Uutiset - Elinikäistä terveyttä edistävät molekylääriset ja ympäristötekijät

23.8.2019 Uutinen

Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus ja koulutus vaikuttavat käytännön liikuntakaavoitukseen

Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun tutkimusryhmä arkkitehtuurin yksiköstä on 15 vuoden ajan tehnyt uraa uurtavaa tutkimus- ja kehitystyötä, jotta elinympäristöjen kaavoituksella edistettäisiin ja tuettaisiin asukkaiden fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaa. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on myöntänyt ryhmälle työstä tunnustuspalkinnon.

 

24.5.2019 Uutinen

Siitepölykausi lisää terveysongelmia ja jopa kuolleisuutta

Siitepölyennusteet ilmestyvät sääennusteiden yhteyteen maaliskuun puolivälin paikkeilla, kun lepän ja pähkinäpensaan kukinta alkaa. Astmaatikkojen ja allergikkojen oirehtiminen on tuttua, mutta APTA-hankkeessa selvisi, että siitepölykauden alkaminen lisää myös kuolleisuutta hengityselinsairauksiin ja sydän- ja verisuonitauteihin.

20.5.2019 Uutinen

Esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautipotilaan sydänriskiä

Tyypin 2 diabeteksen esiaste eli niin sanottu esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautia sairastavan sydänriskiä. Diabeteksen esiasteen vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaiden sydänriskiin selvitettiin Oulun yliopiston johtamassa laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin noin 2000 sepelvaltimotautipotilaan terveyttä kuuden vuoden ajan. Kyseessä on ensimmäinen laajamittainen seurantatutkimus aiheesta.

8.5.2019 Uutinen

Maailman väestö lihoo maaseudulla nopeammin kuin kaupungeissa

Laaja kansainvälinen tutkimus paljastaa kiinnostavan ilmiön maailman väestön lihomisesta: painoindeksin maantiede näyttää muuttuneen radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana. Vielä vuonna 1985 valtaosassa maita kaupunkilaiset olivat lihavampia kuin maalla asuvat. Noin 30 vuodessa tilanne on kuitenkin kääntynyt jopa päinvastaiseksi.

2.5.2019 Uutinen

Uusi ahdistusta ja pelkoa vähentävä ja sosiaalista vuorovaikutusta lisäävä geenimutaatio löydetty

Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen tutkijat ovat löytäneet uudenlaisen, ahdistusta ja pelkoa vähentävän ja sosiaalista vuorovaikutusta lisäävän geenimutaation. Hiirten perimästä poistettiin geeniteknologian avulla P4h-tm-geeni, mikä johti yllättävään käyttäytymisilmiasun muutokseen: P4h-tm-poistogeeniset hiiret osoittivat huomattavaa periksiantamattomuutta ja rohkeutta verrattuna samataustaisiin villityypin hiiriin, joilla oli normaalisti toimiva P4h-tm-geeni. Tulokset julkaistiin arvostetussa Neuropharmacology -lehdessä toukokuussa 2019.

11.4.2019 Uutinen

Tutkimushanke selvittämään saamelaisten sopeutumista ilmastonmuutokseen

Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus (CERH) on käynnistänyt tutkimushankkeen SAAMI - saamelaisten sopeutuminen ilmastonmuutokseen. Hankkeen tavoitteena on etsiä keinoja siihen, miten saamelaiset voivat sopeutua ilmastonmuutokseen ja millaisia toimenpiteitä tämä edellyttää. Hankkeessa tuotetusta tiedosta hyötyvät päättäjät, tiedeyhteisö ja saamelaiset itse.

9.4.2019 Uutinen

Diabetes voi altistaa D-vitamiinin puutokselle

Diabetes vaikeuttaa elimistön kykyä hyödyntää D-vitamiina, osoittaa tuore tutkimus. Oulun yliopiston tutkijoiden havainto tuo uutta tietoa diabeetikoilla yleisen veren alhaisen D-vitamiinipitoisuuden syistä.

14.3.2019 Uutinen

Tutkijat löysivät uuden mekanismin, jolla solut aistivat happea – avaa uusia mahdollisuuksia syöpälääkkeiden kehitykseen

Oulun ja Harvardin yliopistojen tutkijat ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman mekanismin, jolla elimistön solut aistivat happea. Hapen puute vaikutti suoraan geenien toimintaan ja esti solujen erilaistumisen. Havainto avaa uusia mahdollisuuksia syöpälääkkeiden kehitykseen. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Science-lehdessä.

13.3.2019 Uutinen

Ainutlaatuinen väestötutkimus valottaa sairauksien riskitekijöitä

Oulun yliopistossa tehdään kansainvälisestikin mitattuna harvinaista ja arvostettua syntymäkohorttitutkimusta. Tässä työssä on tutkittu seikkaperäisesti vuonna 1966 sekä vuonna 1985 - 1986 syntyneitä pohjoissuomalaisia vauvoja jo äidin kohdussa ja sen jälkeen noin 10 vuoden välein. Näin syntynyttä valtavaa aineistoa ovat tutkijat käyttäneet lukuisten eri sairauksien tutkimisessa. Tuloksia on sovellettu muun muassa käypähoitosuosituksissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä.

27.2.2019 Uutinen

Nivelrikkoa tutkitaan uudella menetelmällä

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämällä menetelmällä nivelrikon vaikeusastetta mitataan akustisesti, kineettisesti ja lämpötilan mukaan. Menetelmällä voidaan seurata nivelrikon etenemistä ja tekonivelleikkauksen jälkeistä kuntoutumista helposti ja nopeasti.

26.2.2019 Uutinen

Uutta tietoa liikunnan vaikutuksesta vaikeasti lihavien työikäisten painonpudotukseen, painonhallintaan ja sokeriaineenvaihduntaan

Tuore oululaistutkimus osoittaa, että liikunta yhdistettynä elintapaohjaukseen heti painonpudotusohjelman alussa tehostaa vaikeasti lihavien henkilöiden painonpudotusta, painonhallintaa ja sokeriaineenvaihduntaa. Liikunnan tulisikin kuulua myös vaikean lihavuuden hoitoon heti alusta alkaen.  Tutkimus toteutettiin ODL Liikuntaklinikan, Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan yhteistyönä, ja se julkaistiin arvostetussa Medicine & Science in Sports & Exercise –lehdessä.

22.2.2019 Uutinen

Lääkärit suhtautuvat nettiterapiaan positiivisesti mutta varovaisesti

Digitaaliset etähoitomuodot, kuten nettiterapiat, ovat mahdollisuus vastata tehokkaasti terveyspalvelujen kasvavaan kysyntään. Lääkärikunnan enemmistön mielestä nettiterapiat ovat hyväksytty tapa tarjota hoitoa. Lääkärien mielestä ne täydentävät hyvin alkuvaiheen hoitoa, mutta eivät saisi olla ainoa vaihtoehto.

20.2.2019 Uutinen

Naisten sydänperäisten äkkikuolemien taustalla sepelvaltimotauti harvemmin kuin miehillä

Oulun yliopiston tutkijat julkaisivat uutta tietoa naisten sydänperäisistä äkkikuolemista.

31.1.2019 Uutinen

Oulun yliopistossa kehitetään älykkäitä keinorustoja

Nivelrustovaurioihin ei ole tällä hetkellä saatavilla parantavaa hoitoa vaan nykyisten hoitojen tarkoitus on lähinnä lievittää vaurioista johtuvaa kipua. Tutkijat uskovat pystyvänsä kehittämään menetelmän, jolla ruston rakenne korjaantuu ja toiminta palautuu.

30.1.2019 Uutinen

Kehon rasvan määrän lasku vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä enemmän kuin lihaskunnon parantuminen

Kehon rasvaprosentin pieneneminen vaikuttaa paljon voimakkaammin sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiin kuin lihaskunnon parantuminen. Lihaskunnon kohentuminen ei yksin pienennä sydän- ja verisuonitautien riskiä, vaan kehon rasvaprosentin pienenemisellä on myös siinä merkitystä. Tulokset selviävät tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Oulun yliopiston tutkimuksesta, jossa seurattiin Sodankylän Jääkäriprikaatin alokkaita palvelusjakson ajan.

22.1.2019 Uutinen

Kävely talvipakkasessa kuormittaa sepelvaltimotautipotilaan sydäntä

Sepelvaltimotautia sairastavien sydän kuormittuu terveysliikunnan aikana enemmän kylmässä ympäristössä verrattuna lämpimään, osoittaa Oulun yliopistossa tehty tutkimus. Muuta poikkevaa verenkiertoelimistön toimintaa ei havaittu vakaata sepelvaltimotautia sairastavien miesten reippaan puolen tunnin kävelyn aikana.  

18.1.2019 Uutinen

Hormonihäirikköjen metabolisia vaikutuksia selvittävä laaja tutkimushanke käynnistyi

Oulun yliopisto on mukana laajassa hankkeessa, jossa tutkitaan hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien eli ns. hormonihäirikköjen metabolisten haittavaikutusten mekanismeja ja kehitetään menetelmiä niiden havaitsemiseen ja ennustamiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää toksikologisessa riskinarvioinnissa ja kemiallisten aineiden käyttöön liittyvässä säätelyssä, jolla pyritään suojelemaan väestöä kemiallisten aineiden haittavaikutuksilta.

14.1.2019 Uutinen

Geneettiset tekijät selittävät osittain riskikäyttäytymistä

Oulun yliopiston tutkijoita on mukana laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa, joka osoittaa geneettisten tekijöiden osittain selittävän riskikäyttäytymistä. Yksittäisten geenien vaikutus riskikäyttäytymiseen on pieni, mutta geenien yhteisvaikutus on merkittävä.

10.1.2019 Uutinen

Tekoälysovellus silmänpohjaseulontojen avuksi

Silmän verkkokalvosairaus, diabeettinen retinopatia, on diabeteksen yleisin komplikaatio. Sen seulonta silmänpohjakuvauksilla vie paljon resursseja. Oulun yliopisto on mukana projektissa, joka tähtää retinopatiaseulonnan automatisointiin koneoppimisen avulla. 

13.11.2018 Uutinen

Raskausajan tupakointi altistaa syntyvän lapsen sydän- ja verisuonisairauksille aikuisiässä – syy voi löytyä epigenetiikasta

Raskaudenaikaisen tupakoinnin aiheuttamat epigeneettiset muutokset sikiön DNA:ssa ovat yhteydessä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin aikuisiässä, osoittaa laaja tutkimus.

2.11.2018 Uutinen

Krooninen tulehdus altistaa suurten sisäelinten sairauksille ja lyhentää elinajanodotetta

Elimistön matala-asteinen krooninen tulehdus lisää lukuisten sisäelinsairauksien riskiä ja lyhentää merkittävästi elinajanodotetta.

29.10.2018 Uutinen

Saamelaiset yhä alttiimpia ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille

Perinteinen saamelainen elämäntapa ja ruokavalio ovat suojanneet saamelaisten fyysistä ja henkistä terveyttä. Uusimman tutkimuksen mukaan sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset ovat kuitenkin lisänneet saamelaisten elämäntapasairauksia ja tuoneet uhkia mielenterveydelle. Monet yhteiskunnalliset ja elämäntapaan liittyvät muutokset ovat tehneet saamelaiset myös entistä alttiimmiksi ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille.

22.10.2018 Uutinen

Äärilämpötilat ja ilmansaasteet lisäävät kuolleisuutta

Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus keskittyy globaalin muutoksen terveysvaikutuksiin. Keskeisimmässä roolissa ovat ilmastonmuutos sekä perinteiset ilmansaasteet.

16.10.2018 Uutinen

Tekoälystä uusia mahdollisuuksia lääketieteen kuvantamiseen

Tekoälyn mahdollisuuksista lääketieteellisessä kuvantamisessa saadaan pian uutta tietoa, kun lääkäreistä, fyysikoista ja matemaatikoista koostuva monialainen tutkimusryhmä pureutuu aiheeseen Oulun yliopiston professori Miika Niemisen johdolla. Tavoitteena on luoda tekoälyyn perustuvaa diagnostiikkaa, joka on nykyiseen verrattuna nopeampaa, tarkempaa ja kustannustehokkaampaa. Hankkeelle on myönnetty yli puolen miljoonan euron rahoitus Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta.

1.10.2018 Uutinen

Päihteiden käyttö teini-iässä lisää riskiä sairastua psykoosisairauksiin

Kannabiksen käyttö, tupakointi ja imppaaminen teini-iässä lisäävät riskiä sairastua myöhemmin psykoosiin. Tiedot käyvät ilmi Oulun yliopistosta väittelevän LL Antti Mustosen väitöstutkimuksesta.

27.8.2018 Uutinen

Aggressiiviselle eturauhassyövälle löytyi uusi syntymekanismi

Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet uuden molekyylitason mekanismin, jonka vuoksi tietyt ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan eturauhassyövän aggressiiviseen muotoon. Löydös avaa uusia mahdollisuuksia levinneen eturauhassyövän riskin arviointiin sekä kliinisiin hoitoihin. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Cell-tiedelehdessä.

5.7.2018 Uutinen

Mittava EU-rahoitus veri- ja imusuonitutkimukseen

Oulun yliopiston professori Lauri Eklund ja tohtoriopiskelija Prateek Singh ovat eurooppalaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa saaneet yhteensä lähes 3,8 miljoonan euron rahoituksen H2020-MSCA-ITN -ohjelmasta veri- ja imusuoniperäisten epämuodostumien tutkimiseen.

5.7.2018 Uutinen

Oulun yliopistossa kehitettiin uusi painonhallintaohjelma – tuloksena pysyvä painonpudotus

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä internetpohjainen Onnikka-painonhallintaohjelma tukee pysyvien elämäntapamuutosten saavuttamista vaikuttamalla laihduttajan ajatuksiin ja asenteisiin. Ohjelmaa käyttäneiden paino putosi ja useimmilla se säilyi saavutetulla tasolla koko kahden vuoden seurantajakson ajan.  

25.6.2018 Uutinen

Harvinaiset geenivirheet selittävät nuorten pohjoissuomalaisten sydänperäisiä äkkikuolemia

Oulun yliopiston sydäntutkijat ovat löytäneet joukon geenimuutoksia, jotka saattavat selittää pohjoissuomalaisten nuorten aikuisten keskuudessa esiintyviä sydänperäisiä äkkikuolemia. Havainto kohtalokkaan sydänlihasfibroosin perinnöllisyydestä auttaa tutkijoita ymmärtämään myös muiden vakavien sydänsairauksien syntymekanismeja.

20.6.2018 Uutinen

Soluväliaineen tutkimus avaa uusia mahdollisuuksia syövän hoitoon

Professori Taina Pihlajaniemen tutkimusryhmän tavoitteena on oppia ymmärtämään yksityiskohtaisesti syöpäsolujen ja niitä ympäröivän soluväliaineen proteiinien välisiä vuorovaikutuksia ja löytää sitä kautta uusia mahdollisuuksia syövän hoitoon. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti kollageenit. Ryhmän pitkäjänteinen työ jatkuu nyt Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämällä 485 000 euron apurahalla.

20.6.2018 Uutinen

WHO:n yhteistyökeskus jatkaa globaalimuutoksen ja terveyden kysymysten ratkaisemista

Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus, Center for Environmental and Respiratory Health Research (CERH), on hyväksytty jatkamaan maailman terveysjärjestö WHO:n yhteistyökeskuksena teemalla globaali muutos, ympäristö ja kansanterveys (WHO Collaborating Centre in Global Change, Environment and Public Health). Nykyinen nelivuotiskausi on voimassa 20.5.2018 alkaen ja jatkuu vuoteen 2022. Oulun yliopistolla sijaitseva keskus on ainoa yliopistollinen WHO yhteistyökeskus Suomessa. Sen johtajana toimii kansanterveystieteen professori Jouni Jaakkola.

17.5.2018 Uutinen

Hedelmällisessä iässä olevien naisten yleisimmän hormonaalisen häiriön syntymekanismi vihdoin selviämässä

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa selvittämään hedelmällisessä iässä olevien naisten yleisimmän hormonaalisen häiriön, monirakkulaisen munasarjaoireyhtymän eli PCOS:n, mahdollisen syntymekanismin. Oulun yliopiston dosentti Terhi Piltosen mukaan tutkimuslöydös vie PCOS-oireyhtymään liittyvää tutkimusta merkittävästi eteenpäin. Löytö voi edistää diagnoosi- ja hoitomuotojen kehittämistä, minkä vuoksi sillä voi olla tärkeä kansanterveydellinen merkitys.

16.5.2018 Uutinen

Liikunta tärkeää keskosena syntyneille

Keskosena syntyneet liikkuvat nuorina aikuisina selvästi täysiaikaisena syntyneitä ikätovereitaan vähemmän ja heillä on muita heikompi lihaskunto. Vähäinen liikunta ja heikko fyysinen kunto voivat lisätä kroonisten sairauksien riskiä myöhemmin elämässä, minkä vuoksi keskosena syntyneitä tulisi erityisesti kannustaa liikunnan pariin.

27.4.2018 Uutinen

Terveydenhuollon älykkäät tietojärjestelmät auttavat potilaan hoidossa – kansalaisille suunnatut palvelut yleistyneet

Terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat kehittyneet nopeasti viime vuosina ja niistä on entistä enemmän apua potilaiden hoidossa. Järjestelmät auttavat esimerkiksi suunnittelemaan, millainen hoito sopii potilaalle parhaiten.

24.4.2018 Uutinen

Joukkoäly valjastettiin kivuntorjuntaan

Oulun yliopistossa kehitetty Kipuriihi-työkalu arvioi alaselkäkipujen hoitomuotojen tehoa joukkoälyn avulla. Huhtikuussa Kipuriihi esitellään arvovaltaisimmassa ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta käsittelevässä konferenssissa Kanadassa.

23.4.2018 Uutinen

Tutkijat löysivät yhteyden kätkytkuolemien ja ilmansaasteiden välillä

Ilmansaasteilla ja kätkytkuolemilla voi olla yhteys, tuore tutkimus osoittaa. Oulun yliopiston kansanterveystieteen professori Jouni Jaakkola yhteistyökumppaneineen osoitti tutkimuksessaan mahdollisen yhteyden lyhytaikaisen ilmansaasteille altistumisen ja kätkytkuolemien välillä.

3.4.2018 Uutinen

Oulun yliopisto koordinoimaan valtakunnallista lääketieteen opetuksen digitalisaatiota

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt yli 3,2 miljoonaa euroa Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koordinoimaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on luoda digitaalisia oppimisympäristöjä lääketieteen ja hammaslääketieteen opetukseen sekä yhtenäistää alan opetusta. Hankkeessa ovat mukana kaikki Suomen lääketieteelliset tiedekunnat sekä alojen isoimmat tieteelliset järjestöt.

21.3.2018 Uutinen

Laaja tutkimus paljasti vakavia puutteita alaselkäkivun hoidossa

Terveydenhuollon resursseja haaskataan parhaillaankin turhiin tutkimuksiin sekä tehottomiin ja jopa haitallisiin hoitoihin. Asia käy ilmi arvostetussa The Lancet -tiedelehdessä julkaistuista kolmesta laajasta katsausartikkelista, joissa yli kolmekymmentä johtavaa asiantuntijaa kolmestatoista eri maasta on koonnut tutkimusnäyttöä alaselkäkivun syistä, riskitekijöistä ja hoidosta. Professori Jaro Karppinen Oulun yliopistosta on yksi tutkimusten tekijöistä.   

9.3.2018 Uutinen

Pohjois-Suomen syntymäkohortit antavat arvokasta tietoa terveydestämme

Pohjois-Suomessa vuonna 1966 sekä heinäkuun 1985 ja kesäkuun 1986 välisenä aikana syntyneet voivat katsoa olevansa etuoikeutetussa asemassa. Heidän terveyttään ja hyvinvointia on seurattu jo sikiöajoista lähtien. Se on jatkunut tähän päivään saakka noin kymmenen vuoden välein. Tuloksena on syntynyt laaja Pohjois-Suomen syntymäkohortiksi kutsuttu tutkimusaineisto. Uusien tietojen keräys on alkamassa tänä vuonna.

8.3.2018 Uutinen

Moni rintasyöpägeeniä kantava mies jää vaille tukea

Periytyvää rintasyöpägeeniä kantavista miehistä moni kokee jääneensä ilman tarvitsemaansa tukea, osoittaa tuore väitöstutkimus. Kohonneesta syöpäriskistä huolimatta miehille ei myöskään ole järjestetty yhtenäistä ennaltaehkäisevää syöpäseurantaa.

23.2.2018 Uutinen

Oulun yliopiston tutkijat menestyivät Orionin ideakilpailussa

Professori Taina Pihlajaniemen ja dosentti Ritva Heljasvaaran tutkimusryhmä palkittiin Oriontation 100 –ideaa -kilpailun palkintogaalassa ystävänpäivänä 14.2. Voittoisa kilpailuehdotus liittyi syöpätutkimukseen.

16.2.2018 Uutinen

Tutkijat löysivät normaalille sikiönkehitykselle välttämättömän geenin

Oulun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on löydetty uusi normaalille sikiönkehitykselle välttämätön geeni ja maailmalla aiemmin kuvaamaton vaikea lapsuusiän monielintauti.

7.2.2018 Uutinen

Kylmä rasittaa diabeetikon terveyttä

Kylmä vuodenaika aiheuttaa oireita tyypin 2 diabetesta sairastaville. Diabeetikot kärsivät rytmihäiriöistä ja rintakivusta, mutta myös hengitystieoireet lisääntyvät talvella.

2.2.2018 Uutinen

Yli puolella keski-ikäisistä hoitoa vaativa ihosairaus

Ihosairaudet ovat luultua yleisempiä suomalaisilla keski-ikäisillä. Lääketieteen lisensiaatti Suvi-Päivikki Sinikummun väitöstutkimuksessa peräti 60 %:lta tutkittavista löydettiin hoitoa vaativa ihosairaus.

19.1.2018 Uutinen

Lääkärit kaipaavat lisää keinoja tupakoinnin lopettamisen tukeen – aikapula ja puutteelliset hoitoketjut esteenä

Jo alle viisikymppisillä suomalaistupakoijilla nähdään varoitusmerkkejä vakavista sydän- ja verisuonitapahtumista. Lääkärin antama lopettamistuki on kustannusvaikuttava keino ehkäistä vakavien terveysriskien realisoitumista, mutta suomalaiset lääkärit kokevat, että aikapula ja puutteelliset hoitoketjut estävät heitä tarjoamasta riittävää tukea.

21.12.2017 Uutinen

Merkittävä tutkimusinvestointi Suomeen: FinnGen pyrkii läpimurtoihin sairauksien ennaltaehkäisyssä, diagnostiikassa ja hoidossa

Suomessa on käynnistynyt uusi, ainutlaatuinen tutkimushanke, jonka avulla ymmärretään entistä paremmin sairauksien syitä ja mahdollisia hoitomuotoja. FinnGen-tutkimuksessa hyödynnetään suomalaisten biopankkien keräämiä verinäytteitä ja tavoitteena on saada mukaan 500 000 suomalaista. Tutkimushankkeen arvioidaan kestävän kuusi vuotta ja sen budjetti on lähes 60 miljoonaa euroa.

15.12.2017 Uutinen

Geenitieto rakentaa identiteettiämme

Genetiikka on tullut ryminällä kaikkien ulottuville. Tällä hetkellä tutkimuksissa ollaan jo aidosti yksilötasolla, ja jokaisella on halutessaan mahdollisuus itsensä geneettiseen testaamiseen. Kasvava tietomäärä lisää itsetuntemusta, mutta kehityskulku herättää myös pelkoja. Lisääntyvän geenitiedon mahdollisuuksia ja tulevaisuuden haasteita pohdittiin marraskuun lopulla Oulun yliopistossa Kiehtovat geenit -seminaarissa.

11.12.2017 Uutinen

Hyvä fyysinen kunto suojaa sydäntä

Arvostetussa Medicine & Science in Sports & Exercise-lehdessä julkaistu oululainen tutkimus osoittaa, että fyysinen kunto on tärkeämpi sydäntä suojaava tekijä kuin kehon rasvan määrä tai fyysinen arki-aktiivisuus. Tulokset viittaavat siihen, että elintapamuutoksissa tulisi ensisijaisesti keskittyä fyysisen kunnon parantamiseen sydänterveyden edistämiseksi. Toki fyysistä kuntoa voidaan kohottaa lisäämällä arki-aktiivisuutta, jolla on myös fyysisestä kunnosta riippumattomia vaikutuksia sydänterveyteen.

8.12.2017 Uutinen

Sydänperäisen äkkikuoleman riski kasvaa kylmän sään aikana

Ulkoilman kylmäjaksot lisäävät sydänperäisen äkkikuoleman riskiä. Riski on erityisen suuri henkilöillä, jotka sairastavat tietämättään sepelvaltimotautia. Tiedot käyvät ilmi lääketieteen lisensiaatti Niilo Rytin väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa maanantaina 11. joulukuuta.

 

5.12.2017 Uutinen

Millaisella kielellä solumme kommunikoivat?

Kiitos nykyteknologian, voimme tarkkailla terveydentilaamme muun muassa sykemittareiden ja aktiivisuusrannekkeiden avulla. Tekniikan kehittyminen tarkoittaa yhä tarkempaa terveyden seuraamista. Jospa ihminen huolehtisi itsestään kuin autostaan, kun autoa käytetään katsastuksessa vuosittain. Samanlaisella tarkastuksella ihmiset saattaisivat välttyä tautien kroonistumiselta, toteaa solujen kommunikointia tutkiva kehitysbiologian professori Seppo Vainio.

1.12.2017 Uutinen

Rasvamaksa kaksinkertaistaa eteisvärinän riskin

Lääketieteen lisensiaatti Aki Käräjämäen Oulun yliopistossa 8.12. tarkastettavassa väitöstutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa alkoholin käyttöön liittymättömän rasvamaksan altistavan sydämen eteisvärinälle. Riski on noin kaksinkertainen verrattuna henkilöihin, joiden maksa ei ole rasvoittunut.

9.11.2017 Uutinen

Liikuntalääketieteellinen tutkimus 2017 -kilpailun voitto Ouluun

Tohtorikoulutettava Anna-Maiju Leinonen ja hänen tutkimusryhmänsä ovat voittaneet ensimmäisen palkinnon Liikuntatieteellisen Seuran ja Liikuntalääketieteen keskusten järjestämässä Vuoden 2017 liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa.

6.11.2017 Uutinen

Miljoonarahoitus varhaisen nivelrikon tunnistamiseen

Professori Miika Nieminen Oulun yliopistosta on saanut runsaan miljoonan euron rahoituksen nivelruston rakenteen kuvantamiseen liittyvään tutkimukseen. Rahoituksen myönsi Jane ja Aatos Erkon säätiö. Kyseessä on jatkorahoitus säätiön aiemmin tukemalle hankkeelle.

2.11.2017 Uutinen

Suomen Neurologinen yhdistys palkitsi professori Kari Majamaan

Vuoden 2017 Erkki Kivalo -palkinto myönnettiin Neurologipäivillä professori Kari Majamaalle. Palkinto myönnetään kolmen vuoden välein merkittävistä ansioista neurologian alan kehittämisessä tutkimuksen, opetuksen, kliinisen toiminnan ja hallinnon alalla. Majamaa työskentelee Oulun yliopistossa ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Erkki Kivalo -palkinto myönnettiin nyt kuudennen kerran.

2.11.2017 Uutinen

Tulevaisuuden pediatria -apuraha lastenneurologian professori Johanna Uusimaalle

Lastentautien tutkimussäätiö jakoi Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kolme 200 000 euron suuruista erityisapurahaa 27.10.2017 Helsingin yliopistolla pidetyssä Arvo Ylppö –palkintotilaisuudessa. ”Tulevaisuuden pediatria” –apurahoilla  tuetaan tutkimusta, jonka tavoitteena on kehittää ja ottaa käyttöön uusia menetelmiä, ideoita ja teknologioita lasten ja nuorten sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa.

31.10.2017 Uutinen

Uutta tietoa perimän vaikutuksesta tupakoitsijoiden astmariskiin

Ihmisen immuunijärjestelmään kuuluvan Interleukiini 6 (IL-6) -geenin variaatiot lisäävät tupakoitsijoiden herkkyyttä sairastua astmaan. Oulun yliopiston professori Maritta Jaakkolan johtama Ympäristö ja astma -tutkimus on yksi maailman laajimpia aikuisiässä puhkeavan astman syitä selvittävä hanke. Nyt saadut tulokset vievät tutkijoita askeleen lähemmäs tupakoinnin astmaa lisäävien vaikutusmekanismien selvittämistä.

27.10.2017 Uutinen

Tutkijat uuden malarialääkkeen jäljillä: malarialoisen kehitystä estävä yhdiste löytyi

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut tunnistamaan malarialoisen kehityksen pysäyttävän uuden yhdisteen, sekä kaksi sen kohdeproteiinia. Tulokset voivat johtaa täysin uusien malarialääkkeiden kehittämiseen.

23.10.2017 Uutinen

Tutkijat löysivät 72 uutta geneettistä rintasyövän riskitekijää

Kansainvälinen laaja tutkimusryhmä on tunnistanut 72 uutta geneettistä rintasyövän riskitekijää. Tulokset julkaistiin arvostetuissa Nature- ja Nature Genetics -tiedelehdissä. Geneettinen tutkimus avaa tietä rintasyövän kehittymismekanismien tunnistamiselle.

18.10.2017 Uutinen

Lääketieteelliset alat siirtyvät yhteisvalintaan

Lääketieteelliset alat siirtyvät yhteisvalintaan vuoden 2018 opiskelijavalinnassa. Yhteisvalintaan siirrytään siten, että lääketieteen hakukohteet ovat omassa yhteisvalinnassa ja hammaslääketieteen hakukohteet omassaan. Eläinlääketiede on mukana valintayhteistyössä.

18.10.2017 Uutinen

Hoitajien työnjaossa epäselvyyksiä – alle puolet työajasta potilaan välittömään hoitoon

Sairaaloissa työskentelevien hoitajien työajasta valtaosa kuluu muuhun kuin potilaan välittömään hoitoon. Hoitajien aikaa syö esimerkiksi kirjaaminen, joka vie työajasta noin viidenneksen. Työnjaon epäselvyydet vievät työstä tehoa, eivätkä edes esimiehet ole aina selvillä alaistensa työnkuvasta. Tiedot käyvät ilmi Oulun yliopistossa tarkastettavasta TtM Päivi Lavanderin väitöskirjasta.

17.10.2017 Uutinen

Pelinkaltainen palvelu soveltuu hyvin nuorten miesten aktivointiin

Nuorten miesten, pelinkehittäjien ja liikuntatutkijoiden yhteistyönä kehitetyn MOPO-palvelun soveltuvuutta nuorten miesten liikkumiseen ja kuntoon tutkittiin lähes 500 miehen joukossa kuuden kuukauden ajan. Noin puolet miehistä sai käyttöönsä aktiivisuusmittarin ja sähköisen pelinkaltaisen hyvinvointipalvelun, jossa oli toimintoja muun muassa liikkumiseen, terveyteen, nuorten palveluihin ja sosiaaliseen aktiivisuuteen liittyen. Toisen ryhmän liikkumista mitattiin mittarilla, joka ei näyttänyt käyttäjälleen aktiivisuustietoja. Palvelu sisälsi Clans of Oulu -pelin, jonka oli toteuttanut oululainen LudoCraft Oy.

28.9.2017 Uutinen

Joka kymmenes nuori kärsii ongelmallisesta digipelaamisesta – ahdistuneisuus, masennus ja eristäytyminen tavallisia oireita

Lähes joka kymmenes digipelejä pelaava nuori kärsii ongelmapelaamiseen liittyvistä oireista, selviää Oulun yliopistossa tarkastettavasta, TtM Niko Männikön väitöskirjasta. Ongelmalliseen pelaamiskäyttäytymiseen liittyviä piirteitä ovat runsas pelaaminen, lisääntynyt alakuloisuus ja ahdistuneisuus, sekä mieltymys verkkoympäristössä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Väsymys ja keskittymisvaikeudet ovat ongelmapelaajilla yleisiä.

31.8.2017 Uutinen

Huomattava EU-rahoitus nivelsairauksien tutkimukseen

Oulun yliopiston mikroelektroniikan sekä lääketieteellisen kuvantamisen, fysiikan ja teknologian tutkimusyksiköt ovat saaneet merkittävän 1,1 miljoonaan euron projektirahoituksen EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää uusi infrapunaspektroskopiaan perustuva kuituoptinen mittauslaite nivelensisäisten kudosten, erityisesti polven nivelruston, laadun mittaamiseen niveltähystyksen aikana.

7.8.2017 Uutinen

Fataalin fibroosin tutkiminen sydämen asiana

Oululaisten sydäntutkijoiden käyttämää aineistoa voi pitää maailman mittakaavassa erityislaatuisena. Aineiston avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat sydänsairauksia ja äkkikuolemia aiheuttavan fibroosin syntyyn.