Professori Anssi Paasi, Oulun yliopisto

Rajat kiinni ja väestönvaihto ovat poliittisia iskusanoja, joita vuoden professori, rajatutkija Anssi Paasi ei ymmärrä

”Uusia kansoja ja valtiota syntyy ja rajat liikkuvat tulevaisuudessakin”, muistuttaa maantieteen professori Anssi Paasi. Vuoden professoriksi valitun Paasin mukaan suomalaista maahanmuuttokeskustelua leimaa historiattomuus ja ”tyhjänpäiväinen meteli”.

Teksti: Heli Koppelo, MustRead

 

Nationalismi. Se on sana, joka saa Vuoden professoriksi valitun, Oulun yliopiston maantieteen professori Anssi Paasin huokaamaan.

”Mitä sillä tarkoitetaan?” hän tivaa.

”Eihän siitä edes keskustella, vaan nyt sana on poistunut meidän normaalikäytöstä ja olemme antaneet joidenkuiden määritellä sen omien poliittisten intohimojensa mukaan.”

Paasi on selvästi tuskastunut siihen tilaan, jossa hänen tutkimusaiheisiinsa – rajoihin, alueisiin, identiteettiin, liikkuvuuteen – kohdistuva keskustelu on.

Paasilla onkin perspektiiviä arvioida asiaa. Hän on yksi maailman johtavia rajatutkijoita, jonka akateeminen ura alkoi Joensuun yliopistossa jo 1970-luvulla. Hän teki väitöskirjansa alueiden ja identiteettien synnystä aikana, jolloin alueidentiteetti käsitteenä oli vasta nousemassa.

”Olen yhteiskuntatieteilijä, joten kiinnostuin siitä, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat, miten he kokevat alueellisen muutoksen ja miten asuinpaikka vaikuttaa heihin.”

Väitöskirjaansa varten hän oli muun muassa lähetellyt kyselylomakkeita neljän maakunnan asukkaille, mutta jatkotutkimusta varten hän halusi mennä paikan päälle haastattelemaan ihmisiä. Paasi päätyi keväällä 1987 itärajalle Värtsilään, kuntaan, josta osa jäi toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle ja jonka kohdalla kartassa näkyy pieni syvennys Suomeen päin. Siinä kohden rajan taakse Neuvostoliittoon jäi merkittävä Värtsilän teollisuuslaitos.

”Hyvin pian huomasin, miten raja ja sen läheisyys määrittävät ihmisten arkielämää. Esimerkiksi sukupolven merkitys tuli hyvin nopeasti esille.”

Vanhemmille ihmisille, jotka olivat joutuneet muuttamaan alueluovutusten yhteydessä Suomen puolelle ja jotka vielä näkivät vanhan, pikkuhiljaa katoavan kotitalonsa rajan toisella puolella, rajavyöhykkeellä asuminen oli suorastaan traumaattista.

Nuoremmalle, sodan aikana tai sen jälkeen syntyneelle sukupolvelle se taas ei ollut iso juttu. Raja oli ollut siinä heidän koko ikänsä eikä sillä ollut suurempaa merkitystä.

Tutkimushankkeesta poiki rajatutkimuksen klassikkoteos Territories, Boundaries and Consciousness, joka ilmestyi Englannissa 1996.

Siinä Paasi ehdottaa, että olisi mielekkäämpää hahmottaa ihmisen paikka pikemminkin oman elämänhistorian kuin tietyn sijainnin tai tiukasti rajatun alueen kautta. Ihmisen paikka on siten avoin ja rakentuu muun muassa ihmisen liikkuvuuden kautta, kun omat ja toisten kokemukset tulevat yhteen.

”Ihmisten alueellinen identiteetti rakentuu koko heidän elämänsä ajan, ja siihen vaikuttaa moni asia. Tutkijat puhuvatkin kuvitelluista yhteisöistä, imagined community, eli me opimme muun muassa perheen, koulutuksen ja median välityksellä eli sosiaalistumalla, ketkä ovat osana alueyhteisöä, kuten kansakuntaa.”

Kansallisvaltio-termiä hän pitää hankalana: valtio on aluesidonnainen legaalinen käsite, kansa taas dynaaminen, muuttuva kategoria, ja kansallisvaltio ihannekuva, jossa homogeenista kansaa hallitsee suvereeni valtio. Kansallisvaltio on melkein aina pelkkä ideaali. Hän tykkääkin esittää luennoillaan videota, jossa näytetään parissa minuutissa Euroopan muuttuvat rajat viimeisen tuhannen vuoden ajalta.

”Siihen perustuen voi kysyä kuten akateemikko ja maantieteilijä Ilmari Hustich aikanaan, että onko Suomi vain välivaihe. Pitkällä aikavälillä voimme ajatella näin – mutta se pätee myös muihin maihin. Rajat muuttuvat, koska ne perustuvat ihmisten välisiin sopimuksiin, ilmentävät konflikteja ja valtasuhteita ja ovat siinä mielessä aina keinotekoisia, eivät luonnollisia.”

 

Kuuma ja banaali nationalismi

Tästä päästäänkin siihen nationalismiin. Paasia hiertää se, kuinka sanaa käytetään sekä ylpeydenaiheena että poliittisena lyömäaseena lainkaan määrittelemättä, mitä kukin sanalla tarkoittaa.

Nationalismia on monenlaista, Paasi tähdentää, protonationalismista vapautumisnationalismiin ja uudistumisnationalismiin.

”Erottautumisnationalismi on meille suomalaisille tuttu, koska olemme erottautuneet Venäjästä. Uudistumisnationalismista tyyppiesimerkki on Turkki, joka aikoinaan Ottomaanien valtakunnan hajoamisen jälkeen alkoi korostaa turkkilaista identiteettiä. Nyt puolestaan Erdogan yrittää rakentaa islamin kaltaista järjestelmää. Itänaapurissamme muutetaan jälleen historiankertomusta. Samoin kuin alueet, rajat ja identiteetit, myös kertomukset siitä, keitä me olemme ja mihin olemme menossa, ovat usein poliittisesti kiistanalaisia.”

Paasi erottaa englantilaisen sosiaalipsykologi Billigin tapaan niin sanotun kuuman ja banaalin nationalismin. Kuuma viittaa irrottautumiseen, konflikteihin ja sotiin ja niiden käyttämiseen identiteettikertomusten ytimenä. Banaalissa eli arkipäiväisessä nationalismissa on puolestaan kysymys rauhanomaisesta identiteetin ylläpitämisestä, siitä, miten valtiossa liputetaan esimerkiksi kansallisina juhlapäivinä. Usein kuuma ja banaali nationalismi kietoutuvat yhteen.

Paasi siteeraa George Orwellia: ”Pahinta, mitä voimme tehdä, on antautua sanoille.”

Sillä hän tarkoittaa, ettei meidän tulisi pysyä skarppina sille, mitä eri sanat tai fraasit tarkoittavat, kuka niitä käyttää ja missä, sillä sanat muuttavat ajatuksia ja ajatukset voivat muuttua teoiksi.

”Esimerkiksi tämä rajat kiinni -vaatimus tai puhe haittamaahanmuutosta. Mitkä rajat kiinni?  Mikä tarkalleen on se haitta? Taloudellinenko? Olisi mielenkiintoista tietää, moniko tällaisten ajatusten esittäjistä on itse sosiaaliturvalla eläjiä. Myös väestönvaihto-termi on käsittämätön. He, jotka muuttavat jonnekin, muuttuvat osaksi kyseistä yhteisöä pitkällä tähtäimellä.”

Paasi johti vuosina 2014–2019 Suomen Akatemian rahoittamaa Relate-huippuyksikköä, jonka teemoihin kuuluivat valtioiden aluerakenteiden muutos, identiteetin muotoutuminen ja sosialisaatio, matkailu ja rajojen ylitys sekä rajojen kontrolli ja muotoutuminen.

Paasi ottaa esimerkiksi turvapaikanhakijat ja rajat: he joutuvat muuttaessaan ylittämään valtion rajojen lisäksi muun muassa lainsäädännön, viranomaisten valvomien ehtojen, kielen, eleiden ja tapakulttuurin rajat.

”Mikä näistä laitetaan kiinni? Tutkimusten perusteella esimerkiksi turvapaikanhakijoiden rajanylitykset tarkoittavat pitkää ja monella tapaa haastavaa elämäntilannetta, joka on vielä hyvin epävarma, koska kaikki eivät lopulta turvapaikkaa saa vaan joutuvat palautettaviksi.”

 

Rajaturvallisuus on valtava bisnes

Paasi näkee, että suomalainen rajapolitiikka on toimivaa: Suomella on itsenäinen rajavartiosto, joka huolehtii sisäisestä turvallisuudesta sekä rajavalvonnasta ja -tarkastuksista.

”Ei ole erityisiä havaintoja, että siinä olisi ollut ongelmia paitsi silloin, kun 2015 alkoi Sallan yli tulla rajanylittäjiä, mutta ei ennen sitä, eikä sen jälkeen. Meillä on toimiva järjestelmä.”

Se, mikä häntä kyllä huolettaa, on tiettyjen poliittisten tahojen uhkakuvien maalailu.

”Tämä ei tietenkään ole mitään uutta, onhan esimerkiksi tutkimuksia siitä, kuinka Yhdysvalloissa ulkopolitiikka rakennettiin Neuvostoliiton uhkakuvalle. Samaa on tapahtunut myös muualla. Ikävää vain on, että tällainen pelottelu on edelleen voimissaan eikä ole vähenemään päinkään.”

Paasi haluaa muistuttaa faktoista: Meillä on maailmassa pari sataa valtiota ja, määritelmistä riippuen, ainakin 600 kansaa. Meillä on myös tuhansia kieliä, jotka ovat identiteetin ytimessä.

”Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa tulee olemaan lisää kansoja, kun he löytävät identiteettinsä ja vaativat ehkä autonomiaa. Se muutos, jonka aiemmin mainitsemallani videolla näkyy, tulee siis jatkumaan.”

Rajat ovat ennen kaikkea turvallisuusasia – niin on tyypillisesti ajateltu siitä saakka, kun rajoja on piirretty.

”Tällaiseen ajatteluun on usein liittynyt se, että jotain halutaan pitää rajojen sisäpuolella ja jotain muuta ulkopuolella.”

Se, mikä on uutta, on rajoihin liittyvä valtava bisnes. Rajavalvonta on teknistynyt, ja etenkin 2001 WTC-iskujen jälkeen valvontaan liittyvät budjetit ovat paisuneet kuin pullataikina.

Paasi viittaa esimerkiksi Charlotte Giffordin juttuun, jonka mukaan EU aikoo käyttää seuraavassa budjettisyklissä 34,9 miljardia euroa rajaturvallisuuteen.

“Turvallisuuden kaupallistuminen tuo mukanaan lobbaamista. Turvattomuuden kokemus hyödyttää monia yrityksiä.”

Valvonnan lisääntymisen ja teknistymisen myötä myös koko rajakäsite on muuttunut.

”Nyt ihminen itse on tavallaan liikkuva raja. Meitä pystytään seuraamaan passin, biometriikan ja iirisskannausten avulla ympäri maailman.”

Turvattomuuden kokemus on siis myös joillekuille keino ansaita rahaa.

Myös tietyt hallitsevat maat ovat levittäytyneet ympäri maapallon. Yhdysvalloilla on joidenkin arvioiden mukaan jopa 800 erilaista tukikohtaa eri maissa, Paasi sanoo.

”Tietyt maat siis hallitsevat turvallisuuden maisemaa ja kontrolloivat sitä vahvasti omien intressiensä pohjalta.”

Tällaista teknisen kontrollin maisemaa Euroopassa on pyritty myös ulkoistamaan, esimerkiksi kun EU:ssa on tutkittu mahdollisuutta perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanotto- ja käsittelykeskuksia Pohjois-Afrikan maihin.

Nykyaikaa on myös se, että kuvitellaan muurien ratkaisevan kaiken. Paasi antaa taas historiallista näkökulmaa: Kun toinen maailmansota loppui, muureja tai raja-aitoja oli maailmassa seitsemän. Berliinin muurin murtuessa niitä oli 15, nyt lähes 80 – mukaan laskettuna esimerkiksi Unkarin 2015 kriisissä rakentama raja-aita.

Tämä ei suinkaan ole millään lailla yksiselitteisesti turvallisuutta lisäävä asia. Yhdysvaltain presidentin ajatus siitä, että muuri ratkaisee kaiken, ei tutkimusten valossa ole totta, päinvastoin. 

Mitä tiukempaa ja teknisempää valvonta on, sitä ongelmallisempia ja turvattomampia reittejä tulijat joutuvat valitsemaan. Se johtaa siihen, että osa menehtyy matkalla, Paasi huomauttaa.

”Ilmastonmuutoksen seuraukset jakaantuvat maailmassa epätasaisesti, samoin kuin vauraus. Kun jo valmiiksi köyhissä maissa esimerkiksi maanviljelyn kanssa tulee ongelmia, ihmiset lähtevät etsimään siedettäviä elinoloja. Näin on aina ollut.”

Toisaalta Paasi muistuttaa, että valtaosa muuttajista siirtyy lyhyitä matkoja, usein naapurimaahan.

 

Eurooppa tarvitsee työvoimaa

Maahanmuuttoon rajatutkija tuntuu suhtautuvan myönteisesti, vaikka ei olekaan täysin avointen rajojen kannattaja.

”1990-luvulla puhuttiin borderless worldistä, kun japanilainen bisnesguru Kenichi Ohmae vaati teoksissaan poliitikoilta rajojen avoimuutta, jotta bisnes voisi kukoistaa. Mutta jokainen rajatutkija näki, ettei sellaiseen tuskin tullaan koskaan pääsemään.”

Myös 90-luvun jälkeen on vaadittu avoimia rajoja eli open borders sekä rajojen kokonaan hävittämistä, no borders.

”Open borders -ajattelu on usein eettis-teoreettista pohdiskelua siitä, miksi rajojen pitäisi olla avoimet tai suljetut ja mitä siitä seuraisi, no borders -ajatteluun sen sijaan liittyy usein aktivismia ja jopa anarkismia. Ääriajattelun mukaan rajat pitää hävittää. Valtio ja kansa ovat kuitenkin edelleen fundamentteja, enkä usko niiden katoamiseen – muuttumiseen kylläkin.”

Paasi on tyytyväinen siihen, kuinka suomalaiset poliitikot ja yrityselämä ovat heränneet työperäisen maahanmuuton tärkeyteen.

”Eurooppa tarvitsee työvoimaa. Syntyvyys laskee ja väestöpyramideissa on isot aukot.”

Juuri julkaistun Nordregion uusien tilastojen mukaan maahanmuuttajien osuus väestönkasvusta on ollut Suomessa 30 viime vuoden aikana vain 5,7 prosenttia. Muualla Pohjoismaissa väestö kasvaa jo enemmän muuttoliikkeen kuin syntyvyyden ansiosta.

Kajaanista kotoisin oleva Paasi ottaa esimerkiksi Kainuussa sijaitsevan raitiovaunujen valmistajan Transtechin, johon tulee jo paljon osaavia hitsaajia ulkomailta, koska suomalaisia ei riitä.

”Näitä kahta asiaa, turvapaikan hakijoita ja työperäistä maahanmuuttoa, tulisi pystyä miettimään yhdessä, koska nämä ovat isoja kysymyksiä Suomen tulevaisuuden kannalta.”

Uhkakuvien maalailun tulisi loppua, sillä sen seuraukset ovat karut. Yliopistomaailmassa akateeminen liikkuvuus on ollut tosiasia jo iät ja ajat, mutta nyt Unkarissa kokonainen yliopisto on lakkautettu ja esimerkiksi naistutkimus haluttu lopettaa asenteiden jyrkkenemisen takia.

Paasin mukaan vihapuheen ja erilaisten uhkakuvien yleistyminen ja kaikenlainen ”tyhjänpäiväinen meteli” ei voi olla ihmiskunnalle pitkällä tähtäimellä kovin terveellinen olotila.

”Tarvitsemme empatiaa monella tasolla. Kilpailun ja pärjäämisen eetos, sosiaalinen media ja myös lasten kasvaminen väkivaltapelejä pelaten koventaa ajattelua ja saattaa lisätä tunnetta, ettei minulla ole paikkaa maailmassa. Siihen pelkoon ja huoleen on helppo syöttää uhkakuvia syntipukeista. Ksenofobia on suojautumismekanismi.”

 

Teksti: Heli Koppelo, MustRead. Juttu on julkaistu MustReadissa 7.2.2020.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Viimeksi päivitetty: 13.2.2020