Muistokeräys kunnioittaa Tienareiden elämäntyötä yliopistolla

Kuva: Juha ja Seija Tienari kihlautuivat Oulussa 22. toukokuuta vuonna 1961.

Professori Juha Tienarille sekä yliopistonlehtori Seija Tienarille Oulun yliopisto oli paljon muutakin kuin elämänmittainen ura. Yliopisto oli vahvasti läsnä perheen arjessa ja pariskunnalla oli merkittävä vaikutus yliopiston kehityksessä. Muistokeräyksen kautta suuri joukko ystäviä ja työtovereita sai mahdollisuuden kunnioittaa Tienareiden elämää ja yliopistouraa.

Oulun yliopiston pitkäaikaisia kehittäjiä

Tienareita voi hyvällä syyllä nimittää yliopiston perustajajäseniksi. Molemmat aloittivat opintonsa matematiikka pääaineenaan yliopiston ensimmäisten opiskelijoiden joukossa syksyllä 1959, jolloin Oulun yliopisto aloitti toimintansa. Yliopistolla pari löysi toisensa. Yhteistä yliopistouraa Tienareille kertyi yli 40 vuotta ja he ehtivät olla yhdessä eläkkeellä yli 15 vuotta.

Pariskunnalla oli työvuosinaan merkittävä ja aktiivinen rooli Oulun yliopiston hallinnossa, luonnontieteellisessä tiedekunnassa sekä matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Tienarit toimivat monella tavoin yliopistoyhteisön hyväksi ja vaikuttivat lukuisten nuorten elämään ja tulevaisuuteen.

”Yliopisto oli todella tärkeä isälle ja äidille. Se oli iso osa heidän elämäänsä”, muistelevat Tienareiden neljästä lapsesta kaksi, Matti Tienari ja Elina Matilainen.

”Muistokeräys on yksi keino tehdä läheistensä elämänsä näkyväksi.”

Elämäntyön kunnioitus

Juha ja Seija Tienarin yllättävä ja äkillinen menehtyminen onnettomuudessa pääsiäisenä vuonna 2018 järkytti paitsi heidän perhettään ja läheisiään, myös heidän laajaa ystävä- ja tuttavapiiriään. Tienarit olivat sosiaalisia, aktiivisia ja vieraanvaraisia ja saivat paljon ystäviä ja tuttavia opiskelu- ja työaikanaan. Monista tuli perheystäviä koko elämän ajaksi.

Yliopisto ja tiedeyhteisö olivat tärkeä osa Tienareiden elämää. Omaiset halusivat järjestää heidän muistolleen keräyksen, jonka kohteeksi valikoitui Oulun yliopisto. Muistokeräys tuntui luontevalta tavalta kunnioittaa heidän pitkäaikaista elämäntyötään Oulun yliopiston hyväksi.

”Isällä ja äitillä oli niin paljon verkostoa, ja näin kaikki saivat tilaisuuden muistaa. Kiitämme lämpimästi kaikkia keräykseen osallistuneita”, Matilainen sanoo.

Matilainen toivoo, että heidän esimerkkinsä kannustaisi myös muita järjestämään keräyksiä läheistensä muistoksi.

”Muistokeräys on yksi keino tehdä läheistensä elämänsä näkyväksi.”

Luja lenkki Tienarin tiedemiesveljessarjan ketjussa

Juha Tienari suoritti Oulussa aloittaneista opiskelijoista ensimmäisenä filosofian kandidaatin, lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot matematiikka pääaineenaan. Hänen nopeaa edistymistään kuvaa se, että hän piti jo toisen opiskeluvuoden keväänä laskuharjoituksia oman vuosikurssinsa opiskelijoille.

Sovelletun matematiikan professorina toiminut Tienari muistetaan innostavana luennoitsijana, joka kehitti tilastotieteen oppiainetta ja edisti tieteiden välistä yhteistyötä.

”Isä oli edelläkävijä poikkitieteellisyydessä. Hän osallistui vielä eläkepäivilläänkin lääketieteen väitöskirjojen ohjaamiseen tilastotieteen menetelmien osalta”, Matti Tienari kertoo.

Juha Tienari työskenteli Oulun yliopistossa yli neljäkymmentä vuotta. Työtovereiden mieleen jäi erityisesti Tienarin vaatimattomuus, ystävällisyys ja avuliaisuus.

Omistautunut yhdistysaktiivi

Lehtorina toimineen Seija Tienarin panos tilastotieteen opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä uuden laitoksen alkuvaikeuksien ylittämisessä oli ratkaisevan tärkeä. Tienari aloitti uransa tilastotieteen assistenttina vuonna 1971, kun Ouluun perustettiin matematiikan ja soveltavan tilastotieteen laitos.

Seija Tienarin työtovereilleen organisoimat retket olivat oiva tapa tuoda vaihtelua ja luoda yhteenkuuluvuutta työyhteisössä.

”Äiti toimi matkanjohtajana ja selvitteli eteen tulleita tiukkoja tilanteita Leningradissa ja milloin missäkin”, Elina Matilainen muistelee.

Seija Tienari oli aktiivisesti mukana muun muassa Oulun yliopiston hallituksessa ja opintolautakunnan jäsenenä sekä edistämässä tuntiopettajien asemaa luonnontieteellisen tiedekunnan luottamusmiehenä. Kiinnostus korkeakoulupolitiikkaan vei Tienarin Edistyksellisen tiedeliiton hallituksen puheenjohtajaksi ja vuonna 2012 hänet valittiin liiton kunniajäseneksi.

Oppimisen into siirrettiin myös perheen neljälle lapselle ja kolmelletoista lapsenlapselle.

Uteliaisuus ja kiinnostus uuden oppimiseen

Yliopisto oli vahvasti läsnä perheen arjessa. Koskelan Mustaltasuolta oli kätevä matka työpaikalle yliopistolle, jossa Matti Tienari muistelee lastenkin monesti olleen mukana. Yliopisto tuli myös Tienareiden kotiin, kun pariskunta isännöi laitoksen pikkujouluja.

Uteliaisuus ja kiinnostus uuden oppimiseen näkyi Tienareiden kotona. Oppimisen into siirrettiin myös perheen neljälle lapselle ja kolmelletoista lapsenlapselle. Mummolasta löytyi aina jokin mielenkiintoinen kirja lastenlapsien selailtavaksi.

Tienarit olivat myös itse aktiivisia uuden opiskelijoita vielä vanhemmalla iälläkin.

”He olivat hirveän kiinnostuneita uuden opiskelusta. Isä luki esperantoakin”, Matti Tienari kertoo.

”Ja äiti innostui eläkkeellä uudestaan käsitöistä. Hän ehti tehdä vauvanpeiton tyttären pojanpojalle, joka syntyi kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen”, Matilainen kertoo.

 

Oulun yliopisto ottaa osaa omaisten suruun ja kiittää Juha ja Seija Tienaria heidän elämäntyöstään yliopiston hyväksi.

Viimeksi päivitetty: 25.10.2019