Pyhäsalmen kaivoksen ympäristövaikutukset pilottikohteena kansainvälisessä tutkimushankkeessa

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin tutkijat ja Pyhäsalmen kaivos pilottikohteena ovat mukana Suomesta laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa pyritään teknologian avulla uudistamaan Euroopan kaivosteollisuutta, kaivosten turvallisuutta, kannattavuutta sekä vähentämään niiden ympäristövaikutuksia.

Tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää tekoälyalusta, joka mahdollistaa kaivosten ja niiden vaikutusten kattavan seurannan kaivosten koko elinkaaren ajan. Euroopan komissio on myöntänyt VTT:n koordinoimaan Goldeneye -hankkeeseen 8,4 miljoonaa euroa.

Pyhäjärvellä sijaitseva Pyhäsalmen kaivos (Callio Lab) ovat yksi hankkeen eurooppalaisista testipaikoista. Pyhäsalmen kaivoksessa keskitytään kaivoksen ympäristövaikutusten ja vakauden tutkimukseen. Kaivosta käytetään myös testipaikkana maanalaisille paikannuskokeille, joilla pyritään parantamaan maanalaisten kaivosten turvallisuutta mahdollistamalla entistä tarkempi seuranta.

Pyhäsalmen kaivos tuo hankkeeseen ainutlaatuisen kaivosympäristön, missä testit ja pilotoinnit on mahdollista toteuttaa sekä maan alla että maan pinnalla. Kaivoksen ainutlaatuisuutta hankkeessa korostaa se, että hankkeen suunniteltujen testivaiheiden aikana varsinainen maanalainen kaivostoiminta on päättymässä. Tämä mahdollistaa monialaisten ja laaja-alaisten testien ja pilotoinnin toteuttamisen tuotantoa häiritsemättä. Kaivosyhtiön sekä julkisten organisaatioiden monipuoliset ja historiallisestikin laajat data-aineistot alueelta luovat erinomaiset puitteet tekoälysovellusten ja muiden teknologioiden kehittämiselle kaivannaisalan tarpeisiin. Ensimmäisiä alustavia tuloksia odotetaan jo vuodelle 2021.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti toimii maanalaisen tutkimuskeskuksen Callio Labin kautta testien ja pilotointien koordinaattorina. Callio Lab on osa Callio – Mine for Business konseptia keskittyen maanalaisen tutkimuksen mahdollistamiseen ja toteuttamiseen Pyhäsalmen kaivoksen tiloissa ja alueella. Callio Lab on yksi Oulun yliopiston strategisista monialaisista tutkimusalustoista.

Viimeksi päivitetty: 1.10.2020