuudessa etäisyys voisi Pekkalan mukaan olla noin kymmenen metriä.

Ajoneuvojen valmistajat ovat viime vuosina aktiivisesti kehittäneet automaattisesti tai puoliautomaattisesti liikkuvia rekkoja. Platooning-ajolla tavoitellaan kustannussäästöjä. Ensimmäisen rekka-auton synnyttämässä ilmavirrassa sitä seuraavien rekkoja polttoaineen kulutus ja samalla päästöt pienenevät.

Projektia johtavan professori Rauno Heikkilän mukaan tutkimuksessa selvitetään myös kuljettajia, ohjausta ja valvontaa koskevia vaatimuksia. Testiajoissa jokaisessa rekassa on kuljettaja.

Suomessa on lisäksi otettava huomioon talviolosuhteiden tuomat vaatimukset, muistuttivat sekä Heikkilä että Pekkala.

Linnanmaalta rekat starttasivat testiajoon kohti Muoniota. Kolonnan mukaan lähti kolme tutkijaa.

Projektiin osallistuvat myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, tieverkosta vastaava Väylä, Ahola Transport, Attracs Oy ja Scania, joka on kehittänyt Platooning-tekniikan.

 

Viimeksi päivitetty: 5.4.2019