Erikoistumisen kirjavat käytännöt yhtenäistyvät

Erikoistumisen kirjavat käytännöt yhtenäistyvät

Erikoislääkärien ja erikoishammaslääkärien koulutus uudistuu. Keskeisiä tavoitteita ovat opetussisältöjen ja osaamiskriteerien yhtenäisyys sekä läpinäkyvyys. Uudistuksesta hyötyvät myös potilaat, sillä se varmistaa hoidon tasalaatuisuuden ja riittävän lääkärimäärän kaikilla erikoisaloilla.

Perustutkinnon suorittamisen jälkeen lääkäri tai hammaslääkäri voi erikoistua jollekin lääketieteen 50:stä tai hammaslääketieteen viidestä erikoisalasta. Erikoistumiskoulutuksen käytännöt ovat muotoutuneet vähin erin ja alakohtaisesti vuosikymmenten aikana. Vuonna 2019 alkanut uudistus on ensimmäinen kerta, jolloin näitä käytäntöjä yhtenäistetään.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaamassa uudistuksessa Oulun yliopistoa edustavat neurologian erikoislääkäri Mervi Ryytty ja yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Liimatainen. Ryytty toimii koordinaattorina valtakunnallisen opintosuoritusjärjestelmä ELSAn kehittämisessä, joka on Oulun yliopiston vastuulla. Liimatainen on Oulun yliopiston suurimman erikoisalan, yleislääketieteen koulutuksen kehittämiskoordinaattori.

Uudistamistarpeet liittyvät ensinnäkin erikoistumiskoulutuksen sisältöön ja osaamisvaatimuksiin, kertoo Ryytty.

”Aiemmin erikoisalat ja niiden professorit ovat laatineet osaamisvaatimukset oman yliopistonsa sisällä. Kun vaatimuksia ei ole ohjattu tai seurattu valtakunnallisesti, ne ovat vaihdelleet eri erikoisalojen kesken ja niiden sisälläkin. Osaaminen on kartoitettu valtakunnallisella lopputentillä, mutta muutoin erikoislääkäriksi valmistuminen on ollut aikaperusteista: kun olet työskennellyt erikoisalalla tietyn ajan ja tarvittavat todistukset ovat kasassa, sinusta tulee erikoislääkäri.”

Niinpä oppisisällöt ja osaamisvaatimukset ovat voineet olla kirjavia ja persoonakohtaisia, ja koulutusasetelma mestari–kisälli-tyyppinen. Erikoistuvan lääkärin työnkuva on sovittu klinikan ylilääkärin tai muun vastuuhenkilön kanssa. On saattanut käydä esimerkiksi niin, että valtaosa työstä on tehty akuuttipuolella, vaikka erikoislääkärin työ on laaja-alaisempaa.

”Siinä on hallittava esimerkiksi jatkohoito ja krooniset tilanteet”, Liimatainen sanoo. ”Erikoistuvan lääkärin käytännön osaamista ei kuitenkaan ole punnittu erikseen, vaan se on ollut erikoistuvan ja hänen esimiehensä kommunikaation varassa. Monta elementtiä, kuten vaikkapa potilasvastaanotto, on voinut jäädä seuraamatta.”

Erikoistuvien valinnassa huomioidaan kunkin alan työvoimatarve

Persoonakohtainen vaihtelu on ollut mahdollista myös erikoistuvien valinnassa. Erikoistumaan haluavat ovat aiemmin vain ilmoittautuneet koulutusohjelmaan, minkä jälkeen kunkin erikoisalan professori on päättänyt, ketkä saavat opinto-oikeuden. Tämä on näkynyt kriittisinä viesteinä kentältä, kun ei olekaan päästy halutulle alalle.

Uudistus on lähtenyt liikkeelle juuri valintamenettelystä. Ilmoittautumismenettely päättyi vuoden 2018 lopussa, ja nyt valinnat tehdään kahdesti vuodessa alkupisteiden (työkokemus, tieteelliset ansiot), haastattelun (soveltuvuus, motivaatio) sekä kuuden kuukauden koejakson perusteella.

Samalla pidetään huolta siitä, että kullekin alalle ohjautuu sopiva määrä hakijoita.

”Uusia opinto-oikeuksia avataan sen mukaan, millä erikoisalalla niille on tarvetta”, Ryytty sanoo. ”Yksi ala, jolla erikoislääkäreistä on selkeästi pulaa, on psykiatria. Pulaa on myös yleislääketieteessä, neurologiassa sekä diagnostisilla aloilla, esimerkiksi radiologiassa ja patologiassa. Ortopedejä on puolestaan koulutettu enemmän kuin työpaikkoja on.”

Vaikka tarveharkinta voi periaatteessa vaikeuttaa joillekin aloille pääsyä, valintamenettely on aiempaa läpinäkyvämpi. ”Jos siinä ei menesty, voi hankkia lisää tieteellistä kokemusta ja yrittää seuraavassa haussa.”

Lisäksi kouluttajille ryhdytään antamaan pedagogista koulutusta. Tähän asti erikoislääkärit ovat kouluttaneet erikoistuvia kliinisen kokemuksensa antamilla valmiuksilla. Oulun yliopistossa on jo järjestetty ensimmäinen pedagoginen kurssi kaikille erikoisaloille, ja seuraavat ovat syksyllä.

ELSA-opintosuoritusjärjestelmä lisää läpinäkyvyyttä

Uudistuksen seuraava vaihe koskee oppisisältöjä ja osaamisvaatimuksia. Helmikuussa 2020 astui voimaan asetus, joka tekee erikoistumisesta osaamisperusteista aiemman aikaperusteisuuden sijasta, ja nyt kaikki erikoisalat ovat laatineet koulutukselle yhtenäiset sisällöt ja tavoitteet.

Elokuun alussa voimaan astuneet vaatimukset on kirjattu uusiin opinto-oppaisiin. Näiden määrä on supistunut murto-osaan: erikoisalojen koulutusta antavilla viidellä yliopistolla oli aiemmin omat oppaansa kullekin erikoisalalle, mutta nyt opinto-oppaat ovat valtakunnallisia.

Tämän jälkeen alkaa erikoistuvien osaamisen uudenlainen arviointi, kertoo Ryytty. ”Valmistunut erikoislääkäri arvioi erikoistuvan osaamisen yksittäisissä tilanteissa, joissa potilas kohdataan. Lisäksi tehdään puolivuosittaisia kokoomia, joissa katsotaan, mitä on tehty ja mitä osataan.”

Samalla kehitetään erikoistuvan itsearviointia. ”Erikoistuvan pitää arvioida itseään: miten onnistuin, mitä pitäisi tehdä ja miten kehittyä”, Liimatainen sanoo. ”Kouluttaja ottaa tähän itsearvioon kantaa, ja erikoistuva voi vielä ilmaista näkemyksensä tästä kannanotosta.”

Toisin sanoen arviointi lisääntyy. Asiaa helpottaa valtakunnallinen opintosuoritusjärjestelmä ELSA, jossa tehdään sekä tilannekohtaiset kehittävät arvioinnit että määräaikaiset laajemmat koosteet ja arvioinnit.

”Erikoistuva lääkäri tietää erikoistumisen aloittaessaan entistä paremmin, miten koulutus rakentuu ja missä työskentelyjaksot tehdään.”

”Erikoistuva lähettää kouluttajalle arviointipyynnön tietystä tapahtumasta, kouluttaja kirjaa arvionsa ja erikoistuva tekee itsearvion”, kuvailee Ryytty ELSAn toimintaa.

Lisäksi ELSAan määritellään kunkin erikoisalan osaamistavoitteet ja se toimii opintosuoritusrekisterinä: siinä missä erikoistuva on aiemmin kerännyt paperitodistuksia sekä kliinisestä työstä että teoriaopinnoista ja lopuksi toimittanut koko pinkan yliopistolleen, suoritteet tallentuvat vastaisuudessa ELSAan.

Koska arviot ja osaamisvaatimukset kirjataan ELSAan selkeästi, järjestelmä edistää erikoistumiskoulutuksen läpinäkyvyyttä. Sama pätee koulutuksen toteutukseen: kullekin erikoistuvalle luodaan oma koulutusväylä.

”Istutaan alas professorin kanssa ja mietitään valmiiksi, mitä koulutus tulee sisältämään ja missäkin paikassa”, Ryytty sanoo. ”Erikoistuva lääkäri tietää erikoistumisen aloittaessaan entistä paremmin, miten koulutus rakentuu ja missä työskentelyjaksot tehdään.”

Lastenlääkäriksi erikoistuva Ville Lindholm näkee Oulussa monia hyviä puolia: työmatkaetäisyydet ja elinkustannukset ovat pienempiä ja työhierarkiat loivempia kuin etelän keskuksissa. Kuva: Mikko Törmänen

Oulu pyrkii pitämään valmistuvat erikoislääkärit pohjoisessa

Erikoistumisen minimikesto yhtenäistyy kaikilla erikoisaloilla viideksi vuodeksi aiemman viiden tai kuuden vuoden sijasta. Lisäksi sääntö, jonka mukaan puolet koulutuksesta toteutetaan keskussairaalassa, puolet yliopistollisessa sairaalassa, poistuu ja tilalle tulee minimivaatimus vähintään yhdestä vuodesta kummassakin. Näin erikoistuvan on helpompi sovittaa koulutus esimerkiksi perhe-elämään: vuosi on siedettävämpi aika työpendelöintiin.

Oulun yliopistossa lastenlääkäriksi toista vuotta erikoistuvalle Ville Lindholmille sukkulointi erikoistumispaikasta toiseen ei ole tuottanut hankaluuksia.

”Työskentelen nyt OYSissa, aiemmin olin Kokkolan keskussairaalassa. Palaan sinne mielelläni tekemään vielä vuoden pätkän. Ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta sopiminen onnistuu joustavasti oman elämäntilanteen mukaan.”

OYSin ja keskussairaaloiden sujuva yhteistyö onkin yksi houkutin, jolla Oulun yliopisto pyrkii saamaan lisää erikoistujia ja jolla valmistuvat erikoislääkärit pyritään pitämään pohjoisessa. Keskimäärin 22 prosenttia Oulun yliopistossa valmistuneista erikoislääkäreistä muuttaa etelään, minkä vuoksi heitä täytyy kouluttaa yli paikallisen tarpeen.

Lindholm näkee Oulussa monia hyviä puolia: työmatkaetäisyydet ja elinkustannukset ovat pienempiä ja työhierarkiat loivempia kuin etelän keskuksissa.

”Täällä on helppo tehdä yhteistyötä ja olla yhteydessä muihin erikoisaloihin. Lisäksi erikoistuvaa arvostetaan eikä pidetä heittopussina.”

Myös Esko-potilastietojärjestelmän toimivuus saa Lindholmilta kiitosta. Digitalisaatio on yksi täkäläisistä valteista, ja Janne Liimataisen mukaan Esko on omaa luokkaansa. ”Helsingissä joutuu käyttämään yhtä aikaa kolmea neljää järjestelmää.”

Lindholm pohtii lisäkeinoja, joilla valmistuvat saataisiin pysymään pohjoisessa. ”Sairaalat eivät juuri houkuttele erikoislääkäreitä tai panosta omiinsa. Työntekijöistä ei kilpailla eikä omia hyviä puolia korosteta.”

Teksti: Jarno Mällinen, kuvat: Mikko Törmänen

 

 

Viimeksi päivitetty: 1.9.2020