Ajankohtaista opiskelijoille

28.8.2018 Uutinen

Erotu eduksesi työnhaussa -luento 11.9.

Erotu eduksesi työnhaussa –luennoilla käsitellään työhakemuksen ja CV:n kirjoittamista sekä työhaastatteluun valmistautumista. Luennot ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

28.8.2018 Uutinen

Edusta Suomea Festival of Culturesissa 3.10.

Festival of Cultures juhlistaa sitä, kuinka monta kulttuuria yliopistossamme on saman katon alla. Edellisellä kerralla tapahtumassa oli esillä yhteensä 31 eri kansalaisuutta tai kulttuuria, ja tänä vuonna myös Suomi on edustettuna ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa!

27.8.2018 Uutinen

YTHS:n ryhmiä opiskelijoille: stressinhallinta- ja fysioterapiaryhmiä

YTHS järjestää opiskelijoille mm. hyvinvointivalmennusta tukemaan stressinhallintaa ja fysioterapiaryhmiä mm. selän, niskan ja lihaston hyvinvointiin. Ilmoittautumiset ovat käynnissä..

27.8.2018 Uutinen

Muutoksia läppärilainaamoihin

Syyskuun alusta lähtien tietohallinnon ylläpitämissä läppärilainaamoissa on enemmän lainattavia läppäreitä. Myös laina-aika pitenee tunnilla.

27.8.2018 Uutinen

Kysely nosti esiin häirintätapauksia yliopistossa

Yliopisto ottaa käyttöön häirinnän ja kiusaamisen ilmoituskäytännön, jolla opiskelijat ja työntekijät voivat jättää pyynnön kiusaamis- ja häirintätilanteen käsittelystä.

22.8.2018 Uutinen

Pikaviestipalvelujen pioneeri IRC täyttää pyöreitä

IRC:iä on käytetty jo 30 vuotta.

21.8.2018 Uutinen

Uravalmennusta ja vertaisryhmiä korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuneille

Maksuttomia uravalmennuslinjoja, vertaisryhmätoimintaa ym. korkeakoulutetuille työnhakijoille sekä opintojensa loppusuoralla oleville korkeakouluopiskelijoille tarjolla Urasammossa. Hae mukaan!

21.8.2018 Uutinen

City of Oulu Internationalisation -apurahahaku

Oulun yliopisto julistaa haettavaksi City of Oulu internationalisation scholarships -apurahat. Apurahojen hakuaika päättyy 15.9.2018 klo 23.59 johon mennessä hakemus vaadittuine liitteineen tulee olla jätettynä osoitteeseen study@oulu.fi.

Samanaikaisesti on haettavissa kolme eri apurahaa:

1. kv-maisteriohjelmaopiskelijoille suunnattu elinkustannusapuraha. Hakijan tulee olla aloittanut opinnot v.2017 ja hänen tulee olla suorittanut ensimmäisenä opiskeluvuonna hyväksytysti vähintään 55op. Haettavia apurahoja on 7kpl, á 4000e.
2. kv-maisteriohjelmaopiskelijoille suunnattu harjoitteluapuraha, harjoittelupaikan tulee olla Oulussa ja harjoittelun ajankohta v.2018 aikana. Harjoittelusta tulee hyväksilukea opiskelijan opintoihin vähintään 5op. Apurahoja 10kpl á 1000e.
3. Kandidaatin- tai maisterintutkintoa suorittaville opiskelijoille suunnattu apuraha lyhyisiin ulkomaan vaihtojaksoihin (max. 3kk), vaihdon ajankohta v.2018 aikana. Vaihdosta tulee hyväksilukea opiskelijan opintoihin vähintään 5op. Apurahoja 10kpl á 100

Tarkemmat hakuohjeet sekä hakemuslomake löytyy täältä.
 

20.8.2018 Uutinen

Rekrytointitilaisuuksia TE-toimistossa

Tulossa Ouluun kaksi rekrytointitilaisuutta, joissa tarjolla myös opiskelijoille sopivaa osa-aikatyötä

15.8.2018 Uutinen

Varoitus kalasteluviesteistä

Tietohallinto kehottaa sekä yliopiston henkilökuntaa että opiskelijoita olemaan tarkkaavaisia sähköpostilinkkien suhteen.

15.8.2018 Uutinen

WebOodin kurssi-ilmoittautumisissa häiriö

WebOodin kautta tehtävissä ilmoittautumisissa oli häiriö 15.8. aamulla.  WebOodin 08:00 avautuva kurssi-ilmoittautuminen ei toiminut.

14.8.2018 Uutinen

Esittele maailman pelastava ideasi raadille, voita kehittämisrahaa ja asiantuntijatukea!

Ilmastonmuutos ja maailmanrauha -symposiumissa 24. elokuuta "Maailman pelastava ideakilpailu" -nimellä kulkevassa kilpailussa kisataan parhaasta ideasta ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

14.8.2018 Uutinen

Humanistinen tiedekunta siirtyi uusiin tiloihin laatikko kerrallaan

Humanistisen tiedekunnan muutto on loppusuoralla. Käyttäjät vaikuttavat pääosin tyytyväisiltä uusiin tiloihin.

6.8.2018 Uutinen

Tulostuksen peruskiintiö syyslukukaudeksi

Yliopisto on lisännyt 4 € tulostuksen peruskiintiöösi.

25.6.2018 Uutinen

HuTK-KTK-OyKKK ja LuTK-TKK koulutuksen lähipalvelutiimit muuttavat

HuTK-KTK-OyKKK ja LuTK-TKK koulutuksen lähipalvelutiimit muuttavat yhteisiin tiloihin ja palvelevat ti 26.6. lähtien uudessa paikassa entisen opiskelijakeskuksen tiloissa Opintokadulla. Tilat löytyvät kampuskartan kohdasta Koulutuksen lähipalvelupiste KE1020.

25.6.2018 Uutinen

Koulutuksen lähipalveluiden aukioloajat kesällä 2018

Lähipalvelupisteet ovat auki kesän aikana rajoitetusti.

20.6.2018 Uutinen

Oamk-yhteistyön suunnittelu etenee

Yhteistyön hahmottelu Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) kesken alkaa ripeästi kesän jälkeen.

12.6.2018 Uutinen

Tulevaisuuden tilat mukautuvat opetukseen

Modernit oppimisympäristöt tukevat opetuksen ja osaamisen kehittämistä, mutta vaativat myös toimintakulttuurin muutosta.

12.6.2018 Uutinen

Kevään 2018 opetusperiodien opintojaksopalautteen antaja palkittiin

Kevään 2018 opetusperiodit 3-4 ovat päättyneet ja opiskelijoilla oli 31.5.2018 asti mahdollisuus antaa palautettaan kaikista opintojaksoista, joille opiskelija oli ko opetusperiodien aikana osallistunut.

7.6.2018 Uutinen

Maaseudun Uusi Aika Gradukilpailu 2018

Maaseudun uusi aika -yhdistys palkitsee lukuvuonna 2017-2018 suomalaisessa yliopistossa hyväksytyn ansiokkaan maaseutuaiheisen pro gradu -tutkielman. Maineen ja kunnian lisäksi tekijälle myönnetään 300 euron arvoinen stipendi.

4.6.2018 Uutinen

Kontinkankaan kampuksen tenttiakvaario avautuu 5.6.2018

Kontinkankaan tenttiakvaario Dentopolis Examinarium avataan opiskelijoiden käyttöön 5.6.2018!

4.6.2018 Uutinen

Suunnitteletko tuettua harjoittelua vielä kesäksi?

Jos tavoitteenasi on saada vielä tuettu harjoittelupaikka kesäksi tai alkusyksyksi, niin hae harjoittelutukea tai harjoitteluapurahaa kansainvälisiin harjoitteluihin nyt.

4.6.2018 Uutinen

Festival of Cultures 3.10.

Oulun yliopiston Festival of Cultures järjestetään jälleen 3.10. Tapahtuma juhlistaa yliopistomme monimuotoisuutta, laajaa kulttuurien kirjoa sekä kattavia partneriverkostojamme.

30.5.2018 Uutinen

Oulun yliopistosta Oulun ammattikorkeakoulun pääomistaja

Oulun yliopiston hallitus on 30. toukokuuta 2018 päättänyt, että Oulun yliopisto ostaa osake-enemmistön Oulun ammattikorkeakoulu Oy:stä (Oamk).