Etelänsuosirri ruohikossa

Linnut muutosten kourissa

Lintujen maailmassa puhaltavat muutosten myrskytuulet. Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elinympäristöihin niin muuttomatkoilla kuin talvehtimis- ja pesimäalueilla. Monet lintulajit kärsivät, jotkut hyötyvät.

Kolmannes Suomen lintulajeista on vaikeuksissa. Syitä lajien uhanalaistumiseen on monia, joista ilmeisin on ilmastonmuutos. Keväät aikaistuvat, syksyt pitenevät ja talvet leutonevat, ääri-ilmiöt kuten myrskyt ja tulvat lisääntyvät. Ihmisen toiminta kaikkinensa muuttaa elinympäristöjä dramaattisesti: metsät yksipuolistuvat ja rannat rehevöityvät.

Ilmaston lämpenemisen myötä eteläiset lintulajit leviävät Suomeen. Tulokkaat asettuvat uusille asuinsijoilleen, kuten viiksitimali Liminganlahden ruovikoihin muutaman vuosikymmenen aikana. Levittäytyminen uusille asuinalueille kelvottomiksi käyneiltä synnyinseuduilta on keino sopeutua ilmastonmuutokseen. Vaikka jokin lintulaji näyttäisi meillä runsastuvan, voi sen kanta olla maailmanlaajuisesti hätää kärsimässä.

Ilmasto lämpenee nopeimmin pohjoisilla alueilla, ja kaikkein pohjoisimmille lintulajeille ei uusia, sopivia elinympäristöjä enää löydy.

Oulun yliopistossa tehdään useiden lintulajien pitkäaikaisseurantoja, jotka tuottavat arvokasta tietoa lajien menestymisestä tai taantumisesta. Tiaisia on tutkittu 1960-luvulta lähtien, ja monia kahlaajalajeja on seurattu useiden vuosikymmenien ajan.

Tiaistutkijoilla on käsillä aika suunnata metsiin seuraamaan pesinnän alkamista. Kahlaajatutkijat saavat vielä hetken odotella ennen kuin muuttolintujen pääjoukot saapuvat pelloille ja rannoille.

Tiaiset pesivät aikaisemmin

Aikaistuvina keväinä tiaiset pääsevät pesimäpuuhiin entistä varhemmin.

”Hömötiaisilla pesintä on aikaistunut 5-6 päivää 35 vuoden seurantajakson aikana”, kertoo tutkijatohtori Emma Vatka. ”Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös talitiaisten pesinnästä.”

Tärkeintä tiaisten pesinnän onnistumisen kannalta on se, miten pesiminen osuu yhteen ravinnon saatavuuden kanssa. 

”Hömötiaisella pesintä osuu nykyisin itse asiassa aikaisempaa paremmin yhteen koivun lehvästössä asuvien hyönteistoukkien, esimerkiksi mittariperhosten toukkien ajoittumisen kanssa”, Vatka sanoo. ”Aiemmin hömötiaiset ovat pesineet jo ennen suurinta ravintopiikkiä.”

Hömötiainen. Kuva: Seppo Rytkönen


Aikaisen kevään hyödyt voivat tyssätä alkukesän koleuteen. Jos kesäkuinen kolea jakso räntäsateineen yllättää, poikasia uhkaa kylmettyminen ja nälkäkuolema. 

Vaikka hömötiaisten pesintä ei suoraan kärsisikään ilmastonmuutoksesta, ei hömötiaisille kuulu hyvää. Sopivista pesimäpuista on nimittäin huutava pula. 

”Talousmetsistä ei löydy lahopökkelöitä, joihin hömötiainen voisi pesänsä kaivertaa, eikä hömötiainen ole sopeutunut pesimään pöntöissä tai valmiissa koloissa”, Emma Vatka kertoo.

Ruokaakaan hömötiainen ei löydä nykymetsistä samaan tapaan kuin monimuotoisista luonnonmetsistä. Hömötiainen onkin nykyään erittäin uhanalainen. 

Talitiainen sen sijaan on tämän ajan menestyjä. Se hyötyy talviruokinnasta ja leudommista talvista ja viihtyy hyvin ihmisen tarjoamissa pesäpöntöissä. Talitiainen on esimerkki yleislajista, joka kukoistaa ihmisen läheisyydessä.

Emma Vatka on emeritusprofessori Markku Orellin tutkimusryhmän kasvatteja. Oulun yliopiston Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä jatketaan tiaispopulaatioiden pitkäaikaistutkimusta, joka on alkanut jo 1960-luvulla.

”Olen tällä hetkellä post doc -tutkijana Helsingin yliopistossa, vaikka teenkin tutkimusta Oulussa. Tutkin, miten tiaisten kyky sopeutua evoluution kautta on muuttunut ilmastonmuutoksen ja elinympäristöjen muutoksen myötä”, Vatka kertoo. 

”Erityisesti syksyjen ja talvien lämpeneminen näyttää vaikuttavan pesinnän ajoitukseen kohdistuvan luonnonvalinnan voimakkuuteen.”

Talitiainen. Kuva: Plugi

Talitiaisen poikasia. Kuva: Seppo Rytkönen
 

Tulva uhkaa pesintää rannoilla 

Aikaistuvat keväät houkuttelevat myös muuttolinnut saapumaan Suomeen aikaisemmin. Valitettavasti ilmastonmuutos ja muutkin pesimäympäristön muutokset vaikeuttavat muun muassa tänne pesimään muuttavien kahlaajien elämää. 

Yliopisto-opettaja Veli-Matti Pakanen on kulkenut vuosia lintujen jäljissä pitkin Perämeren rantoja. Hän toteaa suurten muutosten olevan käynnissä. Karikukko on lähes hävinnyt tietyiltä alueilta, lapinsirri taantuu voimakkaasti ja moni muu lintulaji on vaikeuksissa.

”Merenrantaniityillä pesivät kahlaajat taantuvat rantojen umpeenkasvun ja pienpetojen runsastumisen vuoksi”, Pakanen kertoo. ”Myös tiira- ja lokkikoloniat ovat tärkeitä monille kahlaajille, jotka saavat niistä suojaa petoja vastaan. Kun isot koloniat ovat harvinaistuneet, se heijastuu myös kahlaajiin.”

”Tuhoisia ovat myös touko-kesäkuulle ajoittuvat myrskytulvat.” 

Monet kahlaajat, kuten Pakasen tutkima etelänsuosirri, pesivät rantaniityillä lähellä vesirajaa. Kun voimakkaat matalapaineet nostavat meriveden pintaa, pesät tuhoutuvat.

Pesimäkaudelle osuvat myrskyt ovat olleet viime vuosina yhä yleisempiä. Vuonna 2009 merivesi nousi Perämeren rannikolla 27. toukokuuta ja tuhosi kahlaajien pesät lähes täysin. 

”Tuona kesänä 2009 linnut ehtivät kuitenkin tehdä uusintapesät ja saivat poikasia maailmalle. Vuosina 2015 ja 2019 merivesi nousi useita kertoja, eivätkä uusintapesinnätkään onnistuneet. Viime kesä oli lisäksi huono myyrävuosi, minkä vuoksi petolinnut napsivat ruuakseen ne vähätkin kahlaajien poikaset”, Pakanen harmittelee.

Etelänsuosirri matkaa Mauritaniasta

Etelänsuosirri on Suomessa erittäin uhanalainen, pesiviä pareja löytyy vuosittain vain 40-50. Perämeren rannikon lisäksi se pesii Porin tienoilla ja Jurmon saaressa.

Dosentti Kari Koivulan tutkimusryhmä, johon Pakanenkin kuuluu, on tutkinut 26 etelänsuosirrin muuttomatkaa lintuihin kiinnitettävien geopaikantimien eli valopaikantimien avulla. 

Etelänsuosirri. Kuva: Veli-Matti Pakanen
 

Geopaikannin on reilut puoli grammaa painava vekotin, jossa on kello ja valon määrää mittaava laite. Kellonajan ja valoisan ajan perusteella voidaan laskea sijainti, missä linnut talvensa viettävät. 

”Geopaikanninta kantavista 26 linnusta 25 talvehti Afrikan länsirannikolla Banc D’Arguinin matalikolla Mauritaniassa, yksi Portugalissa”, Pakanen kertoo. 

”Suomesta lähdettyään etelänsuosirrit lentävät Vattimerelle Tanskan länsirannikolle, missä ne tankkaavat noin kuukauden ajan. Sieltä suurin osaa jatkaa 4500 kilometriä Mauritaniaan.”

Etelänsuosirrit saapuvat pohjoisille pesimäalueilleen jo huhtikuussa. Ne pyrkivät pesimään mahdollisimman pian, ja aikaisimmat palaavat Afrikkaan jo heinäkuussa. Pesinnän onnistuminen riippuu pitkälti pedoille saatavilla olevasta myyräkannasta – mikäli pesät säästyvät meriveden nousulta.

Karja hoitaa rantaniittyjä

Rantojen umpeenkasvukin on osittain ilmastonmuutoksen syytä: ilmaston lämmetessä sadanta kasvaa ja lisääntyneet sademäärät huuhtovat ravinteita vesistöihin. Ravinteet päätyvät Itämereen ja rehevöittävät meren lisäksi myös rantakasvillisuutta.

Matalien merenrantaniittyjen umpeenkasvua estetään lihasvoimin. Niittyjen hoidosta vastaa nautakarja, joka laiduntaa rannoilla kesäkauden ja pitää järviruo’ot ja pajukot kurissa. Avoimet, matalakasvuiset rantaniityt ovat lintujen lisäksi monien uhanalaisten kasvilajien elinympäristöjä.

”Laiduntaminen pitää kasvuston matalana ja lisää monimuotoisuutta. Kääntöpuolena on se, että naudat tallaavat osan pesistä”, Pakanen sanoo. 

Tallaamista pystytään jossain määrin estämään laidunkierrolla ja laidunnuksen aloitusajankohdalla. 

”Heinäkuun alkuun mennessä poikaset ovat kuoriutuneet, ja sen jälkeen on niille turvallista viedä karja rantalaitumille loppukesäksi.”

Teksti: Satu Räsänen


 

Viimeksi päivitetty: 9.6.2020