Lupaavia ratkaisuja aurinkopaneeleihin, virtuaaliseen oppimiseen ja elektroniseen ihoon

Tänä syksynä Oulun yliopistossa alkoi kolme uutta Business Finlandin rahoittamaa Research to business (R2B, aiemmin TUTLI) -hanketta. Niiden tavoitteena on luoda tutkimustuloksista uutta liiketoimintaa. Projektit tuottavat lupaavia ratkaisuja liittyen nanokuvioituun kalvoon, virtuaaliseen oppimisympäristöön ja elektroniseen ihoon.

Tohtori Wei Cao työryhmineen nano- ja molekyylisysteemien tutkimusryhmästä on tutkinut pitkään luonnossa, kuten kasvien lehdissä, esiintyvien nanorakenteiden ominaisuuksia. Työryhmä on kehittänyt synteettisen nanokuvioidun kalvon. Sen yksi sovelluskohde löytyy aurinkokennoista. Kehitetty kalvo parantaa aurinkopaneelin heijastusta ja hydrofobisuutta lisäten aurinkoenergian kilpailukykyä ja siitä saatavia tuottoja. Lisäksi projektissa tutkitaan teknologian mahdollisia muita sovellusalueita.

Keskeistä kehitystä yliopistokoulutuksessa ovat digitalisaatio ja pelillistäminen, joiden tavoitteena on parantaa opiskelijoiden oppimiskokemusta ja opetuksen laatua. Hanke pilotoi alustan ja työkalut, joita voidaan käyttää joustavasti kehittämään, toteuttamaan ja jakamaan projektipohjaisen toiminnan opettamiseen liittyviä oppimisratkaisuja. Ratkaisussa hyödynnetään professori Jaakko Kujalan ja tuotantotalouden tutkimusyksikön yli 15 vuoden pituista tutkimustyötä. Se auttaa opiskelijoita oppimaan hallitsemaan projekteja virtuaalisessa ympäristössä, joka jäljittelee todellista tilannetta.

Elektroninen iho (e-skin) on ohut, joustava ja mukautuva elektroninen materiaali, joka jäljittelee ihmisen ihon toimintoja ja ominaisuuksia. Sitä voidaan käyttää laajasti terveydenhuollossa, teollisuudessa, robotiikassa ja uuden sukupolven proteeseissa. Tulevina vuosikymmeninä e-skin on yksi avainteknologia yhteiskunnan siirtyessä kohti älykästä automaatiota. Projektin tavoitteena on kehittää uuden tyyppisten anturikomponenttien tekninen toteutus, jota voidaan hyödyntää elektronisessa ihossa. Anturikomponentti, lyhennettynä KNBNNO, perustuu materiaaliin, jonka on kehittänyt apulaisprofessori Yang Bai mikroelektronikan tutkimusyksiköstä. Se tunnistaa samanaikaisesti niin mekaanisia, lämpötilaan kuin valoon pohjautuvia signaaleja. Tämä tarjoaa uudenlaisen ratkaisun elektronisen ihon tunnistaville komponenteille, joiden avulla koneet voivat jäljitellä ihmisen ihon tunteita.

Vuodesta 2012 lähtien Oulun yliopisto on saanut R2B (aiemmin TUTLI) -rahoituksen 40 eri projektiin. Niistä on perustettu tähän mennessä 11 uutta startup-yritystä.

Viimeksi päivitetty: 7.9.2020