Kestävä matkailu edellyttää säätelyä

Matkailun kestävyys on Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikön keskeisimpiä teemoja. Monitahoinen aihe sulkee sisäänsä niin ekologiset kuin yhteiskunnallisetkin näkökohdat.

Matkailun kestävyydestä alettiin puhua Rion ympäristökokouksen jälkeen 1990-luvun alkupuoliskolla, ja aiheen tutkimus on lähes yhtä vanhaa. Kestävyyden edistäminen säätelyllä on tässä tapauksessa kuitenkin hyvin vaikeaa.

Yhtenä syynä on matkailubisneksen luonne. ”Matkailu ei ole itsenäinen talouden ala vaan klusteri, johon kuuluu mm. majoitus-, liikenne- ja ravitsemustoimintaa”, sanoo maantieteen professori Jarkko Saarinen. ”Se kasvaa nopeammin kuin muu talous maailmassa, mutta valtaosa siitä jää tilastojen ulkopuolelle.” Esimerkiksi lentomatkustustilastoissa näkyvät vain kansainväliset lennot, mikä jättää huomiotta mm. USA:n valtavan sisäisen liikenteen.

Niinpä matkailusta kokonaisuudessaan ei saada otetta, ja sen kestävyyden tutkimuskin on pitkälti tapauskohtaista. Yleistasolla Saarinen toteaa, että esimerkiksi Seychellien-loman ekologisesta jalanjäljestä noin 97 prosenttia johtuu matkanteosta kohteeseen ja takaisin. ”Kun emme laita hotellipyyhkeitä pestäväksi, se kohdistuu kolmeen prosenttiin.”

Ekologisen jalanjäljen mittavin tekijä ovat ilmastonmuutosta ruokkivat kasvihuonekaasupäästöt. ”Matkailu aiheuttaa 5–10 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, ja suurin ja kasvavin osa niistä tulee lentämisestä”, kertoo tutkijatohtori Kaarina Tervo-Kankare. Myös laivaliikenne on suuri päästölähde, ja kestävyyttä tavoittelevan matkailijan kannattaa valita juna.

Itse matkakohteeseenkin jää ekologinen jalanjälki esimerkiksi kansallispuistojen kulumisen tai vesistöjen tilan heikkenemisen muodossa. Jälkimmäisellä on yhteys ilmastonmuutokseen.

”Itämeren on ennustettu olevan seuraava Välimeri”, Saarinen sanoo. ”Etelä-Euroopassa alkaa olla liian kuumaa, ja viime kesänä annettiin paikoin jo varoituksia: ei ikäihmisille eikä lapsille. Vaarana ovat myös maastopalot ja Eurooppaan rantautuneet malariasääsket, ja denguekuumeenkin voi nykyään saada EU:n alueella.”

”Seurauksena on matkailun rakenteen muutos: saksalaiset ovat jo työntyneet Itämeren etelärannoille. Lämpenemisen myötä leväkukinnot kuitenkin vähentävät sen vetovoimaa. Suomen järvet taas ovat keskimäärin hyvin matalia, ja 1–2 asteen lämmönnousu voi räjäyttää leväkukinnot.”

 

Matkailun kestävyys ei ole vain ekologista

Vesi liittyy matkailuun myös toisella tapaa: matkailijat kuluttavat erittäin paljon vettä. Hotellien, uima-altaiden, golfkenttien ja kylpylöiden vaatima vesimäärä voi olla pois paikallisilta asukkailta ja maataloudelta.

Tämä kääntää katseen muihin kestävyyden muotoihin. Matkailun kestävyys ei ole vain ekologista, vaan siihen kuuluvat myös yhteiskunnalliset ulottuvuudet: sosiaalinen kestävyys viittaa esimerkiksi paikallisen väestön hyvinvointiin ja tasa-arvoisuuteen niin paikallisten kuin matkailijoidenkin kesken, kulttuurinen kestävyys paikallisen kulttuurin kunnioittamiseen ja säilymiseen, taloudellinen kestävyys matkailutulojen ohjautumiseen paikallisille työntekijöille. Eräät tutkijat erottavat vielä poliittisen kestävyyden, mutta Saarinen ei näe siihen tarvetta: ”Mikään kestävyyden elementeistä ei ole vapaa poliittisuudesta.”

Kestävyyden eri muodot ovat yhteydessä toisiinsa, ja jos yhdestä tingitään, se heijastuu helposti muihin.

”Ekologisen kestävyyden vähäisyys voi johtaa kohteen vetovoiman vähenemiseen, jolloin taloudellinen kestävyys alkaa murentua, mikä taas näkyy sosiaalisessa kestävyydessä. Tunnettu esimerkki on Torremolinoksen kehitys 1950-luvulta alkaen: kun jätevesien puhdistus lyötiin laimin, rannat muuttuivat epäviihtyisiksi ja matkailijat vähenivät. Seurasi taloudellisia ongelmia, joihin liittyy sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyyttä ja prostituutiota.”

Matkailun kasvu tuo omat sosiaaliset ongelmansa. Pitkään tunnetun ja tutkitun ruuhkautumisen rinnalle on viime vuosina syntynyt ilmiö, johon viitataan termillä overtourism. Siinä matkailu tunkeutuu aiempaa enemmän paikallisten arkielämään, kun ruuhkautumiseen yhdistyy nykyaikainen jakamistalous, kuten airbnb-asunnonvuokrauspalvelu.

”Asuntojen hinnat ja vuokrat nousevat paikallisille, opiskelijat jäävät ilman kämppiä, häiriöt naapurustossa lisääntyvät. Matkailu tulee kirjaimellisesti samaan porttikonkiin eikä pysy enää omassa tilassaan, jossa matkailijoille tarjotaan kulisseja”, Saarinen kuvailee. Ilmiö tunnetaan jo Rovaniemellä, puhumattakaan Venetsiasta ja Barcelonasta, missä sitä yritetään suitsia rajoittamalla airbnb-vuokranantajien sekä vuokralla olevien huoneiden määrää.

 

Uusliberalistinen politiikka jättää kestävyyden markkinoiden huomaan

Matkailubisneksestä löytyy suuri määrä erilaisia kestävyyssertifikaatteja, mutta alan moninaisuus estää yhteiset kriteerit. Sertifikaattien sisältö jää usein epäselväksi, ja mukana on yritysten itse luomaa ns. viherpesua. Pohjoismaissa tunnetuista sertifikaateista Tervo-Kankare nostaa esiin kansainvälisen Green Key -majoituskohdemerkin sekä norjalaisen ruohontupsumerkin (Green Travel), jonka alle on koottu useita sertifikaatteja.

”Suomessa pohditaan vastaavaa, ja luomumerkkiä sekä joutsenmerkkiä käytetään jo tietyillä matkailun osa-alueilla.”

Kestävyyttä voidaan edistää myös rajoittamalla kohteen saavutettavuutta, kuten poistamalla siltoja kansallispuistoista tai hinnoittelemalla kohde kalliimmaksi (esim. Madeira ja Afrikan-safarit). Ainoa yleissitova keino olisi kuitenkin lainsäädäntö. Viimeisin huomattava askel tällä saralla on Ruotsin keväällä käyttöön ottama lentovero. EU:n tasolla lentoliikenne on sitä vastoin vain päästökaupan piirissä. Uusliberalistinen politiikka jättää kestävyyden markkinoiden huomaan, toteaa Saarinen.

”Oletus on, että matkailijat hakevat entistä ekologisempia ja kestävämpiä matkailutuotteita ja yritykset tarjoavat niitä. Asennetasolla näin tapahtuu, mutta kun tulee valintatilanne, jossa on mukana hinta, tutkimukset osoittavat, että hintaa painotetaan yli kestävyyden.”

Tilanne ei silti ole toivoton. YK, EU ja jopa Maailmanpankki painottavat kestävyyttä matkailussa, ja periaate valuu hitaasti ylätasolta käytäntöön. Esimerkiksi suuret eurooppalaiset matkanjärjestäjät (Thomas Cook, TUI) kuljettavat matkailijoita vain kohteisiin, joilla on kestävän matkailun kehittämisstrategia.

”Tutkimus on tuottanut paljon kestävyyden indikaattoreita esimerkiksi vesistöille ja jätteidenkäsittelylle, mutta ongelmana on niiden vieminen käytäntöön: matkailu perustuu keskimäärin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden kapasiteetti indikaattorien käyttöönottoon on vähäinen”, Saarinen sanoo.

 

Teksti: Jarno Mällinen

Viimeksi päivitetty: 16.11.2018